perjantai 27. tammikuuta 2012

Hannu-Pekka Björkman: Kadonneet askeleet

Minulla ei tietääkseni ole kokemusta essee-kirjojen lukemisesta, sellainen tämä kirja kuulemma on. Siis Hannu-Pekka Björkmanin Kadonneet askeleet. Matkoja aikaan ja taiteeseen. (Kirjapaja, 2011). Tästä oli syksyllä juttua useammassa blogissa ja jotenkin tuli sellainen olo, että tämä pitäisi lukea. Taidetta ja henkisyyttä ja valoa.

Sitten jokin rikkoutuu. Hän pysähtyy. On aivan hiljaista. Varisten käheä raakunta ja tuulen puhallukset heinikossa ovat tauonneet. Jo näkyvissä oleva joen vaski tummuu ja kadottaa hohteensa. Mies katsoo taivaalle. Silmät näkevät, suu vavahtelee, hokee. "Rakas apostoli Luukas, kaikkien maalareitten suojelija, auta."

Kirjan pisin osuus käsittelee Mathias Grünewaldin Isenheimin luostarin kirkkoon maalaamaa alttaritaulua, sen lukuisia viittauksia ja tulkintoja sekä samaan aikaan Euroopassa riehunutta tautia, Pyhän Antoniuksen tulta eli torajyvämyrkytystä. En olisi uskonut, että jaksaisin keskittyä alttaritaiteeseen näin pitkään. Jaksoin kuitenkin. Tästä osuudesta on myös edellä oleva lainaus, joka kertoo Grünewaldin kokemasta auringonpimennyksestä hänen matkallaan Isenheimin kylään.

Alttaritaiteen lisäksi paneudutaan maisemiin ja valon olemukseen. Siitä, miten muistot muuttavat maisemaa vai muovaavatko maisemat kenties muistoja, vievät meidät niihin takaisin. Miten valo vaikuttaa meihin. Miten valo näkyy taiteessa. Mitä on ihmisen oma valo, onko sitä.

Entä oma valoni? Onko sitä?- En osaa vastata? Tunnistan valon tiloja, jotka vaikuttavat elämässäni. Lapsuuteni kuulaan valon lakeuksilla. Joen pinnan heijastukset. Tunnistan näyttämön valot. Niiden lämmön ja vaatimukset. Tunnistan näyttämöltä myös toisenlaista valoa. Harvinaista, satunnaista. Usein tavoittamatonta. Joskus se on pudonnut minuun. Ja silloin en ole kyennyt kuin ihmetykseen.

Valo kiinnostaa minua, etenkin luonnonvalo. Kirkas valo talviaamuisin lumella. Kevään ensimmäinen pölyinen valo, silloin kun voi jo juoda kahvia pihalla. Kesäillan sininen valo ja aamun punainen.

En tiedä mitä jäin tässä kaipaamaan, vai jäinkö edes. Toisaalta olin lukiessani oikein tyytyväinen ja seestynyt, mutta ehkä jäin sitten kaipaamaan Venetsian valoja jotka loistavat kannessa. Oli tämä silti hyvä lukukokemus. Valoisa, hiljainen, rauhoittava. Sopivan pituinen. Rax Rinnekankaan valokuvat kuvittavat kirjaa juuri niin kuin pitää.

Björkman kirjoittaa rauhallisesti, syvästi, ajatuksella. Tätä on hyvä lukea. Ehkä minä jäin kaipaamaan lisää taidetta, torajyvien uhreja ja viittauksia. Koska ne olivat kiinnostavia.

Luin tämän pienen suuren teoksen yhden päivän aikana työ- ja kotimatkoilla julkisissa. Kotimatkalla kirja herätti kiinnostusta muissakin: vieressäni istuva nuori mieshenkilö kysyi, mitä luin kun oli niin hienot kuvat. Selitin että tällaista Hannu-Pekka Björkmanin kirjaa jossa puhutaan taiteesta mumimumi. Mies hymähti kohteliaasti ja palasi omiin papereihinsa (jotain englanninkielisiä artikkeleita Neuvostoliitosta). Niin se vaan on, että kiinnostaa mitä muut lukevat.

Täytyy nyt kuitenkin rehellisyyden nimissä myöntää, että minä myös nukahdin tuolla kyseisellä junamatkalla ainakin kahdesti. Tosin luin tätä kirjaa myös unessa ja sitten ihmettelin että missä minä menen. Ja syytän nukahtamisesta enemmänkin maanantaita kuin kirjaa. Mutta olipahan anekdootti.

En yritäkään väittää, että olisin ymmärtänyt tässä teoksessa kaiken. Silti tunnen olevani ihan vähän intellektuelli, ehkä se annetaan minulle anteeksi. Nautin tämän lukemisesta kovasti.

Alttaritaidetta katselleet myös Maria, Minna ja anni.M.

Hannu-Pekka Björkman: Kadonneet askeleet. Matkoja aikaan ja taiteeseen. 
Kirjapaja 2011. 176 sivua.

6 kommenttia:

  1. Ihana kun luit tämän, ja pidit. Nuo kohdat, joissa Björkman puhui valosta, olivat minulle kirjan parasta antia - ja kauniisti kirjoitat valosta sinäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Valoa käsittelevät kohdat olivat kyllä upeita ja olisin voinut lukea useammankin teoksen valoanalyysin, tässähän käsiteltiin vain sitä yhtä Vermeerin teosta. Valo on aina mielenkiintoinen juttu ja nyt sen määrä onneksi taas ulkona lisääntyy!

      Poista
  2. Minäkin haluaisin lukea tämän. Osin siksi, että kirja kiehtoo ja Björkmanin julkisuuskuva on niin miellyttävä, mutta varmasti eniten siksi, että rauhoittava kirja tekisi hyvää.

    Valoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, käytin muuten useamman hetken kun yritin löytää sinun tekstiäsi tästä. Olin nimittäin aivan varma, että olet jo lukenut tämän!

      Björkman on jollain tavalla todella sympaattinen vaikken olekaan häntä sillä tavalla aktiivisesti seurannut. Kauhean mukavalta mieheltä kyllä vaikuttaa näin silmämääräisesti kun on tullut Linnunlaulun seutuvilla joitain kertoja lastensa kanssa vastaan.

      Rauhoittavilla kirjoilla on tosiaan hetkensä. :) Valoisaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  3. Hei, minulla on sinulle haaste blogissani. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...