tiistai 18. joulukuuta 2012

Charles Bukowski: Vanhan likaisen miehen juttuja

Kuva Pariisin erotiikkamuseosta.

Charles Bukowskin Vanhan likaisen miehen juttuja (Sammakko, 2005 ; Notes from a Dirty Old Man, 1969) päätyi lukulistalle So American -haasteen Dirty Realism -kategorian vuoksi. Hätäillessäni, että keitä tähän kategoriaan saisi sijoittaa minulle ehdotettiin herroja Bukowski ja Carver. Carver tulee linjoille myöhemmin, nyt on Bukowskin vuoro.

ehkä seuraavana päivänä, kun en olisi enää niin väsynyt bussimatkan jäljiltä, antaisin hänelle. hänellä oli hyvä perse. eikä isäntä hakannut siihen. ja minä olin selvinnyt New Yorkista, melkein hengissä.

Lyhyesti sanottuna Vanhan likaisen miehen jutuissa ryypätään, nussitaan, ryövätään, kirotaan, rakastetaan ja surraan. Kerronta on rumaa ja kirjoitusasukin hieman krapulainen, ainakin oletan että myös alkuteoksessa esimerkiksi isot alkukirjaimet lauseiden aluista on jätetty pois. Bukowskin kertomat jutut kuvaavat päähänpotkittuja arjen sankareita tai antisankareita. Glooriaa ei pullon pohjalta tai sängystä juurikaan löydy, mutta hetkellistä elämäniloa kyllä. Käsittääkseni tekstit perustuvat Bukowskin omaan elämään, mutta niiden totuuspohjasta osaisi varmasti kertoa vain kirjailija itse.

Jutut on alunperin julkaistu losangelesilaisessa Open City-lehdessä ja sopivatkin mielestäni parhaiten luettavaksi yksi tai muutama kerrallaan. Suurina määrinä luettuna Bukowski saattaisi aiheuttaa minulle yliannostuksen likaista realismia. Jutut olivat siis mitä parhainta hammaspesulukemista (jälleen kerran hammaspesukirja seikkailee täällä), sillä siinä ajassa ei vielä ehtinyt tuntea maailmantuskaa Bukowskin kerronnan vuoksi.

"teiän ois pitänyt nähdä Bukowski viime viikolla", yksi heistä sanoi, "se tanssi silityslaudan kanssa. sit se sano, et se aikoo nussia sitä silityslautaa."
"älä?"
"joo. sit se alko lukee meille runojaan, meiän täyty napata kirja sen käsistä tai se olis lukenu runojaan koko illan."

Loppupeleissä Bukowskin tekstit ovat melko hauskoja, toisinaan hieman surkuhupaisia ja surullisiakin, mutta jollain tavalla sitä huomaa silti hymyilevänsä kertojalle ja sattumuksille. Ja toivovansa, että joku tarjoaisi hänelle lasillisen viskiä.

Suketus luki vähän aikaa sitten Bukowskin Etelän vetelät.

Charles Bukowski: Vanhan likaisen miehen juttuja (Notes of a Dirty Old Man, 1969)
Sammakko, 2005. 224 s.
Suomentanut: Seppo Lahtinen, Tuomas Laurila ja Kalle Niinikangas
Kansi: Riikka Majanen
Kannen kuva: Michael Montfort

6 kommenttia:

  1. Mä kyllä jotenkin viehätyin Bukowskista jollain kummalla tavalla. Se anteeksipyytelemättömyys on jopa hurmaavaa. Rujoa kyllä, ja tosiaan isoina annoksina luultavasti tympäännyttävää, mutta eipähän ainakaan silotella!

    Lisää aion lukea tältä herralta ilman muuta. Elämäkertakin kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, Suketus. Luen juuri Carveria ja hänen likaisuutensa on jotenkin aivan erilaista. Bukowski on nimenomaan anteeksipyytelemätön.

      Poista
  2. Olen pari kirjaa Bukowskilta lukenut. En muista enää mitä, siitä on muutama vuosi aikaa. Pidin ja en pitänyt. Ehkä voisin yhtyä tuohon Suketuksen kommenttiin, paitsi etten tiedä, luenko vielä lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli vähän samoin fiiliksin, Helmi-Maaria. Kiitos kommentista!

      Poista
  3. Tämähän kiinnostaa, piti heti tilata kirjastosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jori, aina mahtavaa jos joku kiinnostuu kirjasta tekstin kautta!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...