tiistai 31. tammikuuta 2017

Lavalta: BLAM! (Aleksanterin teatteri/Cirko)

Kuva: Søren Meisner

Turboahdettu testosteronipläjäys

Tammikuussa Helsingin nykysirkusskeneen syöksähti Kristján Ingimarsson Companyn kiitelty toimintapläjäys BLAM! Esitys oli vieraillut Tampereen Teatterikesässä jo vuonna 2014, mutta nyt se saatiin myös pääkaupunkiseutulaisten iloksi Alesanterin teatterin ja Cirkon yhteistuontina. Mainostekstillä Die Hard meets The Office -markkinoitu teos lupasi lavalle komiikantäyteistä toimintaa ja sitä se myös toi.

Kolme konttorirottaa ahertaa työssään pomon valvovan silmän alla. Jokaisena irtoavana hetkenä unohdetaan kuitenkin aherrus ja heittäydytään leikin pyörteisiin. Lehtikoteloista rakentuu tuhoajarobotin haarniska, naulakosta konekivääri ja vesiautomaattikin pääsee kuvioihin mukaan. Lopulta sankarit huolivat mukaan myös hieman liiankin kovasti yrittävän pomonsa, jolla on tarve päästä osaksi jengiä ja toimintaa. Viimeistään tässä vaiheessa työnteko on muisto vain ja koko poppoo heittäytyy mielikuvituksen vauhdikkaisiin pyörteisiin.

Neljän miehen kohellus ja taiturointi lavalla on näyttävää katsottavaa. Komediallinen sanaton ilmaisu on tarkkaa ja parhaimmillaan herkullista, temppuilu on vauhdikasta ja suoraan toimintaelokuvien kliseisestä kuvastosta. Mukaan mahtuu myös muutama traagisempi hetki, mutta niihin ei jäädä vellomaan vaan avuksi otetaan useimmiten tuliase. Lopulta koko toimisto on kääntynyt kirjaimellisesti ylösalaisin eivätkä pojiksi muuttuneet miehet taida itsekään tietää miten tilanteeseen päädytttiin.

Välillä hirvitti toden teolla temppujen uhkarohkeus. Lavasteet heiluivat, koreografiat saivat olla millintarkkoja ja ajoitukset kohdallaan. En varsinaisesti ihmettele, että keskiviikon ensimmäisessä näytöksessä esitys jouduttiin Didier Oberlén loukkaantumisen vuoksi keskeyttämään. Lauantaina tällistä oli jäljellä enää vain rantu otsassa.

Hengenpidättämisen lomassa tulin silti pohtineeksi onko vaarallisten temppujen esittäminen todella tarpeen? Toki sirkustaiteilijoiden hommassa on aina riskinsä, aina voi kaatua, tippua, kompastua, mutta onko kohtaloa tarve uhmata? Toki adrenaliininhöyryinen toiminta kohottaa pulssia myös katsomossa ja välillä huokaistaan huojennuksesta, mutta vähempikin voisi riittää.

Viihdyin siis esityksessä, nautin koreografioista ja sanattoman ilmaisun taidokkuudesta, mutta väsyin testosteronipumpattuun tunnelmaan. Napakoittamalla esitystä olisi se ollut kenties viihdyttävämpi, nyt tuntui että hyvää tuli liian paljon ja vain liian vähän varioiden kerralla.

Kiitokset kutsuvieraslipuista Cirkolle ja Aleksanterin teatterille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...