perjantai 20. tammikuuta 2012

Joel Haahtela: Elena

Haahtela on nyt ollut tapetilla blogistaniassa ja saanut kirjoittajan jos toisenkin huokailemaan ihastuksesta. Minulla on itselläni hyllyssä jo kolme Haahtelan teosta, Lumipäiväkirja (Otava, 2008), Naiset katsovat vastavaloon (Otava, 2000) ja Katoamispiste (Otava, 2010), mutta päädyin kuitenkin aloittamaan tutustumiseni Haahtelan tuotantoon teoksella Elena : pienoisromaani (Otava, 2003).

Kohta hän tulee. En vielä näe häntä, mutta voin melkein kuulla hänen askeleensa. Ne kaikuvat katukivetyksellä hetken ennen kuin hiekka vaimentaa niiden äänen. Aina samalla tavalla, aina yhtä yllättäen. Kuin hän tulisi tyhjästä.

Mies jää tammikuussa kaksi pysäkkiä liian aikaisin pois raitiovaunusta. Puistossa hän kohtaa naisen ja tämä kohtaaminen muuttaa miehen elämän. Hän jää odottamaan naista, joka aamu. Kuluu kevät, koittaa kesä. Mies rakentaa Elenan niistä tiedonmuruista, joita hän saa ohimennen, kuin varkain. On Puisto, Saaristo ja Kaupunki. On penkki, kastanjat ja odotus.

Elena on pienieleinen ja hiljainen kirja. Ulkoisesti siinä ei tapahdu paljon, istutaan ja tarkkaillaan, mutta taustalla heiluvat puiden oksat ja meren aallot vellovat. Haahtela kuljettaa tarinaa omalla painollaan, kuin hengityksen rytmiin, ja lukija sulautuu osaksi kertojan elämää. Tarina myös kertoo sen mitä on, se ei leikittele turhaan metaforilla koska se ei tarvitse niitä.

Mutta mikään tästä ei pidä paikkansa. Elena on joku muu, enkä tunne häntä lainkaan. Hänellä on salaisuuksia, joista kukaan ei tiedä. Mistä hän on saanut hymynsä? Mitä hän häpeää? Ketä hän on rakastanut?

Se on sulkeutuneita ja avautuvia ovia, hämäriä iltoja, salaisuuksia ja pakkomielteenomaista kaipuuta, suolan tuoksua ja raitiovaunun kolinaa. Minä näen kirjan Helsingissä, vaikka se ei siellä tapahdukaan. Tai ehkä tapahtuukin, minun Helsingissäni, Missä kuljimme kerran - Helsingissä vaikka Kaivopuiston puut eivät olekaan lumen vaan lehtien peitossa.

Kirjan sulkemisen jälkeen kaikki tuntuu unenomaiselta mutta silti tarkalta, ääriviivat vaikuttavat vahvemmilta. Erotan kaikki junan päästämät äänet, havaitsen kirkkaansinisen talvitakin harmaiden joukossa, kuuntelen kuinka kauppakeskuksen ovet kuulostavat torvisoittokunnalta.

Vähän tosin harmitti, että olin erästä kautta saanut vahingossa tietooni pienen tarinaan liittyvän yksityiskohdan. Ei se varsinaisesti lukukokemusta haitannut tai huonontanut, mutta tiedostin kyllä sen vaikutuksen siihen miten suhtauduin tarinaan ja henkilöhahmoihin. Niin sitä vaan huomaa, miten pienet asiat siihen lukukokemukseen ja tulkintaan vaikuttavat.

Minä olisin silti voinut lukea tämän heti uudestaan. 123 sivuun mahtuu kaikki.

Luettavaksi hiljaa, rauhassa, mutta myös junassa tähän voi upota.

Puistonpenkillä ovat istuneet myös Zephyr, pihi nainen, Susa, Katja, Booksy, Satu, Riina ja Sara. Muitakin Haahtelan teoksia on luettu ahkerasti, mutta ne jutut saatte nyt ihan itse etsiskellä.

12 kommenttia:

  1. Oi ihana Elena. Minulla oli kirjaa lukiessani se onni, etten tiennyt tarinasta mitään. Ehkä siksi Elena onkin suosikkihaahtelani. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä oli silti ihana vaikka olinkin vähän spoilaantunut. Tai oikeastaan hullaannuin.

      Minä odotan niitä muita nyt innolla.

      Poista
  2. Tämähän täytyy selvästikin lukea. Kiitos vinkistä, en ole lukenut yhtään Haahtelan kirjaa. Voisin kokeilla tätä.

    Itse lopettelin juuri Suopeuden ja tykkäsin. Kirjoitan siitä vielä lisää.

    Ja EN KESTÄ, teillä on noi IHANAT mukit! Olen kuola valuen katsellut niitä itsekin ja aion kyllä kaikki neljä kantaa kotiin, vaikka mukikaappi jo pursuaa ja V saattaa hieman nurista. Noi vaan iskee ihan 100-0!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi lue, Suketus! Tämä oli tosi ihana :)

      Odottelen innolla mitä kirjoittelet Suopeudesta. Se oli kaikesta tietosisällöstään huolimatta mielestäni todella mielenkiintoinen.

      Ja hih! Sinultakos minä tämän vinkin alunperin sainkin? Saattaa olla. Meillekään nämä eivät varsinaisesti mahtuisi mutta kun.. ;) (ps. Sokoksella ovat kai vielä jonkin aikaa tarjouksessa!!)

      Poista
  3. Voihan Haahtela. <3 Ihanasti kirjoitit.

    Ja nuo mukit ovat aivan mielettömät. Tah-too kans!

    Hyvää viikonloppua, Linnealainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Karoliina! <3

      Mukit on kyllä mahtavat, kahvi maistuu niistä hyvältä.

      Ja kiitos samoin!

      Poista
  4. Olen lukenut tämän vuosia sitten, mutta viime aikoina lukemieni blogiarvioiden ansiosta muistan tarinan jujun (vaikkei kukaan sitä muistaakseni suoraan ole maininnutkaan), ja ymmärrän, että spoilaannuit. Ihana, että nautit kuitenkin lukukokemuksesta!

    Mukavaa viikonloppua!

    (Mukit ja ottamasi valokuva ovat tosiaan ihanat)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Uskon lukevani tämän vielä joskus uudestaan (voi kun saisi omaksi) ja odotan nyt kiinnostuksella muita Haahteloita.

      Ja mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  5. Taidan tietää missä spoilaannuit... Mutta kiva kun tykkäsit silti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti pidin. Yhdessä vaiheessa kirjaa mietin että oliko tää nyt kuitenkaan se kirja missä aattelin että on se ja sitten aattelin että ei ja sitten että joo (olipas nyt selkeää). Kaunis tämä, spoilers or not.

      Poista
  6. Olipas kauniisti kirjoitettu, vahvatunnelmainen teksti, josta välittyi hienosti kirjan tunnelma. Minä en muista enää kirjan tarinaa itsessään, lukemisesta on useita vuosia, mutta tunnelman muistan. Se jäi pitkäksi aikaa kihelmöimään. Sinun kirjoituksesi palautti tuon tunnelman. Kiitos kauniista arvioistasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista kommentistasi, Valkoinen Kirahvi! Haahtela oli kyllä tässä osannut luoda todella kauniin ja rauhoittavan tunnelman.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...