perjantai 11. toukokuuta 2012

Satu Rämö & Katja Lahti: Vuoden mutsi

Kummipojan kanssa on hyvä reenata.

Hihiteltyäni riittävän monta kertaa Katja Lahden ja Satu Rämön Vuoden mutsi -blogille päädyin vihdoin ostamaan myös samannimisen kirjan (Avain, 2012). Vaikka opus on luokiteltu tietokirjaksi, ei se sitä aivan suoranaisesti ole. Tekijät luokittelevat kirjan sekalaiseksi tai mutu-kirjaksi, sillä se sisältää törkeän subjektiivisia mielipiteitä höystettynä yhtä subjektiivisilla kokemuksilla eivätkä edusta minkään valtakunnan virallista, sopivaa tahi yleisesti hyväksyttyä terveys-, hyvinvointi- ja lastenkasvatuslinjaa.

Parisuhteen pelisäännöt menevät uusiksi, kun parisänkyyn tai sen välittömään läheisyyteen muuttaa puolimetrinen vuokralainen. Nukkumisajankohdat, yhteiset harrastukset, yhteiset ilalliset ja spontaanin seksin rytmittää seuraavat vuodet Hänen Lyhyytensä.

Minä lähdin lukemaan kirjaa ihan puhtaasta mielenkiinnosta: lapsia meidän taloudessa ei (ainakaan vielä) ole ja se ainut kummilapsikin asuu ihan liian kaukana että sitä pääsisi katsomaan tarpeeksi usein (juuri olin enon kanssa puhelimessa ja tyyppi (yläkuvassa) kuulemma kävelee jo huimaa vauhtia ja mieletön pilke silmäkulmassa, ikävä!). Kälyllä sentään on kolme lasta ja nykyään ne kaksi nuorimmaista, reilut 2-vee kaksoset, eivät enää aloita huutamista kun minä saavun paikalle. Vaipanvaihtokykyäni epäilen suuresti, mutta toisaalta osaan ainakin aika monta lastenlaulua (lauluääni ei taattu), refleksini ovat aika nopeat ja jätösten siivoamista on harjoiteltu koiran kanssa (tosin ilman mystistä paskalusikkaa).

Millainen kokemus Vuoden mutsi sitten oli tällaiselle ummikolle? No, ensinnäkin aika hauska. Kirjassa on kuvalliset ajo-ohjeet siihen, mitä mikäkin juttu käsittelee (esim. Pulla on valmis ja Vituttaa.Potuttaa.) ja jokaisen jutun yläkulmassa olevasta maatuskahahmosta voi päätellä, kumman tekijän kynästä jutut ovat peräisin. Kirjassa riepotellaan äitiysmyyttiä melkoisen suorasanaisesti: kaikki ei mene aina ihan niin kuin bilsan kirjansa ja kunniansa saavat enemmän tai vähemmän kuulla niin markkinamiesten salaliitot kuin luomusynnytyksetkin.

Minulla on sellainen ajoittainen hempeä vauvakuume, myös tätä kirjaa lukiessa toisinaan oireileva. Kirja ei täpäkästä otteesta huolimatta onnistunut kuitenkaan säikäyttämään tätä ummikkoa aivan täysin (vaikka täytyy myöntää että repeytymistä luettuani koin hetkellisen toiveen että mies pysyisi hyvin kaukana omalla puolellaan sänkyä). Niin, tämä ei ollut ehkä aina se paras "luenpa pari sivua ennen kuin menen nukkumaan"-kirja vaikka useammin nauratti kuin hirvitti. Välillä tosin tuli myös sellainen fiilis, että tämän kirjan vastapainoksi voisi ottaa sellaisen jonkun hempeämmän mutta silti realistisen äitiysoppaan (ei siis mitään masuasukkimeininkistä), joten jos jollakulla olisi tällaista balanssiteosta suositella niin ehdotuksia otetaan hyvin mielellään vastaan!

Lantionpohjanlihakset kuulostavat urbaanilta legendalta: kaikki tietävät, että ne pitäisi pitää kunnossa mutta kukaan ei ole koskaan nähnyt niitä.

Vaikka hauskuus viehätti (veikkaan tosin, että osa huumorista aukeaa vain ns. kokeneille), olivat minusta kirjan parasta antia silti lukuisat tietolaatikot tai infosivut esimerkiksi lantionpohjanlihasten harjoittamisesta, auttavista puhelimista ja rintatulehduksesta. Siis oikeasti sellaisista asioista, joista on hyvä tietää mutta ei välttämättä tiedä että mistä lähtisi etsimään tietoa, apua tai ratkaisua. Ja tietysti melkoisen selkokielisesti ilmaistuna.

Seuraavaksi kirja taitaa lähteä kälylle lainaan (uskallan veikata, että huumori puree) ja ehkä sitten joskus myöhemmin täyttelen sinne myös jotain omia fiiliksiä, kirjeitä äidille ja anopille ja niin edelleen.

Opuksen on lukenut myös moni (ja minua enemmän äitiydestä tietävä) bloggaaja, siis ainakin Katja, Ina, Amma, Maria ja Villasukka kirjahyllyssä sekä Kirjakko.

Katso myös
Katjan Project Mama -blogi
Satun Salamatkustaja-blogi

Satu Rämö & Katja Lahti: Vuoden mutsi.
Avain, 2012. 303 s.
Graafinen suunnittelu: Satu Kontinen.

19 kommenttia:

  1. Ihana kuva <3

    Aivan ihana, viisas ja lempeä äitiysopas, joka tosin ei käsittele raskautta ja synnytystä vaan "vain" vauva-aikaa, on Ritva Kuusiston Imetän ja hoivaan. Se oli lohtukirjani, kun esikoisen imetys takkusi alussa. Sitä tosin saattaa olla vaikea saada kirjastostakin, kun se on ilmestynyt jo vuosikymmeniä sitten...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria, mies osasi näpätä oikealla hetkellä. :)

      Ja kiitos kirjavinkistä, ainakin Helmet-kirjastoista tuota näyttäisi löytyvän vaikka kuinka monta kappaletta.

      Poista
  2. Minäkin ihailin kuvaa, tosi ihana :)
    Ensimmäistä odottaessa tykkäsin sellaisesta kirjasta kuin tyttökavereiden opas odottajalle. En kyllä enää muista, opinko siitä mitään, mutta siinä oli kiva asenne.

    Tästä vuoden mutsista muuten vasta opin, mitä tehdään tuttipullopusseilla! Olen nitä kaupassa ihmetellyt joskus ja miettinyt, miksi tuttipulloa eivoi laittaa ihan tavalliseen pussiin :) no, nyt minäkin tiedän, että se kuuluu sinne pullon sisälle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija kommentista ja kirjavinkistä!

      Uskoisin etten minäkään varmaan ihan hiffaisi noita pussukoita, ehkä nyt muistan sitten. Kaikkea jännää ne on keksineet äitien varalta.

      Poista
  3. Mä olen lukenut vain Katjan blogia aikoinani, ja silloin (pienten lasten aikaan) se blogi oli kyllä ihan piristys. Luin sitä aina, kun alkoi vituttaa se, että lasten kanssa elämistä pitäisi aina hehkuttaa ja ihkuttaa, kun ei se sitä ihkuttamista kovinkaan usein ollut.

    Nyt kun lapset ovat isompia, nautin niin paljon enemmän! Kaikille se maitopukluelämä ei vaan sovi, ja musta oli ihanaa, että jossain joku uskaltaa kirjoitta ja sanoa, että äitiys on joskus aika ankeaakin. Vähän niinku mikä tahansa aika elämässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari A., no nimenomaan just näin. Miten sitä aina voiskaan olla kivaa, joskus vaan pännii ja pitäähän sitä jotenkin purkaa. Eikä sekään ole mikään mitätön fiilis se, että sitten tajuaa että ei ole yksin asiansa kanssa, että enhän mä voi tästä valittaa kun kaikilla muilla on niin kaaheen auvoista.

      Minä en ole noihin blogeihin vielä kauheasti tutustunut, mutta tarkoitus olisi. :)

      Poista
  4. Täällä myös yksi kuvaa ihasteleva. Suloinen!

    Vuoden mutsi on mielestäni hauska kirja, vaikka muutaman asian hauskuus ei ihan avautunutkaan. Mutta mahdotonta toki olisikin, että jokainen niin herkän asian kuin äitiys seikka olisi samanlainen eri ihmisille. Tämän Rämö ja Lahti oivaltavat hyvin.

    Ja kirja on grafiikaltaankin niin herkullinen!

    Tuo Marian mainitsema Ritva Kuusisto on kyllä ihan huippu. Minäkin arvostan hänen kirjoituksiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja, se on aikamoinen hurmuri tuo minun kummipoika <3

      Huumorihan on kaikilla eri ja toinen näkee hauskaa siinä missä toinen ei ja niinhän se menee, hyvin sanottu. Mielestäni on myös hienoa, että Rämö ja Lahti myöntävät auliisti kirjan subjektiivisuuden, siis sen että meillä meni näin, mites teillä?

      Grafiikat olivat kyllä nannaa!

      Ja Kuusisto menee nyt ehdottomasti muistiin.

      Poista
  5. Suloinen kuva! :) Sait Vuoden mutsi-kirjan kuulostamaan houkuttavalta! Olen nimittäin pelännyt, että se saattaisi nostaa paikoitellen pahastikin karvojani pystyyn... Olen vähän sellainen hempeilijä-äiti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pihi nainen!

      Tämän lukeminen kannattanee jakaa osiin, siis lueskella silloin tällöin, putkeen luettuna voisi tulla jonkinlainen huumoriähky.

      Minulle myös jäi sellainen fiilis, että kaiken sen juputuksen takana oli kyllä myös kiintymystä niihin muksuihin. Kokeile vaikka blogilla ensin ja jos se iskee niin suosittelen myös kirjaa!

      Poista
  6. Vuoden mutsi oli tosiaan monella tapaa hulvattoman hauska, mutta kyllä siinä hauskuuden ytimessä oli tosi paljon juuri sitä oikeaa tärkeää tietoakin, kuten mainitset.

    VastaaPoista
  7. Yhtä iloiset ilmeet molemmilla, ihana kuva :)

    Kiva lukea myös lapsettoman kommentit kirjasta :) En osaa sanoa olisinko itse osannut lukea kirjaa tyynenrauhallisesti ja panikoitumatta ennen lapsia, mutta lapsellisena (niin äitinä kuin joskus toisella tapaa lapsellisenakin) kirja kyllä osui ja upposi :D Ja mitä tulee niihin lantionpohjanlihaksiin, niin se ei ole mikään myytti! Vuoden mutsin alussa mainittu mutsi-trampoliini-Tena -yhtälö voi olla ihan arkipäivää...

    Voin myös lohduttaa, että paskalusikkaa ei välttämättä tarvi (ainakaan kertakäyttövaippojen kanssa) ja kyllä ne asiat oppii kokemattomampikin nais-(ja ehdottomasti myös mies!)ihminen :)

    Kiitos linkityksestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Villasukka kirjahyllyssä!

      Minä ehkä osaan tavallaan suhtautua tähän kirjaan ja siinä esitettyihin asioihin aika huumorilla että tällaiset asiat eivät ole koskaan meidän perheessä olleet mikään hyshys. Muistaakseni olen ollut ehkä viisitoista jos sitäkään kun äitini (joka on mm. fysioterapeutti) neuvoi miten niitä lantionpohjanlihaksia treenataan. :) Tosin voisi olla vähän eri asia jos tätä lukisi jossain hormonien kyllästämässä tilassa!

      Ja kiitos, eiköhän myö opita, ainakin on hyvät tukijoukot takana! (ja olepa hyvä!)

      Poista
  8. Hei, mahtava arvio! En tähän asti ole lukenut kirjaa, koska osaan jo kaiken - tai siis, koska meillä on kaikki mennyt aika hyvin, en jaksa äitiasioiden parissa viettää vapaahetkiäni. Mutta hauskaltahan se alkaa kuulostaa.

    Oikeestaan halusin vaan tulla keulimaan koko raskauden ajan erinomaisessa kunnossa pysyneillä lantionpohjalihaksillani, mutta en nyt ehdikään kun tuo yksi karjuu jotain, oletettavasti maitoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (Ilmeisesti se haluskin potalle eikä maitoa, joten ehkä mun ja Vuoden mutsin on sittenkin syytä tehdä lähempää tuttavuutta, että pääsen näistä paskamutsifiiliksistä yli :D)

      Poista
    2. Liina, hyvä että ovat lihakset kondiksessa! :)

      Ja voi ei, kai sun on nyt hankittava joku vauva-mutsi-karjumissanakirja. Saiskohan sen tähän opukseen liitteeksi, murre-eroilla?

      Poista
  9. Mun kappale "Vuoden mutsia" on kiertänyt tuttavapiirin raskaana olevat ja äitiytyneet. Selvästi on tullut valikoitua saman huumorintajun jakavia tovereita, sillä olen kuullut kirjan ns. keventäneen tunnelmaa mahan koosta riippumatta. Mä sorruin jopa hehkuttamaan äitien emansipaatiota omassa arvostelussani. Oli vissiin taas sellainen äitiyden hetki menossa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjakko, äitiyden hetkiä pitää olla. :)

      Minä uskon, että kälyllä olisi tälle opukselle tarpeeksi railakas huumorintaju. Kiva, että kirja on päässyt kiertämään!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...