maanantai 28. toukokuuta 2012

Bill Willingham: Fables #13-15


Kuvat: Vertigo/DC Comics

Bill Willinghamin kirjoittama Fables-sarjakuva kertoo monista tutuista satuhahmoista, mutta uudesta näkövinkkelistä. Nyt ei nimittäin liikutakaan jossain mystisessä satu-universumissa, vaan suurin osa hahmoista asuu täällä maapallolla ihan samoissa kaupungeissa kuin me ihmisetkin. Jos sarja kiinnostaa, niin suosittelen tutustumaan postaukseeni sen ensimmäisestä ja toisesta albumista, sillä tämä teksti saattaa sisältää muutamia spoilereita.

Fables #13 The Great Fables Crossover

Kolmastoista albumi poikkeaa jonkin verran aikaisemmista albumeista. Jack of Tales tekee piipahduksen omasta spin-off-sarjakuvastaan (josta postaus myöhemmin) kuvitellen röyhkeään tapaansa koko albumin käsittelevän vain häntä. Piirrosjäljestä vastaavat tässä albumissa aina luotettava Mark Buckingham, mainio Russ Braun sekä menettelevä Tony Akins.

Edellisessä osassa esiteltyyn Mr Darkiin ei päästä vielä tutustumaan, vaan tässä albumissa fableseja uhkaa herra Kevin Thorn, jolla on kyky pyyhkäistä kynällään koko maailma kadoksiin ja sen hän myös aikaa tehdä. Tämähän ei tietenkään ole hyvä juttu, joten osa porukasta lähtee tekemään Thornin aikeita tyhjiksi. Thornilla on apunaan liuta genrejä (mm. blockbuster ja syrjitty fantasia), fableseilla taasen Literalseihin kuuluvat Pagen siskokset (joista tosiaan enemmän niissä Jack-albumeissa). Ja tutustutaanpa tässä myös Jackin poikaan, Jack Frostiin.

Tämä albumi on aikamoista kieli poskessa huitomista enemmän Jack of Fables- kuin Fables-tyyliin, mutta eipä haittaa, ajoittainen iloittelu on ihan hyvästä. Parasta antia tässä opuksessa lienevät genrejen keskinäiset jupinat ja keskustelut. Toisinaan myös liikutaan hämmentävillä metatasoilla; omituista, mutta toimii.

Fables #14 Witches 

Kuten nimen perusteella voi päätellä ovat tässä albumissa enemmän tai vähemmän pääosassa satuhahmokaartin noidat. Tarinoissa päästään tutustumaan Mr Darkin historiaan, tavataan muutamia kauan poissa olleita hahmoja ja kohdataan uudelleen Baba Yaga. Lopun minitarinassa pelataan pesäpalloa prinssi Ambrosen Haven-valtakunnassa ja pohditaan, millaisia rangaistuksia voi luontoaan toteuttaville örkeille langettaa. Kokonaisuudessaan albumi oli aika jännittävä ja siinä selvitettiin paljon avoimeksi jääneitä juttuja, joihin olen jo ratkaisua vähän odotellutkin.

Päätarinan piirrosjälki on Buckinghamin, lyhyttarinoissa hommiin pääsevät Jim Fern ja David Lapham. Laphamin tyyli oli ihan hauskaa, Fern käyttää minun makuuni liikaa viivavarjostusta.

Fables #15 Rose Red

Vihdoin sisukkaalle Rose Redille on omistettu oma albumi! Muutaman viimeisen albumin ajan tämä kaunotar on maannut masennuksen kourissa sängyn pohjalla, mutta nyt sillekin on aika tulla stoppi. Ylösnousua saapuu vauhdittamaan eräs Roselle tärkeä henkilö, jonka kanssa päästäänkin tutustumaan Rosen ja Snow Whiten lapsuuteen (hämmennyksekseni tämä tarina oli minulle tuttu, missäköhän olen sen lukenut?). Tässä myös käännetään Disneyn Lumikki-versio melkoisen päälaelleen.

No, Rose pääsee jalkeille ja ottaa ajoissa Farmin ohjat käsiinsä ennen kuin kiista uudesta johtajasta käy liian suureksi. Isoin ongelma on tietysti Fabletownin raunioilla majaileva Mr Dark, joka olisi saatava pois pelistä. Noidilla on tähän suunnitelma ja nähtäväksi jää, miten hommassa käy. Lopullista ratkaisua taidetaan pitkittää vielä muutaman albumin verran, veikkaan ma.

Tämä albumi nousee varmaan suosikkilistalleni näistä, vaikka lopun minitarinat Peukaloisesta (Chrissie Zullon kynästä) ja Kolmesta sokeasta hiirestä (Joao Rusin taiteilemana) eivät nyt ihan minuun iskenytkään. Tässä albumissa nähdään myös kivaa japanilaistyylistä piirrosjälkeä Inaki Mirandalta sarjakuvassa Dark City. Päätarina edelleen Buckinghamilta.

Albumin lopussa vastattiin taas lukijoiden kysymyksiin, tällä kertaa kysymykset oli tosin esitetty muutamalle sarjan julkkislukijalle joista suosikkini on ehdottomasti How I Met Your Mother-sarjassa näyttelevä Cobie Smulders. Kysymyksistä oli saatu taas hauskoja minitarinoita.

Albumin lopussa on myös lautapeli, jos nopanheitto kiinnostaa.

***

Tässä on nyt koluttu kaikki tähän mennessä kirjastosta löytyvät Fables-albumit ja kieli pitkällä odotan seuraavia osia, sillä meno ja meininki jatkuu entisenlaisena ja tarina kehittyy koko ajan. Lisäksi Fablesin hahmoihin kiintyy kovasti, ainakin useimpiin, ja tottahan toki on saatava selville mitä heille tulevaisuudessa tapahtuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...