torstai 12. tammikuuta 2017

Lavalta: Punahilkka (Koominen Ooppera)

Vuohiperhe, tanssijapuput ja mummi. Kuva: Hannu Luostarinen

Raikas Punahilkka kutsuu lapset oopperaan

Koominen Ooppera avasi toimintansa joulukuussa hulppealla Avajaisgaalalla, tammikuussa oli ensimmäisen virallisen esityksen vuoro. Aleksanterin teatterin lavalle tuotiin Jiří Pauerin säveltämä ja Míla Mellanován käsikirjoittama lasten satuooppera Punahilkka. Produktio sai ensi-iltansa viime kesänä Savonlinnan Oopperajuhlilla, nyt se nähtiin Etelä-Savon Musiikkiteatteri- ja Oopperayhdistys ry:n ja Koomisen Oopperan yhteisponnistuksena.

Tällä kertaa en kuitenkaan ollut vain katsomassa, vaan muutaman muun bloggarin kanssa livetwiittaamassa esityksestä. Ei tosin huolta, emme häirinneet muita älylaitteiden kalpealla kajolla vaan meidät oli huomaavaisesti sijoitettu ensimmäisen parven takimmaiseen riviin emmekä tietääksemme onnistuneet herättämään pahennusta.

Punahilkan tarina on tuttu, mutta oopperassa tulkinta eroaa hieman tuntemastani versiosta. Kaikki alkaa, kun Mummi (Maiju Vaahtoluoto) odottelee huolestuneena Punahilkkaa (Mari Karjalainen) saapuvaksi. Eväskoria odottaa saapuvaksi myös kovin nälkäinen Kissimirri (Päivi Pylvänäinen) ja varmaan myöskin äitivuohi kolmine kileineen. Kun Punahilkkaa ei näy eikä kuulu, päättää Mummi lähteä tätä vastaan salskean Metsästäjän (Joonas Asikainen) saattelemana. Tällä välin paikalla kuitenkin saapuu Susi (Janne Hautsalo), joka aikoo huijata pikku kilit avaamaan oven. Kaikessa toiminnassa hyppelevät mukana ilkikuriset ja suloiset tanssijapuput.

Hieman alle tunnin pituinen lapsille suunnattu ooppera oli riemastuttava kokemus. Nautin itse siitä, että kerrankin oopperaa katsoessa ei tarvinnut lukea tekstityksiä ja että eläimet lauloivat, no, eläiminä. Kissa maukui nälkäänsä sydäntäsärkevästi ja kilit määkyivät minkä kerkisivät, susi puolestaan rantantanttasi komealla bassollaan. Pauerin kirkas ja viehättävä musiikki soi lavalta pianon, klarinetin ja viulun voimin.

Tyra Thermanin selkeät ja slaavilaisesta tyylistä ammentavat lavastus ja puvustus viehättivät silmää ja toivat muuten tyhjälle lavalle eloa. Muutenkin kerronta oli eloisaa ja lavalla tapahtui jatkuvasti jotakin ilman että oopperaa olisi vaivannut kiireen tuntu. Paikoin hurjasta tunnelmasta huolimatta esitys pysyy kevyenä ja loppukumarruksiin on laitettu kevennys, joka saa hymyn huulille.

Twiittaillessa aika kului todella nopeasti, mutta yllättävän hyvin siinä samalla ehti seurata myös esitystä. Lainatakseni myös twiittaamassa ollutta kollegaani Lauraa kovin mutkikas ei livetwiitattava esitys voi olla, koska keskittyminen väistämättä kärsii. Punahilkka oli lähtökohtaisesti minulle tuttu ja sopivan suoraviivainen toiminta ei pudottanut kyydistä vaikka välillä piti puhelinta susiemoja etsien vilkuilla. Livetwiitit löytyvät twitteristä häsällä #punahilkkalive.

Kiitokset Koomiselle oopperalle hauskasta kokeilusta, tällä oli mainiota aloittaa kulttuurivuosi 2017!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...