lauantai 11. helmikuuta 2012

Lukuhaaste: Hyppää lavalle


Vaikka kirjablogistania taas pullistelee haasteita (jännää!) päätin silti kantaa korteni kekoon - vaan ei huolta, haaste ei ole suuren suuri vaan haastaa teitä vain lukemaan vähän eri tavalla tai ehkä jopa mukavuusalueen ulkopuolelle.

Tavoitteena on siis lukea tämän vuoden aikana yksi tai useampi näytelmä, siis ihan mikä tahansa näytelmä. Ainakin pääkaupunkiseudun kirjastoissa olen huomannut, että näytelmähyllyt ovat yleensä melkoisen kattavia ja valikoimaa löytyy niin klassikoista uudempiin eli valinnanvaraa pitäisi olla. Uskoisin, että tilanne on suurinpiirtein sama muuallakin Suomessa. Mukaan kelpuutetaan siis niin Minna Canth, Pasi Lampela, herra Shakespeare kuin Tšehovkin ja kaikki myös kaikki muut näytelmäkirjailijat jotka teitä nyt sattuisivat kiinnostamaan.


Itse ajattelin haasteen puitteissa lukea ainakin Edward Albeen Who's Afraid of Virginia Woolf? - näytelmän sekä Kansallisteatterin julkaisun Lentoharjoituksia, joka sisältää sekä Smedsin käsikirjoituksen Paul Austerin kirjasta Mr Vertigo että erilaisia muistiinpanoja näytelmän valmistamisen ajalta.


Toivoisin osallistujien kirjoituksiin jotain pohdintaa siitä, miltä näytelmän lukeminen tuntui, aihe nimittäin kiinnostaa minua kovasti ja osittain siksi tämän haasteen lanseerasinkin.


Aikaa näytelmän lukemiseen olkoon nyt lokakuun 27. päivään asti (joka muuten on allekirjoittaneen syntymäpäivä ;) ja järkkäilen silloin varmaan haasteen tiimoilta jonkinlaisen arvonnankin. Porkkanaa siis tässä teille tarjoilen.


Sikäli mikäli osallistut niin vinkkaapa tekstiä tähän postaukseen, lokakuussa rakentelen vielä jonkinlaisen palkitsemispostauksen.


Mielenkiintoista matkaa teatterin maailmaan!

40 kommenttia:

  1. Hah, helppo nakki! Miulla on teemavuosi meneillään, ja syyskuussa on muutenkin suunnitelmissa lukea pelkkiä näytelmiä :)

    VastaaPoista
  2. Linkkasin haasteesi Haastavaan lukemiseen http://haastavaalukemista.blogspot.com/ :)

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva haaste, Linnea! Ainakin minä luen näytelmiä niin harvoin, että jospa nyt vihdoin ja viimein saisin nokan alle Nummisuutarit tai Shakespearea. Mukana ollaan siis :-)

    VastaaPoista
  4. Olen mukana, todennäköisesti Tsehovilla.

    VastaaPoista
  5. Ihanaa noora, Kaisa, Jaana ja Velma että olette mukana ja kiitos Norkku että lisäsit!

    VastaaPoista
  6. Mukana! Shakespearen Romeo ja Julia on lukematta, mutta olen kuitenkin haaveillut sen lukemisesta jo pitkään. Eli osallistunen sillä tähän kivaan haasteeseesi! :)

    VastaaPoista
  7. Mahtavaa Hanna ja Sara! Minulla on Sara tosiaan Shakespearen koko tuotanto hyllyssä (pelastin roskalavakohtalolta), ajattelin että kyllä joku klassikokin pitäisi lukaista tämän puitteissa.

    VastaaPoista
  8. Kiva haaste! Näytelmien lukeminen on kyllä sellainen laji, jota ei ole tullut paljon harjoitettua. Voisin kokeilla vaikka jotain suomalaista klassikkoa, Nummisuutareita tai jotain Canthia tms. Idea korvan taakse!

    VastaaPoista
  9. Ihana, kiinnostava haaste, johon osallistun mielelläni! En lue kovin usein näytelmiä, mutta aina kun luen, olen innoissani. Kuka pelkää... jne. on ollut lukulistalla jo kauan, samoin esim. Mannerin Poltettu oranssi. Eli osallistun varmasti! :)

    VastaaPoista
  10. Kiva haaste! Luen näytelmiä aina silloin tällöin, joten eiköhän tämänkin haasteen aikana joku tule luettua - mukana ollaan :)

    VastaaPoista
  11. Hauska haaste! Minulla on ollut vähän vaihtelevia kokemuksia näytelmien lukemisesta, eli joskus se voi olla aika haastava muoto, mutta jotkut näytelmät ovat olleet luettuina tosi ihania. Esim. suursuosikkini Nukkekoti sekä jo mainittu Shakespearen Romeo ja Julia. Viimeksi lukemani Tsehovin Kolme sisarta ei valitettavasti oikein auennut.

    Haluan olla tässä mukana, eli yritän lukea ainakin yhden näytelmän päivämäärään mennessä. Palaan sitten kehuskelemaan tänne. :)

    VastaaPoista
  12. Mahtavaa että myös te, Luru, Jenni, Maria ja Karoliina olette mukana!

    Minulle näytelmien lukeminen on nyt pitkään ollut sitä käsisten lukemista ihan esityksiä varten.

    Kehuskella saa ihan luvan takana ja odotan kiinnostuksella kokemuksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen vähän niin kuin päättänyt, että lukisin joko Tennessee Williamsin Kissa kuumalla katolla tai Edward Albeen Kuka pelkää Virginia Woolfia (tai ehkä molemmat). Ai niin ja sitten Teräskukat, jonka kirjoittajaa en nyt ulkoa muista. En tiedä, onko mitään näistä suomennettu, mutta varmaan luen joka tapauksessa enkuksi.

      Pitäisi lisätä tämä haaste asianmukaiselle alasivulle blogissani, mutten ole saanut sinne vielä kaikkia omankaan blogini haasteita. Kaikki hyvällä ajallaan. :)

      Poista
    2. Toivottavasti luet Virginian, voimme sitten vertailla lukukokemuksia. :) Kiva että olet mukana!

      Poista
  13. Oi, kiva lukea tulevia arvioita näytelmistä! Minäkin olen mukana. Kyllähän nyt yhden näytelmän ehtii ennen lokakuun loppupuolta lukea:) Olen lukenut jonkin verran näytelmiä mutta lähinnä klassikoita (Shakespeare, Canth jne.), joten voisin nyt tarttua johonkin tuoreempaan.

    VastaaPoista
  14. Tervetuloa remmiin Tintti! Kiinnostuksella odotan mitä luet.

    VastaaPoista
  15. Hei kuulostaa hyvältä, pitänyt muutenkin lukea Oopperan kummitus niin äkkiähän sitä löytää jonkun muunkin ^^

    Mukana siis ollaan!

    VastaaPoista
  16. Tervetuloa mukaan Susa-li, kiinnostuksella odotan tekstiäsi Oopperan kummituksesta!

    VastaaPoista
  17. Täällä ensimmäinen osallistumiseni: http://kirjavakammari.blogspot.com/2012/04/kissamainen-keskiviikko-tennessee.html

    Toivottavasti vielä yksi tai kaksi lisää tulossa. :)

    VastaaPoista
  18. Linkkasin tänne Karoliinan jutusta. Mahtava haaste ja tässähän on vielä aikaa syksyyn asti! Olen mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama homma, siis että minäkin löysin tieni tänne Karoliinan jutusta. Minäkin olen mukana. Tänä vuonna on tullut luettua jo kymmenisen(?) näytelmää, mutta yhdestäkään en ole vielä blogannut. Mukava haaste!

      Poista
    2. Mainiota Sara ja Sonja, kiinnostuksella odottelen että mitä luette ja pidätte! Ja Sonja, huikea määrä!

      Poista
  19. Osallistun vähintään tällä yhdellä lukukokemuksellani: http://suketus.blogspot.com/2012/05/hyppaa-lavalle-agatha.html

    VastaaPoista
  20. No niin, ainakin yhdellä näytelmällä osallistun! :)

    http://lukemisenkartasto.blogspot.fi/2012/06/hyppaa-lavalle-haaste-eeva-liisa-manner.html

    VastaaPoista
  21. Tässä toinen osallistumispostaukseni, eli juttu Edward Albeen Who's Afraid of Virginia Woolf? -näytelmästä: http://kirjavakammari.blogspot.fi/2012/07/tiukkojen-haasteiden-tiistai-edward.html

    VastaaPoista
  22. Vihdoin sain aikaan kirjoittaa haastetta varten lukemistani näytelmistä: http://tarinoidentaikaa.blogspot.fi/2012/09/aina-joku-eksyy-teilla-ei-ollut-nimia.html

    VastaaPoista
  23. Toisen tähden alla on luettu Tsehovia: http://jaana-tlltoisenthdenalla.blogspot.com/2012/09/anton-tsehov-kirsikkatarha.html

    VastaaPoista
  24. Osallistun haasteeseen toisellakin näytelmällä:

    http://lukemisenkartasto.blogspot.fi/2012/09/kahden-haasteen-liettualainen-nykydraama.html

    :)

    VastaaPoista
  25. Minä luin Canthia: http://lurunluvut.blogspot.be/2012/10/minna-canth-papin-perhe.html. Katsotaan, ehdinkö toisenkin!

    VastaaPoista
  26. Olen mukana Tsehovin Lokilla: http://tarinautical.blogspot.fi/2012/08/anton-tsehov-lokki.html
    Jos ehdin, osallistun vielä toisellakin näytelmällä... toivottavasti ehdin!

    VastaaPoista
  27. Ehdinpäs!

    http://tarinautical.blogspot.fi/2012/10/henrik-ibsen-nukkekoti.html

    Ja vielä on tulossa pari pienoisnäytelmää ennen kuin haasteaika päättyy.

    VastaaPoista
  28. Mukana vielä tälläkin: http://tarinautical.blogspot.fi/2012/10/huumori-muinaisessa-intiassa-kolme.html

    VastaaPoista
  29. Ehdin kuin ehdinkin osallistua haasteeseen: http://luetutlukemattomat.blogspot.fi/2012/10/hyppaa-lavalle-antti-raivio-skavabolen.html

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...