torstai 27. joulukuuta 2012

Richard Powers: Laulut joita lauloimme


Richard Powersin Laulut joita lauloimme (Gummerus, 2003; The Time of Our Singing 2003) katseli minua yöpöydältä marraskuun alusta saakka. Vasta joulun välipäivinä suhteemme kehittyi tiiviiksi, pääsimme samaan vireeseen, löysin tarinan joka lumosi ja piti otteessaan tunteiden kirjollaan.

"Vai ei ole kyse rodusta? Mistä sitten?"
Delia haluaisi sanoa, että rakkaudesta. Kahdesta ihmisestä, joista kumpikaan ei tätä halunnut. Kumpikaan ei tiedä mitä tehdä eikä liioin sitä, miten rakentaa tarpeeksi suuri koti myös pelolle, jonka vallassa heidän on pakko elää.

Vuonna 1939 Marian Anderson laulaa Kuvastinlammella, Washingtonissa. Paikalla ovat myös nuori Delia Daley, värillinen, ja Saksasta Yhdysvaltoihin paennut juutalainen fyysikko, David Strom. Vastoin kaikkea sitä, mitä pidetään silloin soveliaana, he rakastuvat.

1940-luvulla perheeseen tulee lapsia. Ensin Jonah, sitten Joseph, myöhemmin Ruth. Kaikki lapset ovat lahjakkaita musiikillisesti, liiankin, Joseph kirkkaimpana tähtenä. Perhe pitää itsensä koossa musiikilla, iltaisilla sitaattiseikkailuilla, joihin kaikki osallistuvat. Kodin idylliä ei kuitenkaan voi pitää yllä loputtomiin; Jonah pääsee opiskelemaa musiikkia, Joseph menee perässä. Tästä alkaa virallisesti perheen hajoaminen, vaikka kulisseissa on paikattu säröjä jo kauan. Yhteiskunta ei ole valmis hyväksymään mustan ja valkean liittoa.

Laulut joita lauloimme on mitoiltaan varsin massiivinen, lähemmäs tuhat sivua, eikä sitä tämän vuoksi juuri tullut kuljeteltua yöpöydältä mihinkään. Joululomalla oli vihdoin onneksi aikaa saatella tarina loppuun ja pääsinkin kirjan makuun tosissani vasta viimeisillä noin 400 sivulla kun lukeminen sujui systemaattisemmin.

Jonahin laulaessa suru valtasi János Reményin kasvot. Murhe täytti hänen mielensä kuin kaipuun täyttymyksenä. Jonahissa Reményi kuuli sen, mihin hänen nuorempi minänsä oli melkein yltänyt. Veljeni äänen sointi täytti salin mahdollisella ajatuksella, joka toi jokaisen kuuntelijan mieleen kaikki ne paikat, joihin hänen polkunsa ei häntä veisi.

Powers kertoo tarinan, joka kietoutuu itsensä ympärille ja hajoaa taas moneen eri suuntaan, kulkee tulevaisuuteen ja palaa menneisyyteen. Aivan kuin David Stromin ihmeelliset aikateoriat. Toisaalta se on myös tarina rakkaudesta musiikkiin, kertomus siitä kuinka mikä tahansa musiikki voi olla sinun. Kukaan ei voi omistaa nuotteja tai melodioita.

Ja kaiken välissä kulkee yhteiskunnallinen juonne, tarinat mellakoista ja mielenosoituksista, jotka ovat tosia. Kaupunkeja palaa ja ihmisiä, tarkemmin sanottuna värillisiä, laitetaan vankilaan tai tapetaan ilman syytä tai heppoisin perustein. Tällaisessa maailmassa ei ole helppoa olla värillinen, joka on kuitenkin liian valkoinen ollakseen musta.

Myös lukiessani Suopeutta hämmennyin välillä Powersin rakkaudesta termeihin. Suopeudessa uin genetiikan termistössä, Laulut tarjoavat hopealautasella fysiikkaa ja musiikin teoriaa. Ne eivät kuitenkaan ole pääosassa, vilahtelevat vain toisinaan sivuilla kiusoitellen lukijaa kuin korkealle nouseva sopraanon soololeikittely.

Lintu ja kala voivat rakastua. Mutta mihin ne tekevät pesänsä?

Vaikka Laulut joita lauloimme kysyykin lukijalta kärsivällisyyttä ja käsivoimia, on se ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja. Powers on älykäs ja taitava kirjailija, joka kykenee pitämään kaikki langat käsissään ja lopulta punomaan kaiken yhteen kauniiseen pakettiin. Powers tarjoilee rakkautta musiikkiin ja hyvään tarinaan.

Kiitos isälle kirjan hyvin pitkäaikaisesta lainasta.

Richard Powers: Laulut joita lauloimme (The Time of Our Singing, 2003)
Gummerus, 2003. 968 s.
Suomentanut: Markku Päkkilä
Kannen suunnittelu: Lynn Buckley

6 kommenttia:

  1. Minä olen jo kauan halunnut lukea tämän. Kirja löytyy jopa omasta hyllystäni ja mietinkin sitä joululomakirjaksi. Nyt en ehdi sitä kuitenkaan lukemaan, Westö veti pidemmän korren tällä kertaa. Jossain vaiheessa kuitenkin tämänkin luen, arviosi lisäsi kiinnostustani entisestään :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi, Sanna, oivallinen ja hieno kirja. :)

      Poista
  2. Oih, tahtoo lukea! Hyllyssä on, mutta massiivisuus on jarruttanut toistaiseksi. Tekstisi kyllä kannustaa tarttumaan. Nyt juuri on tiiliskiven kaipuu kova.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lue lue, Suketus, veikkailen että voisit pitää. Tiiliskivien tuntu on hyvä aina välillä.

      Poista
  3. Kuulostaa kirjalta, jonka haluaisin lukea jos en kärsisi tiiliskivikammosta... mutta ehkä jonakin päivänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elma Ilona, lue osissa, kyllä tämä lukemisen arvoinen on vaikka pituutta löytyykin.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...