torstai 24. toukokuuta 2012

Ann Rosman: Noitavasara


Luin Ann Rosmanin esikoisen ja samalla ensimmäisen rikoskonstaapeli Karin Adlerista kertovan kirjan Majakkamestarin tytär viime toukokuussa. Dekkarimainen saaristokuvaus oli niin vetävä, että kun toinen osa, Noitavasara (Bazar, 2012), ilmestyi oli se tietysti varattava hetimmiten kirjastosta. Sattumoisin myös lukuaika osui lähes samoille päiville, mystistä.

"Meille tuli kaksi hälytystä Marstrandista. Toinen soittaja sanoi että koululuokka on löytänyt linnoituksen läheltä päättömän ruumiin, ja toinen tiesi että iäkäs naapurinrouva oli löytänyt puutarhasta pään. Ajattelin, että kun nyt satuit olemaan Marstrandissa, sinähän sanoit että veisit taas veneen sinne..." Robert vaikeni ja Karin saattoi kuulla jonkun puhuvan taustalla.

Rikoskonstaapeli Karin Adler on vielä viettämässä kesälomansa viimeisiä päiviä, kun töistä tulee puhelu: Marstrandissa sijaitsevan linnoituksen läheltä on löydetty päätön ruumis ja samana päivänä eräästä talon puutarhasta pää. Loma saa jäädä sikseen ja Karin palaa poliisivoimien tiimiin jotta rikos saataisiin ratkaistua. Homma ei ole kuitenkaan niin yksinkertainen, vaan rikoksen jäljet ulottuvat aina 1600-luvulle asti, jolloin Marstrandissa käytiin raakoja noitaoikeudenkäyntejä. Murhapaikat tuntuvat linkittyvän mystisesti vanhoihin noitiin liittyviin paikkoihin ja kun keitokseen hämmennetään lisäksi vielä larppaajia, psykometriaa ja ripaus yliluonnollisuutta on kokoon keitetty varsinainen soppa.

Karinin lisäksi kertojia on muitakin, sillä osansa saavat muun muassa Marstrandissa asuva IT-konsultti Sara ja hänen naapurinsa Lycke unohtamatta muutamien poliisikollegoiden ja rikoksiin liittyvien henkilöiden näkökulmia. Eikä siinä vielä kaikki, sillä tarina myös kulkee kahdessa aikatasossa: nykyhetken lisäksi nähdään välähdyksiä 1950-luvun lopulta lähtien kulkien vähitellen kohti nykypäivää. Ja tämän enempää en aiokaan juonesta sanoa, koska itse ainakin luen dekkarini mieluiten yllätyksellisinä.

Rosman kirjoittaa hyvin ja rakkaudesta Marstrandiin: pieni saaristokaupunki herää kirjan sivuille eloon ja saa minut haaveilemaan matkasta mukulakivikaduille puisten rakennusten väleissä kuuntelemaan suolaista tuulta ja tutkimaan historiallisia tapahtumia. Noitavasara ei siis ole dekkari ihan perinteisimmässä mielessä, sillä itse rikosten selvittelyn ja miljöökuvauksen lisäksi tarinaan on mahdutettu paljon henkilöiden elämään perehtymistä ja historian siipien havinaa. Välillä ehkä jopa liian kanssa: kirjan jotkut osiot venyvät eikä asiassa oikein päästä eteenpäin. Teksti on silti sujuvaa ja käännös on mielestäni hyvä.

Hän oli vähällä kompastua tuulen tuivertamaan katajaan, joka sinnitteli viereisessä kallion halkeamassa. Pensas näytti yllättävän vihreältä ja vahvalta. Sitkeältä, Karin ajatteli. Kun syysmyrskyt alkaisivat, se saisi oman osuutensa kallioiden yli lyövistä Marstrandinlahden tyrskyistä. Joissa piili yllättävä voima. Näytti siltä, kuin kataja etsisi paikkaa, johon sen juuret voisivat takertua entistä tiukemmin. Aivan kuin minä itse, Karin ajatteli. Hieman juureton, mutta suhteellisen hyvävoimainen. Sitkeä ja yllättävän vahva.

On oikeastaan aika virkistävää, että Marstrandin "tavallisten" asukkaiden, siis ei-poliisien, elämä on nivottu tutkimuksen lomaan. Itse ainakin huomaan pitäväni työuupumuksesta toipuvasta Sara von Langerista ja hänen sympaattisesta naapuristaan Lyckestä unohtamatta rasittavuuteen asti huvittavaa tutkijaa, Folkea (jostain syystä minun mielestäni hänellä on kalapuikkoviikset).

Kirjassa esiintyvä historiakuvaus on mielestäni myös todella mielenkiintoista, vaikka venyykin toisinaan turhan pitkiin mittoihin. Noitavainoista on toki lukenut aikanaan historiantunneilla, mutta kyllä tältä ajalta kerätyt tiedot aina hätkähdyttävät sillä meno on ollut melkoisen hurjaa. Mielestäni on hienoa, miten paljon oikeaa historiaa Rosman on teoksensa taustaksi ottanut.

Marstrandin eräänä taustahahmona on vielä meri, sillä se on kaikessa läsnä. Jossain ehkä kuohuu tai merituuli puhaltaa. Losseihin on ehdittävä, jos mielii olla ajoissa paikalla. Veneessä asuva Karin on koko ajan meren hoivissa ja armoilla: toisinaan on varmistettava, että vesi ei tule sisään, toisinaan veneen keinunta rauhoittaa. Uskaltaisin jopa sanoa, että tarina ei olisi niin vahva jos se tapahtuisi sisämaassa.

Luen nykyään harvemmin dekkareita, mutta sydämeni sykkii tämän kirjallisuudenlajin piirissä selvästi ruotsalaisille ja briteille, ei voi mitään. Rosmanin ohella toinen ruotsalaissuosikkini on tällä hetkellä Åsa Larsson, jonka dekkarisarjaan on myös vastikään tullut uutuuskirja.

Suosittelen Noitavasaraa lämpimästi kesädekkariksi niille, jotka arvostavat historiallisia palapelejä mutta eivät revi pelihousujaan jos ratkaisu selviää ennen loppua. Veikkaisin myös, että on antoisampaa aloittaa Rosmanin teosten lukeminen Majakkamestarin tyttärestä, sillä silloin henkilöt ja heidän taustansa ovat tässä toisessa osassa tutumpia (itseäni nimittäin vähän harmitti kun en enää muistanut ihan kaikkia tapahtumia edellisestä kirjasta).

Marstrandissa ovat vierailleet myös Hanna (joka suosittelee tätä dekkarinnälkäisille, joiden sylissä on tilaa vielä yhdelle ruotsalaiselle), Leena Lumi (joka vaikuttui vaikka toivoikin pientä tiivistämistä), Norkku (joka luki tätä yömyöhään), Susa (jonka mielestä tämä voisi lähennellä jo lukuromaaniakin), Anna Elina (joka postauksessaan vertailee Läckbergiä ja Rosmania) ja Katja (joka piti vaikkei yleensä luekaan dekkareita).

Ja nakkaanpa tästä opuksesta vielä pisteet Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen (Ruotsi) sekä Merten äärillä -haasteeseen.

ps. Kissojen kuva Pariisista Cimetiere du Montmartrelta.

Ann Rosman: Noitavasara (Själakistan, 2010)
Bazar, 2012. 430 s.
Suomentanut: Anu Koivunen.
Kansi: Nina Leino / PdeR.

8 kommenttia:

  1. Hiisi! Mun pitänee kyllä testata tätä... Alkaen siis Majakkamestarin tyttärestä. En ole niin dekkari-ihminen, mutta historiallisia juttuja luen mielelläni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Morre, kokeilepa! Rosman on hyvä vaikkakin polveileva kirjoittaja ja Marstrandin historia on mielestäni kiinnostavaa. Ja juuri näin, mielestäni Majakkamestarista kannattaa aloittaa koska muuten aika moni tämän kirjan juttu jää vähän irtonaiseksi. :)

      Poista
  2. Nyökyttelin sinun arviotasi lukiessani, koska luulen lukeneeni kirjan aika lailla samalla tavalla kuin sinäkin. Pidin kirjasta, sen maisemasta, ihmisistä ja juonestakin, mutta välillä pitkästyin aavistuksen. Itse en ole Majakkamestarin tytärtä lukenut ja mietinkin, että millaistahan olisi lukea tätä sarjaa "väärässä" järjestyksessä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, olisi kiinnostava kuulla miltä Majakkamestarin lukeminen tuntuisi tämän lukemisen jälkeen! Minua ihan harmitti tuo ajoittainen pitkästyminen, koska Rosman on taitava kirjoittaja ja kirja olisi voinut olla pienellä tiivistämisellä vieläkin parempi. :)

      Poista
  3. Minäkin pidin tästä tosi paljon! Majakkamestarin tytär minulla on lukematta vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otapa se vaikka kesälukemiseksi Susa! (vaikka se on kyllä ainakin lopussa mielestäni vielä hurjempi kuin tämä!)

      Poista
  4. Minulla ei tällä kertaa ole mitään sanottavaa kirjaan liittyen, mutta pakko kommentoida tuota kuvaa. Ihana! Ihanat kissimirrit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa, myös kuviin liittyvät kommentit ovat erittäin ilahduttavia. Pariisin ihanat kissat osasivat poseerata kauniisti kuvaa varten.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...