perjantai 20. huhtikuuta 2012

Raija Siekkinen: Häiriö maisemassa


Raija Siekkisen yhdestoista teos, Häiriö maisemassa (Otava, 1994) on pysähdyttävä, rauhoittava teos jostakin. Ehkä jostakin elämää suuremmasta, tai ehkä ihan vain siitä että joskus näkee jonkun. Siitä millaista on olla matkalla, kulkea vieraassa kaupungissa, muistella naista jota ei ole koskaan tavannut.

Myönnän, tartuin teokseen luettuani Joel Haahtelan Raija Siekkistä sivuavan teoksen, Katoamispisteen. Ja siksi, koska Haahtela haastattelussa sanoi Siekkisen tekstin lukemisen tuntuvan siltä kuin joku ottaisi syliin.

Muistijälkiä: käsistä, jotka poistivat maton oven edestä ja kiinnittivät tiivisteen ovenrakoon, josta kylmä veto puhalsi; jotka hioivat maalinvalumat keittiön kaappien ovista ja sivelivät kolme ohutta kerrosta tummanpunaista maalia niihin. Näin, hän sanoi, ensin tällä tavoin viistoon, sitten tällä tavoin niin se ei valu.

Kirjassa on nainen ja mies Etelä-Ranskassa. Ja toinen nainen, vaatesuunnittelija, ja naisen luokse matkustanut mies, heidän vieraanaan viipyvä nainen. Keskusteluja ruokapöydässä ja tulipalo. Todellisuus ja kuvitelma sekoittuvat jollain tavalla, en ole aina varma miten.

Uskallan tunnustaa, että ymmärsin Häiriöstä maisemassa vain vähän ja kirjast on vaikea kirjoittaa, sillä se ei liiku aina tässä maailmassa. Luin tyytyväisenä, en ärsyyntynyt. Jäi hyvä olo, ehkä vähän hämmentynyt mutta ei turhautunut.

Tiedättekö sen tunteen, kun istuu laiturilla jalat vedessä ja on aivan rauhallista. Olo on leppeä, vaikka jossain takaraivossa tietää että kohta, jossain vaiheessa on noustava, jalkojakin ihan vähän paleltaa, ja on tehtävä jotain. Sellainen olo minulla oli tätä lukiessa.

Hitaita odotuksen päiviä. Ateriat parempia kuin koskaan ennen: kauan kestäviä aterioita. Kaiuttimista kuuluu vielä musiikki: Mozart, Chopin. Pitkiä, hiljaisia päiviä, joiden aikana näkee kaiken kirkkaasti, kipeän, pahaatekevän selvästi.

Siekkisen tekstissä on tosiaan jotain samaa rauhoittavuutta kuin Haahtelalla, vaikka rytmi on erilainen. Siekkinen katkoo lauseitaan paljon, pilkuttaa, tauottaa, saa lukijankin pysähtymään, hetkeksi edes.

Luin tämän kahdesti, toisen kerran heti perään. Ensimmäisellä lukukerralla sitä lähinnä keskittyi kieleen, makusteli, opetteli uutta tyyliä. Toisella lukukerralla pääsin jo syvemmällä tarinaan, ymmärsin enemmän ja olin selvillä kuka puhui, kenen päässä liikuttiin, milloin oltiin Portugalissa ja milloin jossain toisessa kaupungissa. Tarina tuli selkeämmäksi, vaikka edelleen en ollut kaikesta varma, siitä miten tarinat kytkeytyivät.

Suosittelen tätä Haahtelan kielen ystäville. Tämä tuntuu syyskirjalta, mutta sopi myös räntäisiin kevätpäiviin.

Raija Siekkinen: Häiriö maisemassa
Otava, 1994. 160 s.
Kansi: Ilkka Kärkkäinen, kannen kuva: Mika Manninen.

19 kommenttia:

  1. Postauksessasi kiteytyy lukemisen ihanuus; yksi kirja johtaa toiseen ja taas löytää jotain uutta ja erikoista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukka kirjahyllyssä, niinpä! Tuli mieleen, että mikäköhän olisi kirjamaailman "six degrees to Kevin Bacon", se pitäisi varmaan miettiä genreittäin. :)

      Ihanasti sanoit, kiitos!

      Poista
    2. Hahaha, nauratti tuo Kevin Bacon -juttu. :D

      Poista
    3. Jaahas, nyt pistit pahan! Eipä tule aivan heti mieleen :D

      Poista
  2. Mielenkiintoinen arvio, ja kaunis, todellakin rauhoittava lainaus kirjasta. Raija Siekkinen on TBR-listallani; olin ajatellut novelleja, mutta tämä kuulostaa myös hyvältä (ilmeisesti aika lyhyt kirja?).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, ei ollut pitkä ei. :)

      Minuakin kiinnostaisivat Siekkisen novellit, luen varmasti häntä uudelleen. Tämä oli mielestäni kaunis vaikka ei se helposti avautuvin kirja. Toisaalta, ei minulle jäänyt paha mieli siitä ensimmäisestäkään luvusta vaikka en siitä paljon ymmärtänytkään.

      Kiitos kivasta kommentista!

      Poista
  3. Oi että miten hieno kuva; jalat vedessä jne.

    Linnea, aiheutit mulle ongelmia, olen kotona vapaapäivällä eikä mulla ole täällä yhtään Siekkisen kirjaa! Tahtoisin sukeltaa heti tuohon tunnelmaan. Jospa mäkin aloitan Katoamispisteestä, se olis tuolla hyllyssä vielä lukematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Erja! Ai että, nyt vasta tajusin että minulla olisi ollut yksi ihan oikeasti jalat vedessä -kuva! No, ensi kerralla sitten. :)

      Katoamispiste oli minulle upea kokemus, se oli jotenkin seesteinen kaikessa salamyhkäisyydessään. Toivottavasti pidät ja toivottavasti Siekkinenkin maistuu sitten aikanaan!

      Poista
  4. Luin tämän heti Katoamispisteen jälkeen. Jäi vähän samantapaiset fiilikset – en oikein tajunnut, mutta tykkäsin.

    Haahtelan kaikkien kehujen jälkeen Siekkisen tuotanto on kuitenkin loppujen lopuksi ollut minulle pieni pettymys (tai siis se, mitä olen siitä tähän mennessä lukenut: tämä romaani, Saari-pienoisromaani ja kaksi novellikokoelmaa). Hyviä kirjoja, ei siinä mitään, mutta minulle ne eivät olleet läheskään Haahtelan veroisia kokemuksia.

    Voin katsoa kansikuvan tekijän omasta hyllystä, jos muistan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pekka, ei tämä minullekaan ihan Haahtelan tasoista ollut, vähän erilaista. Näen ne yhtäläisyydet mutta Siekkisellä on jotenkin levottomampi tapa kirjoittaa kuin Haahtelalla, minun mielestäni. Mutta kaunis tämä oli, minulle sellaista viimeisten kesäpäivien tunnelmaa.

      Ja kiitos :)

      Poista
    2. Joo, vähän vaikeammin sulavia kirjoja kuin Haahtelalla, mutta eihän se välttämättä ole pelkästään huono asia. Minäkin aion kyllä lukea lisää Siekkistä vielä joskus, hyllyssä odottaa se kaikki novellit sisältävä kokoelma.

      Niin se kansi:
      Päällys Ilkka Kärkkäinen, kuva Mika Manninen. :)

      Poista
    3. Onneksi kaikki kirjat eivät sentään ole samanlaisia, yhtä helppoja tai vaikeita. :)

      Ja kiitos, miten hyvä palvelu!

      Poista
  5. Hienon kuuloinen lukukokemus ja vielä kahdesti peräkkäin - wow! Laitan tämän korvan taakse, mutta juuri nyt kaipaan jotain kunnon rätinää ja räiskettä ;)

    Sinulle on tunnustus blogissani. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suketus, sekä kommentista että tunnustuksesta! Minäkin kaipaan nyt vähän vauhtia, joten sukelsin pitkästä aikaa sci-fi-maailmaan, vai onko tuo nyt fantasiaa, niin, no Le Guinia kuitenkin. :))

      Poista
  6. Tosi kaunis juttu! Kiitos, Linnea. <3

    Minä olen lukenut Siekkiseltä yhden novellin, joka oli kyllä hyvä. Voisin hyvin lukea enemmän sinun ja Haahtelan innoittamana. :)

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi kauniista kommentista, Karoliina!

      Pitänee siis tutustua S:n novelleihin seuraavaksi. Ja hyvää viikonloppua sinulle myös!

      Poista
  7. Ihanaa, että kirjoitit tästä. Huomasin juttusi vasta nyt (koska lomailin tässä välissä muualla :)), mutta juuri tämä Siekkisen kirja on omalla TBR100-listallani nimenomaan Haahtelan romaanin ansiosta. Taidan lukea syksyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, tämä on varmasti todella mainio syyskirja! Odotan kiinnostuksella mitä mieltä sinä olet Siekkisestä. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...