torstai 2. helmikuuta 2012

David Foenkinos: Nainen, jonka nimi on Natalie

David Foenkinoksen Nainen, jonka nimi on Nathalie (Gummerus, 2011) päätyi minulla bussikirjojen epäkiitolliseen asemaan, se kun oli huomattavasti helpompi kuljetettava kuin tuo kotona silloin lukemani järkäle. Tämän kirjan kohdalla busseilu ei onneksi tuhonnut tunnetta, vaan kirja onnistui viihdyttämään suloisella, arkisella kepeydellään.

Nathalie on erikoinen nainen. Tai ei oikeastaan edes kovin erikoinen, mutta juuri sellainen johon kaikki miehet tuntuvat ihastuvan. Mieleeni tulee sana säpäkkä, sellainen liikkeissään tehokas ja jollain tavalla gasellimainen. Toisinaan kuitenkin myös ajatuksiinsa vaipuva ja silloin kuin Kaunottaren ja Hirviön Belle (se Disneyn). Nainen, jonka luulisi olevan töissä kulttuurialalla mutta onkin töissä ruotsalaisessa yrityksessä jossa syödään paljon Krisprollseja (jotka muuten olivat mielestäni siinä, hm, kolmasluokkalaisena suurinpiirtein parasta mahdollista välipalaruokaa).

Nathaliesta huokui liikuttava luonnollisuus, ja hänen sulokkaat liikkeensä saivat François's ajattelemaan: juuri sellainen nainen, jonka kanssa lähtisin mielelläni viikonloppulomalle Geneveen. Niinpä hän tarttui tilanteeseen kaksin käsin - neljäkin olisi kelvannut sillä hetkellä. Jo siksikin, että kerta oli hänelle ensimmäinen.

No, se siitä. Nathalie siis kohtaa miehen, aivan sattumalta, rakastuu ja menee naimisiin. Ei siinä vielä mitään, mutta mies kuolee ja nuori nainen päätyy surunmurtamaksi leskeksi. Nathalie ei kuitenkaan olisi Nathalie (vaikka Nathalie-nimisillä naisilla on usein selvä taipumus nostalgisuuteen) ellei tästä suosta jollain tavalla noustaisi. Yhtälöön liittyy viininjuontia, ruotsalaisia miehiä ja analyysiraportteja.

Foenkinoksen teos on jotenkin todella ranskalainen. Mieleen tästä tuli vahvimpana Jean-Pierre Jeunetin elokuva Amélie. Elokuvalla ja kirjalla on useampiakin yhtäläisyyksiä; sekä Nathalie ja Amélie ovat jollain tavalla poikkeuksellisia hahmoja ja molempien elämän kääntää päälaelleen onnettomuus. Molempiin teoksiin on ympätty paljon pieniä tuokiokuvia ja käytännössä merkityksettömiä, mutta yhtä kaikki kiinnostavia faktatietoja (esimerkkinä Améliessa kerrotaan kuinka monta kertaa kärpäsen siivet lyövät minuutissa, Nathaliessa kerrotaan esimerkkejä naurettavista puheenparsista, joita ihmiset toistelevat mielellään).

Kieli on, no, ei nyt varsinaisesti kaunista. Joudun taas turvautumaan sanaan ranskalainen (ja adjektiivina tämähän on minun käyttämänäni siis hyvin positiivinen). Foenkinoksen kieli ei varsinaisesti töksähtele, mutta etenee aivan omaan rytmiinsä ja sisältää lukuisia kiinnostavia kuvailuja. Siis sellaisia kuin puhua kuin amerikkalaiset naiset tai tilanne, jossa jokaisella ruuminjäsenellä on oma itsevaltainen sydämensä tai millaisia ovat anonymiteettihiukkaset.

Nathalie on kirjana suloinen myös ulkoisesti. Kansi on juuri niin herkkä ja ranskalainen kuin pitääkin. Sanna-Reeta Meilahti on tehnyt hyvää työtä kannen suunnittelussa.

Lyhyesti Foenkinoksen Nainen, jonka nimi on Nathalie on kuin pieni makea leivos, macaron. Näyttää suloiselta, maistuu makealta ja tuo hetkellisen mielihyvän.

Aprikoosimehua ovat tilanneet myös anni.M, ArjaJum-Jum, Maria ja Minna vanhassa blogissaan.

Kiitos kirjasta Hannalle!

David Foenkinos: Nainen, jonka nimi on Nathalie (La Délicatesse, 2009)
Gummerus, 2011. 268 s.

Suomentanut: Pirjo Thorel.
Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti.


Pokkaan tällä myös toisen pisteen Ikkunat auki Eurooppaan: Länsi-Eurooppa -haasteeseen (Ranska).

8 kommenttia:

  1. Tämä oli aivan ihana kirja! Luin tämän täydellisenä hetkenä, täydellisessä mielentilassa. Virkistävää lukea tälläisiä hyvän mielen kirjoja vakavampien kirjojen välissä. Nyt minulla on menossa Foenkinosin uutuus, joka ei tunnu tekevän ihan samanlaista vaikutusta ainakaan minuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla lukukokemuksestasi Tuulia! Minullakin on se Foenkinoksen uusi odottamassa mutta taidan jättää sen sellaiseksi välityö-kirjaksi tähän mennessä tulleiden kommenttien perusteella.

      Poista
  2. Tämä on tosiaan virkistävä välipalakirja! Hieno leivosvertaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria, olen siitä aika ylpeä ;) Tällaisia kirjoja on vain yksinkertaisesti hyvä lukea välillä.

      Poista
  3. Minusta tuntuu, että voisin kaivata tällaista hetkellistä mielihyväkirjallisuutta aika piankin. Täytyy tehdä jo toistamiseen asiaa Helmetiin tämän saman aamupäivän aikana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainiota Katja! Hyvänmielenkirjoja on aina hyvä olla muutama korvan takana. :))

      Poista
  4. Tämä on parempi kuin uudempi suomennos. Molemmat saavat minulta kehuja kannesta ja nimestä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tämä kansi on ihana ja hieno on kyllä se toinenkin. Minä tosiaan ajattelin jättää tuon uudemman sellaiseksi välityökirjaksi että jos nyt ei muuta niin luenpa välissä sen. Ajattelin muuten laittaa hyvän kiertämään ja antaa tämän opiskelutoverille, joka kaipaa hyvän mielen lukemista :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...