keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Mikko Rimminen: Nenäpäivä


Lainasin Mikko Rimmisen Nenäpäivän (Teos, 2010) alunperin miehelle, kirja kun lojui kirjastossa kätevästi esillä pöydällä jossa esiteltiin presidenttiehdokkaiden suosikkikirjoja (tämä kyseinen opus oli säväyttänyt Niinistöä). Ja luinpa sitten itsekin, kun mies kehui. Niin ja onhan tämä sen Finlandia-pystinkin saanut.

Ihan ensimmäiseksi olin kuullut väärin ja luulin hetken, että senkin nimi oli Irma, ja ehdin siinä mielessäni hykertääkin, että mitähän sekaannusta tästäkin kaimuudesta vielä seuraisi, mutta kun sitä nimenomaista sekaannusta sitten myöhemmin kuitenkin riitti auvan kylliksi, oli varmaan ihan hyvä että minä olin siinä nyt yksin Irma ja sen nimi oli Irja eikä Arjasta ollut siinä vaiheessa vielä tietoakaan.

Nenäpäivässä seikkailee keski-ikäinen Irma. Ja siis nimenomaan seikkailee, sillä tehokas mutta ehkä hieman epävakaa täti matkaa sinnikkäästi Hakaniemestä Keravalle soittelemaan ihmisten ovikelloja ja esittämään Taloustutkimuksen kyselijää. Eikä ole pelkkää rimputtelua tämä stoori, vaan on siellä myös poliisitakaanajoja ja väkivaltaa.

Pidättekö broilerinmaksasta?

Eihän siitä hyvää seuraa. Tai seuraa hyvääkin, kun tavataan mukavia ihmisiä pahkakelloineen mutta on siellä suruakin, menetyksiä ja väärinkäsityksiä ja nenälle tapahtuvia tapaturmia. Irman pojallakin on jotain kummaa tekeillä, kun se yhtäkkiä tuo autonsa vahdittavaksi eikä oikein vastaa puhelimeen. Ja onhan se nyt vähän epäilyttävää, täti joka soittelee kelloja ja hiippailee vieraissa rappukäytävissä.

Irmasta tuli minulle aina välillä mieleen, kummaa kyllä, Carol Shieldsin Pikkuseikkoja-opuksen Judith. Tokihan Judith on lintumaisuudessaan enemmän varpusmainen kun Irma muistuttaa lähinnä Hakaniemen torilla vaappuvaa pulua (minä tosin pidän puluista), mutta molemmat ovat pohjattoman kiinnostuneita läheisten tai ei-niin-läheisten ihmisten elämästä.

Rimmisen tarinaan on uskallettava heittäytyä ja mielellään ajan kanssa (vaikka zen-tilainen 20 minuutin pituinen bussimatkakin voi riittää). Kieli ei nimittäin ole sitä selkeintä vaan tajunnanvirtamaista mupellusta. Eipä sillä, tämä tajunnanvirta kuulostaa mielestäni Irmalta, tuolta Hakaniemen tehokkaalta tädiltä. Kaikkine omine sanoineen, hininöineen, uupahtamisiin ja mitä näitä oli.

Vähän se ehkä harmitti, että Irman historia jäi niin hämärän peittoon. Vaikka kai sitä jotain voi päätellä. Mutta minä kun ensin luulin, että Irma on paljon vanhempi ja sitten onkin keski-ikäinen. Että mitä on naiselle tapahtunut, että on noin ajautunut syrjään, poikakin etäinen, että pitää lähteä Keravalle asti vieraita tapaamaan jotta saisi kontaktia muihin.

Aika absurdiksihan tämä välillä meni kyllä, mutta ei liikaa. Minä pidin kyllä tästä Rimmisen tyylistä ja vähän Irmastakin, vaikka olisin kyllä ehdottanut hänelle vaikka jotain vapaaehtoistoimintaa tai jotain ovikellojen pimpauttelun sijaan. Tulisivatkohan Irma ja Mielensäpahoittaja toimeen?

Onks teillä kaikki ok?

Irman kanssa ovat Keravalle matkanneet muun muassa noora (joka ei kyllä oikein Irmalle lämmennyt), Susa (joka kuvailee tätä tarkkanäköiseksi syvöluotaukseksi erään yksinäisen ihmisen elämään) ja Jokke (joka hauskasti kiinnittää huomiota tarinan kelloihin ja lämpötiloihin).

Jos tädin seikkailut eivät kiinnosta, suosittelen Rimmisen esikoista Pussikaljaromaania jonka mm. Salla luki vastikään.

Mikko Rimminen: Nenäpäivä.
Teos, 2010. 339 s.
Kannen suunnittelu: Johannes Nieminen

ps. Korkeasaaren kamelit eivät liity Nenäpäivään mitenkään.

14 kommenttia:

  1. Absurdi on kyllä hyvä sana kuvailemaan kirjan menoa!
    Kaikesta friikkimäisyydestään huolimatta Irma oli symppis. Mutta suosikkini oli se juopottelijamies (Virtanen...?) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ANNI, Irma oli kyllä sympaattinen ja Virtanen oli ihana, hänelle soisin jotain mukavaa tapahtuvaksi. :)

      Poista
  2. Ihana kirjapostaus, joka kuvaa hyvin kirjan tunnelmia. Minäkin symppasin Irmaa. Se yksinäisyys oli kyllä ihan käsinkosketeltavaa ja tilanteet vyöryivät elokuvan lailla toisinaan. Hieman takelteli lukeminen alkuun, mutta sitten kolahti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen kirahvi, tämä oli minulle samanlainen kokemus siinä mielessä tosiaan kuin Pussikaljaromaani, että ensin sai takellella kielen kanssa ja vasta sitten pääsi rytmiin mukaan. Ei tästä mitään suosikkiani tullut, mutta pidin kuitenkin. Kiva että sinullekin kolahti.

      Poista
  3. Voi hitsi miten hauska oivallus tuo, että mahtaisko Irma ja mielensäpahoittaja sopia yhteen! Niistä tulisi ihan mahtava pari, kuvitelkaa nyt; toinen hössää ja hössää ja toinen ei yhtään muka tykkää, mutta ihan olisivat toisistaan pääsemättömissä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti Erja, kiitos <3 Ehkä jos Mp vielä leskeytyy hän voisi ottaa Irman vaikka uudeksi kotihoitajaksi. Eipähän olisi (kai?) liian nättikään.

      Poista
  4. Kiva kun sinäkin pidit tästä! Minä muistelen yhä hupsua Irmaa lämmöllä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susa, Irmassa oli jotain sellaista sukulaistätimäisyyttä joka toisaalta välillä turhauttaa ja toisaalta saa hymyilemään juuri sillä lämmöllä.

      Poista
  5. Hauska arvio :) Jos kerran Irmasta olisi Mielensäpahoittajan kaveriksi, niin kirja pitää ehdottomasti lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta Villasukka kirjahyllyssä! Sanoisin, että kaksikko varmaan tasapainottaisi toisiaan hyvin. Ja kummallakin olisi sanottavaa. Rimminen vaatii vähän totuttelua, mutta minä pidän.

      Poista
  6. Minä jotenkin ajattelin, etten jaksa innostua tästä, mutta nyt sinun kirjoituksesi jälkeen kiinnostuin uteliaasta ja tehokkaasta Irmasta ihan aika tavalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, minullakaan ei ollut varsinaisesti mitään kiinnostusta tähän kirjaan, mies sitä kaipaili ja naureskeli joten luinpa sitten minäkin kun laina-aikaa oli. Ja tykkäsin. :) Kiva kuulla!

      Poista
  7. Samaa mieltä kuin sinä "Vähän se ehkä harmitti, että Irman historia jäi niin hämärän peittoon". Jäi Irma ja poika vähän hämärän peittoon, vaikka aika hämäriä olivatkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke, hämäryys oli kyllä vähän liian vallitsevaa vaikka hämyisiä persoonia tosiaan oli, hyvin sanottu :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...