lauantai 22. joulukuuta 2012

Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin

Pantheon, kaikkien jumalten temppeli Roomassa.

Ensimmäinen muistikuvani Donna Tarttin esikoisteoksesta Jumalat juhlivat öisin (WSOY, 1993; The Secret History 1992) on yläasteelta: joku oli nimennyt sen silloiseen ystäväkirjaani lempikirjakseen. Uudestaan teos tuli vastaan tänä syksynä Luetut, lukemattomat -blogissa. Ja kun vielä nyt So American -haasteen loppumetreillä alkoi tulla kiire naiskirjailijalistan kanssa, oli päätyminen Tarttin kirjaan lähes väistämätöntä.

Kai minulla jossain elämäni vaiheessa olisi ollut vaikka kuinka paljon tarinoita, mutta nyt minulla ei ole mitään muuta. Tämä on ainoa tarina, jonka koskaan pystyn kertomaan.

Kalifornialainen Richard Papen ei pahemmin viihdy perheensä parissa ja kaipaa opiskelemaan jonnekin muualle. Kuin ihmeen kautta hän onnistuu saamaan apurahan vermontilaiseen Hampden Collegeen, jossa Richard vielä kaiken lisäksi pääsee opiskelemaan klassisia kieliä. Ryhmän viisi muuta jäsentä sekä opettaja ovat varsin omalaatuisia persoonia ja Richard kokee päässeensä etuoikeutettuun joukkoon.

Opiskeluidylli ei kuitenkaan kestä kauan, sillä pian Richard saa kuulla rikoksesta, johon hänen opiskelijaryhmänsä muut jäsenet ovat osallisia. Verkko alkaa kiristyä, ystävyyssuhteita koetellaan eikä tilanteeseen vaikuta olevan helppoa ratkaisua. Ässät vedetään esiin heti prologissa: rikos paljastetaan, tilanne kuvataan ja sitten hypätään välittömästi ajassa taaksepäin, alkuun.

Muistojen kronologinen setviminen on mielenkiintoista puuhaa. Muistoni tuosta syksystä ennen tätä ensimmäistä maalla vietettyä viikonloppua ovat etäisiä ja epäselviä; siitä eteenpäin ne piirtyvät ilahduttavan terävinä. Juuri tuolloin siihen asti tuntemani jäykät nuket alkavat haukotella ja venytellä ja herätä eloon. Kesti kuukausia ennen kuin uutuuden hohto ja salaperäisyys, joka esti minua näkemästä heitä kovin objektiivisesti, haihtui kokonaan - vaikka todellisuus olikin paljon mielenkiintoisempi kuin mikään idealisoitu versio - mutta juuri tässä kohtaa he muistoissani lakkaavat olemasta täysin vieraita ja alkavat ensimmäistä kertaa esiintyä hahmossa joka jo muistuttaa paljon heidän todellista minäänsä.

Kuvaukseni kirjan juonesta on tässä hyvin pintapuolinen, eikä tee kirjalle lainkaan oikeutta. Jumalat juhlivat öisin on murhamysteeri, mutta se on myös tyyliltään hurmaavan akateeminen. Pääosassa ei ole itse rikos tai sen selvittäminen, vaan siihen johtaneet tapahtumat ja ihmismielen toiminta.

Tarttin esikoisen kohdalla joudun turvautumaan ylisanoihin: kirja on likimain täydellinen. Se on kiinnostava, henkilöissä on outoa tarttumapintaa, tarina on uskomaton mutta silti uskottava. Kieli, ainakin suomennoksessa, on akateemista, hillittyä, ja silti rivien välistä löytyy kuohuvaa tunnetta.

Lyhyesti sanottuna Jumalat juhlivat öisin on jännittävä, kammottava ja sydämeenkäypä teos ystävyydestä, rakkaudesta, luottamuksesta ja syyllisyydestä.

Muualla tämän on lukenut esimerkiksi Jokke (joka ei pitänyt kirjan alusta ja lopusta, mutta muuten kyllä) ja Satu (joka piti kirjan jälkimausta).

Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin (The Secret History, 1992)
WSOY, 1993. 555 s.
Suomentanut: Eva Siikarla
Päällys: Tuula Mäkiä

14 kommenttia:

  1. Jee, jee, jee! Ihanaa että pidit tästä näin paljon. Minullekin Jumalat on likimain täydellinen - tai kyllä sen likimain voi jättää pois, sanotaan vain suoraan että täydellinen. Yksi elämäni kirjoista.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, kiitos kommentista ja kirjan esilletuomisesta, siitä sai hyvän motivaation vihdoin ja viimein tarttua tähän. Upea kirja. <3

      Poista
  2. Minusta tämä oli hyvä arvio :)
    ***
    Tämä oli erilainen kirja, mukavaa, että pidit. Itseäni haittasi hieman käännöksen "Onnelliset ateriat", ja lopun käänteet. Minusta näillä sankareilla ei ollut kaikki kohdallaan.

    Toisaalta meno oli varsin absurdia, jotenmin pidän Papenia veljessieluna Siepparin Caulfieldille, kummallakin oli pienoisia pulmia pään sisällä, vaikka kumpikin olivat herkkiä ja viattomia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jokke! Totta, Onnellinen ateria tms. hieman pomppasivat sieltä esiin ja absurdiutta oli ilmassa. Jotain todellista viehättävyyttä tässä oli. Sieppari minulla onkin vielä lukematta.

      Poista
  3. Tämä kirja teki minuun heti ilmestyttyään suuren vaikutuksen. (Tarkistin tässä välillä, että olen hankkinut englanninkielisenä tämän jo vuonna -94.) Luin kirjan myöhemmin suomeksi, mutta se ei tehnyt yhtä suurta vaikutusta kuin eka kerta.
    Nyt houkuttaisi lukea uudelleen... Kiitos vinkistä.
    Ja leppoisaa ja lukuisaa joulunaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leppoisaa joulunaikaa myös sinulle, kaima! Joskus uudelleenlukuun pitää olla se täsmälleen oikea hetki.. Tämä on varmasti hieno ellei jopa hienompikin alkukielellään.

      Poista
  4. Jes! Luin tämän englanniksi viitisen vuotta sitten, teki aivan järisyttävän vaikutuksen. Voisin lukea uudestaan joskus lähiaikoina – ehkä vaikka suomeksi tällä kertaa, omistan nykyään molemmat kieliversiot. Hyllyssä on myös Tarttin toinen romaani vielä lukemattomana, molemmilla kielillä sekin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pekka! Tämä oli kyllä melkomoinen matka. Suomennoksessa on muutamia pikkuruisia kömpelyyksiä (vaikka mistäpä tiedän olivatko tarkoituksellisia, kun en ole alkukielellä lukenut) mutta tarinan imu oli sen verran vahva ettei tuollaisiin viitsinyt tarttua. :)

      Poista
  5. Luin tämän kesällä, ja minäkin pidin paljon kirjasta! Jokin aika sitten luin Tarttin toisen teoksen Pieni ystävä; se oli suorastaan huono verrattuna Jumalat juhlivat öisin-kirjaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Irene K. Harmillista kuulla, jos Pieni ystävä on ollut pettymys. Minä laitan sen varovaiselle "ehkä-listalle" vastaisuuden varalle, tartun ehkä varmuuden vuoksi vielä alkukieliseen.

      Poista
  6. Tämä on kyllä aikas täydellinen kurja! Itsekin pidin paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, Katri! Tunnen itseni ihan myöhäisherännäiseksi tämän kanssa, mutta onneksi hyvä kirja ei vanhene.

      Poista
  7. Hyvä arvio! Opiskelin pari vuotta klassista kreikkaa pääaineena, ja tämä on silloinen löytö - Tartt on käyttänyt hienosti Bakkhantteja jännärissä, joka onnistuu kertomaan myös kauneuden ja todellisuuden vaikeasta suhteesta. Aika hauska yhteensattuma että olet arvioinut tämän juuri nyt! Tämä on yksi lempikirjoistani ja siinä meidän levyllä Never Look Inside -kappaleen sanoitukset ovat mm. The Secret Historyn innoittamat. Leopardintaljainen Dionysoskin siellä vilahtaa :)
    - Laura / Café de Abejas

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! Olen kuunnellut levyänne paljon, pidän kovasti, kirjoitan tännekin sitten lähempänä virallista ilmestymistä. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...