perjantai 27. tammikuuta 2017

Blogistanian Finlandia - ja Kuopus-ehdokkaani


Viime tingassa ehdin naputella tämänkin kasaan. Tänään useissa kirjablogeissa julkistetaan heidän valitsemansa ehdokkaat Blogistanian Finlandia -, Globalia-, Kuopus- ja Tieto-kategorioissa. Viralliset voittajat julkistetaan emäntäblogeissa lauantaina 28.1. klo 10, linkit niihin löydät edellisestä virkkeestä.

Itse osallistun tänä vuonna kahteen äänestykseen.

Blogistanian Finlandia -ehdokkaani

Minna Rytisalo: Lempi (3p)
Sykähdyttävä teos, jonka luin lähes yhtä kyytiä Hangon kallioilla.

Emma Puikkonen: Eurooppalaiset unet (2p)
Upea unenomainen episodiromaani, joka saa synkkyydestä huolimatta toivon nousemaan.

Henriikka Rönkkönen: Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perusasioita (1p)
Ihan vaan koska teki hyvää tuulettaa omia ennakkoluuloja enkä ole hetkeen nauranut niin makeasti.

Blogistanian Kuopus -ehdokkaani

Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin (3p)
Tärkeä, kaunis kirja. Kiitos.

Jos olisin ehtinyt blogata Kepler62-sarjan kirjoista olisin äänestänyt myös niitä, ensi vuonna sitten.

Peukkuja ihanille kirjoille!

11 kommenttia:

  1. Ei yhtään samaa, mutta eläköön erilaisuus<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, Leena! Olen saanut monta lukuvinkkiä tänään! <3

      Poista
  2. Eipä ollut minullakaan yhteisiä, mutta hyviä lukuvinkkejä. Joko olisi aika nauraa Rönkkösen kirjan parissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen Mai, Rönkkönen oli mahtava! Ja nimenomaan lukuvinkkejä, tosin nyt taas yöpöytäpino kasvaa.

      Poista
  3. Hyvin samanlaiset valinnat meillä. Mielikuvituspoikaystäväkin luettiin kumpikin! Ihan hauskaa pään tuuletusta :D
    Tiia

    VastaaPoista
  4. Eurooppalaiset unet varauksessa, odotan innolla. Hienot listat. :)

    VastaaPoista
  5. Lempi löytyy siis täältäkin täysin pistein <3 Tuo Eurooppalaiset unet on kirjastosta varauksessa, varmaan sijalla miljoona, mutta kirjaa odotellessa :)

    VastaaPoista
  6. Kolun kirja on hyvä, mutta ei yltänyt omalle ehdokaslistalleni. Niin monen listalla ollut, että mahtaakohan voittaa... ?

    VastaaPoista
  7. Voi ei, Eurooppalaiset unet vainoaa nyt minua... En tajua, miksi se ei viehättänyt mua yhtään.

    VastaaPoista
  8. Lempi olisi päässyt minullakin listalle, mutta en vain ole saanut siitä blogattua. Luin sen kesällä, joten muistikuvat ovat jo käyneet aika hatariksi eikä postausta ilmeisesti koskaan synny. No, onneksi loistava kirja on saanut paljon huomiota muissa blogeissa!

    VastaaPoista
  9. Eurooppalaiset unet ja Lempi minullakin, niin ovat hienoja kirjoja. Ykköseksi kyllä rankkasin Engelin, jotenkin vain vääjäämättömästi se yöpäiväkirja lipui lemmikiksi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...