lauantai 14. huhtikuuta 2012

Diana Gabaldon: Outlander (suom. Muukalainen)


Terveisiä Skotlannin ylämailta! Diana Gabaldonin bestseller-romaani Outlander (1991, suom. 2002) kuljettaa lukijan 1700-luvun Skotlantiin ja tutustuttaa lukijan niin klaanien monimutkaisiin väleihin kuin kränäyksiin englantilaisten kanssa. Eikä unohdeta sitä rakkaustarinaa.

Claire Randall on kolmeakymmentä lähenevä sairaanhoitaja, joka sodan jälkeen vuonna 1945 viettää aikaa miehensä kanssa Skotlannissa. Retki Craigh na Dunin-kukkulan kiviympyrälle heittää nuoren naisen elämän nurinniskoin, kun harha-askel kivien läpi kuljettaa Clairen vuoteen 1743 keskelle sotaisaa joukkoa skotteja ja englantilaisia.

I could say that my field of vision contracted to a single dark spot, then disappeared altogether, leaving not darkness, but a bright void. I could say that I felt as though I were spinning, or as though I were being pulled inside out. All these things are true, yet none of them conveys the sense I had of complete disruption, of being slammed very hard against something that wasn't there.

Claire joutuu aikamoiseen pyöritykseen, sillä englantilaisena häntä luullaan vakoojaksi eikä epäluuloisten skottien luottamuksen voittaminen ole aivan helppoa. Sopeutumista vaatii myös tottuminen uuden, tai siis vanhan, ajan käytäntöihin ja tapoihin. Ja onhan siellä sitten se mies, punatukkainen James Fraser, jota kohtaan Claire alkaa tuntea monimutkaisia tunteita ja sotkeutuupa mies Clairen elämän vielä tiiviimminkin kuin vain tunteiden tasolla.

Sain sarjan osat yksi, kolme ja neljä joskus vuosia sitten jonkin äidin kirpparilöydön vuoksi itselleni mutta lukemisen sain aloitettua vasta nyt. Tein päätöksen lukemisesta tosin viime huhtikuussa että kyllähän tämä vähän venyi mutta onneksi kirja osaa odottaa kärsivällisesti. Ja nimenomaan kärsivällisesti, koska kaiken lisäksi tässä lukemisessa vielä kesti yli kuukauden. Syytän tästä nyt kirjan muotoilua, se on nimittäin isompi kuin tavallinen kovakantinen romaani mutta todella pehmeillä kansilla joten tämän lukeminen ja mukanakuljettaminen oli välillä vähän hankalaa. Ergonomiaa kirjoihin kiitos!

"Sassenach," he said against my shoulder, a moment later.
"Mm?"
"Who in God's name is John Wayne?"
"You are," I said. "Go to sleep."

Gabaldon kirjoittaa rönsyillen ja tapahtumarikkaasti, rauhallisia hetkiä tarinassa on todella vähän vaikka asioiden kuvailuun käytetäänkin joskus paljon aikaa. Hauskinta tässä kirjassa ovat ehkä Clairen ongelmat 1700- ja 1900-lukujen yhdistämisessä; puheeseen tippuu toisinaan vanhemmalle ajalle tuntemattomia sanoja tai tapahtumia. Toisaalta tässä on myös oma traagisuutensa siitä, että Claire tietää tavallaan tulevaisuuden ja turhautumisen siitä, kuinka kaikkea sitä mitä 1900-luvulla on saatavilla ei ole vanhaan aikaan vielä keksittykään.

Reissailu 1700-luvun Skotlannissa ei kuitenkaan ole pelkkää taistelua ja pakoilua vaan välillä ehditään pyöriskellä lemmenleikeissä niin sammalikossa, ladoissa, kallioilla ja välillä sentään ihan sängyssäkin. Välillä ihan nauratti se intohimon määrä ja hehkutus; en ole lukenut yhtään Harlekiini-kirjaa mutta nämä kohtaukset ainakin vastasivat mielikuviani niistä. Ja muistuivatpa mieleen myös Jean M. Untinen-Auelin Luolakarhun klaani-kirjat joiden seksikohtaukset saivat yläasteikäisen lukijan melkoisen hämmennyksiin.

Mutta älkää nyt tuon edellisen kappaleen perusteella tai muutenkin hieman huvittuneen kirjoitussävyni vuoksi jättäkö tätä kirjaa lukematta, sillä Outlander on oikeasti todella mielenkiintoinen ja jännittävä kirja enkä varmasti osaa olla lukematta sarjan muita osia. Onneksi hyllyssä ovat jo kolme seuraavaa osaa odottelemassa (ja ne ovat järkevämmän muotoisia kuin tämä ensimmäinen) joten perästä kuuluu.

Skotlannissa on lisäkseni ratsastellut ainakin Sara (joka ihastui Jamieen ja Claireen suinpäin) ja Kirsi (joka valottaa itse asiassa koko tähän asti julkaistua sarjaa ja kertoo myös kiinnostavasti kirjan syntyhistoriasta).

Ja saapa tällä pisteen So American-haasteen Modern Women Writers-kategoriassa sekä osavaltiopisteen Arizonasta vaikkei Yhdysvaltojen maaperällä seikkaillakaan.

Diana Gabaldon: Outlander.
1991. 629 s.
Kansi: Marietta Anastassatos

Suomennos: Muukalainen.
Gummerus, 2002. 825 s.
Suomentanut: Anuirmeli Sallamo-Lavi.

ps. Valitettavasti yllä oleva maisemakuva ei ole Skotlannista vaan Etelä-Saksasta.

18 kommenttia:

  1. Pitää sen verran peesata, että minäkin suosittelen tätä mukaansatempaavaa seikkailua kaipaaville!

    Tosin on pakko sanoa, että osa osalta tykkäsin sarjasta vähän vähemmän, jotenkin Clairesta alkoi tulla angelikamainen vuosien mittaan... ja lordi Johnista kertova spin-off kylmensi tunteeni lopullisesti. Mutta alkupää oli hyvää viihdettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Booksy, minä ajattelin suosiolla kokeilla ensin nämä neljä omistamaani ja tutkailen sitten miltä tuntuu. Angelikamainen? :D

      Ja kommenttien perusteella uskallan hyvällä omallatunnolla jättää myös spin-offit rauhaan.

      Poista
  2. Joo, ainakin sarjan alkupää kannattaa todellakin lukea! Tämä on yksi suosikkikirjoistani ja Jamie yksi suosikkikirjallisuusmiehistäni. :) Sarjan yhä jatkuessa on kieltämättä tullut sellainen tunne että Gabaldonin olisi jo pitänyt ymmärtää lopettaa, ja se viimeisin suomennos on vielä lukemattakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, Jamie on kyllä varsinainen pässipäiden kuningas mutta ihana silti. :) Tässä ekassa osassa oli kyllä sellaista rönsyilyä että osan kohdista olisi voinut jättää editointihuoneeseen.. mutta katsellaan.

      Poista
  3. Minulla odottelevat hyllyssä Sudenkorento ja Matkantekijä. Olen siis ensimmäisen osan lukenut, ja se kyllä tempasi mukaansa. Jostain syystä en kuitenkaan ole saanut jatkettua seuraaviin osiin. Ehkäpä kesälomalla sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tintti, nämä jollain tavalla vaikuttavat minusta lomakirjoilta, siis että on ihan oikeasti aikaa uppoutua siihen kukkuloilla heilumiseen ja muuhun. Minäkin luin tätä niin pienissä osissa, että meni lukemiseen yli kuukausi ja tuntui että se sopi paremmin kun en oikein "jaksanut" aina aloittaa tiiliskiveä.

      Poista
  4. Mä en tajua kun niin moni on tykännyt näistä, mut mä luin jonkun 100 sivua Muukalaisesta ja sitten se vain jotenkin jäi... en tiedä/ muista miksi, jotenkin vaan ei ehkä ollut tämmöisen aikamatkaseikkailun aika. Ihan hauska et nää on joltain muultakin lukematta ja kiva kuulla mitä sä oot tykännyt. Ehkä mäkin vielä palaan näihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. anni.M, tuossa jo Tintin kommentissa vähän aihetta sivusin mutta veikkaan että jos tämän lukemisessa olisi ollut kiire niin en olisi ehkä lukenut, alku junnasi aika pitkään sitä samaa ookaamista ja hookaamista mutta lopussa sitten päästiin vauhtiin (siis pitkä matka 100 sivun jälkeen). Pätkissä lukeminen sopi kirjalle koska juonessa pysyi kyllä hyvin kiinni. :)

      Poista
  5. Minäkin liityn sarjan hehkuttajien joukkoon :) Varsinkin alkupään kirjat ovat loistavia, mutta ehkä kaksi viimeistä alkoivat jo puuduttaa ja tuntua vähän teennäisiltä. Clairen ja Jamien seksielämä tosiaan muistuttaa Luolakarhun klaani -sarjaa :D (Eikä panes- tai siis seksikohtaukset yhtään vähene vaikka henkilöhahmot sarjassa vanhenevat). Lordi John ei kuulu suosikkihahmoihini, joten en ole spin-offeihin (ainakaan vielä) tarttunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukka kirjahyllyssä, ehkä Clairella on jotain mystisiä yrttitroppeja joita tiputtelee kaikkien hahmojen juomiin ja ruokiin niin pysyy viriliteetti kunnossa :D Minulla ei ole mitään hajua kuka tämä lordi John nyt edes on, tai ei ainakaan mitään muistikuvaa, mutta jätänpä sitten tosiaan väliin. :)

      Poista
  6. Näin tämän kirjan suomenkielisenä versiona kirpparilla ja hieman selailin, toisaalta kiinnosti kovasti, toisaalta vierastin, jäi siksi ostamatta. Skotlanti kyllä seutuna kiinnosta kovasti ja historia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aino, sillä perusteella mitä olen käännöksestä ja sen skottimurteen käytöstä kuullut suosittelisin ehkä varovasti tarttumaan tähän englanniksi mikäli kieli vain luonnistuu. Kiinnostava tämä on ja tässä on paljon nippelitietoa niin historiasta kuin lääketieteestäkin.

      Poista
  7. Voi että olen iloinen että pidit tästä! Gabaldon osaa kirjoittaa melkoisen koukuttavasti, ja vaikkei tämä mitään korkeakirjallisuutta olekaan, on Matkantekijä -sarja oivallista luettavaa historiasta, Skotlannista ja romantiikastakin kiinnostuneille. Itsehän olen lukenut vasta sarjan kolme ensimmäistä osaa, joten en osaa sanoa sarjan loppupään kirjoista mitään, mutta kolmesta ensimmäisestä kirjasta menin kohtalaisen sekaisin. :)

    Kiitos linkityksestä (nolottaa, se on ihan ensimmäisiä blogitekstejäni ja minusta ihan surkea :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan Sara, eihän kaiken edes tarvitse olla korkeakirjallisuutta. Vapaa-ajan lukemista parhaimmillaan, lähes ainakin.

      Ja eikäs ole! :)

      Poista
  8. Tämä on minun suosikkini myös! Ensimmäiset 4 kirjaa ovat mahtavia, mutta sitten tosiaan innostus hiipuu. Viimeisiä osia en ole lukenut lainkaan, pitäydyn ennemmin näissä ensimmäisten kirjojen tunnelmissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Emilie ja pahoittelen myöhäistä vastausta! Ehkä hyvä sitten näin, minä nimittäin omistan vain sarjan neljä ensimmäistä osaa. :)

      Poista
  9. Olen lukenut läpi koko sarjan, englanniksi. Sarja vesittyy hirveästi loppua kohden, viimeisin, "Echo in the Bone" eli Luiden kaiku kävi lähes kidutuksesta.

    Siinä olisi viimeistään kustannustoimittajan pitänyt tarttua saksiin ja karsia hirveästi turhaa rönsyilyä pois. Esim. erään henkilön eksymiseen suolla riitti juttua noin 15 sivuksi. Looppusivut ovat sellaiset, että niiden jäsentäminen selkeäksi tarinan jatkoksi tulee olemaan melko ylivoimainen tehtävä, jopa Gabaldonille.

    Tuskin luen enää 8. tai jo luvattu 9. kirjaakaan; en jaksa. Sitä paitsi, harva eurooppalainen tuntee niin syvästi Yhdysvaltojen vapaussotaa, että pysyisi tapahtumien perässä millään lailla.

    Sarjan kolme ensimmäistä osaa muodostavat hyvän, selkeän kokonaisuuden, jossa vauhti, romantiikka ja jännitys ovat kohdallaan. Neljäskin menettelee, mutta viides oli jo puuduttavaa (yli 240 sivua yhden ainoan päivän kuvailuun!), lopuista puhumattakaan.

    Lord John -sarja ei ole lainkaan tämän Matkantekijä-sarjan tasoinen, ehkäpä siksi, että näkökulma on sotilaallinen ja miehinen.

    ON sääli, ettei Gabaldon pystynyt antamaan selkeää ja hyvää loppua erinomaiselle tarinan alulle. Nyt juttu venyy ja paukkuu, menettää makunsa, sivuhahmoja tulee koko ajan lisää ja uskomattomat käänteet ovat... no, uskomattomia.
    Atlantin yli kuljetaan kuin kesäretkelle Hietsuun, eikä se "kamala" kivien läpi menokaan tunnu enää yhtään hankalalta. Kunhan tosta kipaistaan. Ja kanssakulkijoita nykymaailmasta tuppaa eteen joka erkkerillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit tyhjentävästä kommentistasi! Taidan näillä näkymin nyt ensin vain keskittyä niiden neljän ensimmäisen lukemiseen, koska ne tosiaan omistan enkä stressaa uudempien hankkimisesta. Sääli tosiaan, jos viimeiset kirjat ovat rönsyilyn juhlaa, Gabaldonilla kun selvästi on sana hallussaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...