lauantai 22. lokakuuta 2011

Sophie Kinsella: Twenties Girl

Meriharakoiden levottomuuden jälkeen kaipasin jotain rentouttavampaa tänne tenttien ja aukinaisten aikataulujen seassa luovimiseen, joten jatkoin brittihaastettani vielä yhdellä chick lit - opuksella.

En ole lukenut Sophie Kinsellaa aikaisemmin, vaikka toki Himoshoppaaja - sarja on nimenä tuttu. Ei vain ole tullut luettua. Alunperin minun itse asiassa oli tarkoitus aloittaa Himoshoppaaja - sarjan ensimmäisestä osasta, mutta koska sen hankkimiseen olisi pitänyt nähdä enemmän vaivaa, päädyin tähän Twenties Girliin (2009; suom. Kevytkenkäinen kummitus, WSOY, 2010) sen sijaan.

I can't quite move. My eyes are flicking madly from the girl in front of me to the wizened, candyfloss-haired old woman in the Polaroid, and then back again to the girl. I'm hallucinating my dead, 105-year-old great-aunt?

Tarinan keskiössä on Lara, headhunter-uraansa aloitteleva nuori nainen jolla on, yllätys yllätys, ongelmia elämässään. Ihana poikaystävä on jättänyt Laran tuntemattomasta syystä. Lisäksi vastaperustetun headhunting-firman toinen osapuoli, Laran hyvä ystävä Natalie, on jäänyt Goalle lomailemaan tietämättömäksi ajaksi ja jättänyt firman oman onnensa nojaan Laran huomaan.

Tämä ei kuitenkaan vielä riitä, sillä kohtalolla on vielä pari temppua takataskussaan. Lara on perheineen etäisen 105-vuotiaan isotädin hautajaisissa, kun tapahtuu kummia. Isotädin haamu ilmestyy Laralle, ja vaatii häntä etsimään kadoksissa olevan kaulakorunsa. Ilman sitä isotäti ei ilmeisesti kykene jatkamaan matkaansa tuonpuoleiseen. Ja haamu on siis isotädin 23-vuotiaassa hahmossa suoraan luvulta 1927 flapper dresseineen ja kevytkenkäisine tapoineen. Tally-ho!


Lara, jota koko muu suku luulee nyt hermoromahduksen saaneeksi, alkaa siis laittaa kummituksen asioita kuntoon ja rukkailee samalla omaa elämäänsä takaisin raiteilleen. Laran ja isotäti Sadien suhde ei tosin ala kovin ruusuisesti, sillä Sadie on itsepäinen ja turhauttava.. kunnes Lara tajuaa että Sadiesta voisi olla hyötyä myös hänelle. Sadie nimittäin pystyy vaikuttamaan jossain määrin toisten ihmisten mieliin huutamalla heille. Tähän kummalliseen kaulakorun etsintään saadaan mahdutettua niin vaivaannuttavia vierailuja poliisilaitokselle, treffeille haluavia kummituksia, huimien juonien paljastelua, Charleston-tunteja, vintageshoppailua, taikatemppuja ja tietysti vähän romantiikkaakin mm. Mr American Frownin astuessa kuvioihin.

I'm wearing the flapper dress from the shop, which I only just managed to zip up. Clearly they didn't go for boobs in the twenties. My feet are squished into the dancing slippers. Six long bead necklaces are jangling round my neck. Circling my head is a black headband with jet, and sticking out of that is a feather. A feather.

Twenties Girl oli minulle vähän siinä rajoilla että oliko se hyvä vai ei. Juoni oli varsin menevä, Sadie melkoisen hurmaava vaikkakin toisinaan ärsyttävä hahmo ja Mr American Frownissa eli Ed Harrisonissa oli jotain hyvin Mr Darcymaista (mikä tietenkin sulatti sydämeni). Larasta sen sijaan en pitänyt kovin paljon, ja se varmaan onkin syynä siihen että Twenties Girl jäi minulle melko keskinkertaiseksi lukukokemukseksi. Sanottakoon Laran ansioksi kuitenkin se, että hän paransi kirjan loppua kohden miellyttävyyttään mutta sekään ei ihan riittänyt.

En ole Twenties Girlin perusteella täysin vakuuttunut siitä, onko Sophie Kinsella minulle se oikea chick lit - kirjailija. Saatan kuitenkin jossain vaiheessa kokeilla Himoshoppaaja - sarjaa ihan varmuuden vuoksi, sillä Kinsellan tyylissä on silti jotain mistä pidän (ja hän osaa luoda varsin herkullisia ärsyttäviä sivuhahmoja). Sen verran tosin täytyy sanoa, että jos Twenties Girlistä tehdään elokuva sopivilla näyttelijöillä niin katsoisin sen ehdottomasti. Viihdyttäväksi Hollywood-elokuvaksi tässä käsikirjoituksessa olisi kyllä potentiaalia.

Suosittelen Twenties Girliä kevyeksi lukemiseksi vaikkapa välipalana tai aivojen nollaamiseksi kiireiden keskellä tahi lomalla.

Luettu osana Totally British: Chick lit - haastetta.

6 kommenttia:

  1. Löytyipä täältä itselle ajankohtainen arvio :)

    Minä löysin tämän (suomenkielisenä) kirpputorilta parilla eurolla ja ajattelin lukea lähiaikoina. Minä olen lukenut Kinsellaa noin yhden Himoshoppaajan verran, mutta silloin en tykännyt hänen tyylistään. En tiedä, johtuiko se aiheesta, shoppailu kun ei ole lähellä sydäntäni. :)

    Tässä kirjassa on minusta älyttömän herttainen kansi, joten ajattelin asettaa odotukset nollaan ja ainakin yrittää nauttia.

    VastaaPoista
  2. Himoshoppaajia olen muutaman kappaleen joskus lukenut, ja vaikka ne olivat minusta aivan us-ko-mat-to-man ärsyttäviä, luin ne silti aina loppuun. Olisinko kolme osaa kahlannut joskus läpi. Mutta juurikin oikein hyvää välipalaa ja aivojen nollausta :)

    VastaaPoista
  3. Oli hauska lukea tätä tekstiäsi. Minä kuuntelin tätä ensimmäisenä äänikirjakokeilunani vuosi sitten kesällä. Tarina hymyilytti, mutta en osannut oikein nauttia siitä. Liekö syynä äänikirjaformaatti (johon pääsin sisälle vasta tänä syksynä) vaiko kerronnan kepeys?
    http://luminenomena.blogspot.com/2010/06/aanikirjoista-kinsella-austen.html

    Kinsellan Varsinainen talousihme sai minut tirskumaan naurusta miltei koko kestonsa ajan, mutta kaikki muut Kinsellan kirjat ovat olleet makuuni liian köykäisiä - liian kepeitä jotenkin.

    (Mutta vau, mitä nyt luet!)

    VastaaPoista
  4. Maija, jos tämän osaa ottaa sopivan kepeästi niin ei yhtään hassumpi lukukokemus. :) Suomennoksesta en toki osaa sanoa mitään, mutta Kinsellan teksti oli ainakin englanniksi kivan soljuvaa ja eteenpäinvievää.

    Suketus, pitää siis laittaa ne Himoshoppaajat harkintaan jos tulevat vaivattomasti vastaan. Ehkä seuraavan kerran nollaukseen sitten? :) En kyllä usko että minusta ja Kinsellasta tulee siltikään sydänystäviä.

    Katja, tässä kirjassa oli luettunakin jotenkin kauhea vauhti ja kohellus päällä että missään välissä ei oikein päässyt hengähtämään. Ehkä hidastaminen olisi auttanut joissain kohdissa. Varsinaisen talousihmeen pistän korvan taakse, jos kokeilisinkin sitä enkä Himoshoppaajia. (Watersista en uskalla sanoa vielä mitään ;)

    VastaaPoista
  5. Minä rakastin (!) tätä kirjaa, mutta siihen oli melkein enemmän ulkokirjallisia syitä kuin mihin kirjan omat ansiot olisivat ehkä riittäneet: luin kirjan Lontoossa huhtikuussa 2010, kun olin siellä motissa tuhkapilven takia. Suunniteltu kolmen päivän musikaalireissu vaihtui yllättäen kymmenen päivän seikkailuksi, josta rakastin joka hetkeä. :)

    VastaaPoista
  6. Sara, en yhtään ihmettele että tuollaisissa olosuhteissa tähän kirjaan ihastuisi päätäpahkaa. Kymmenen päivän seikkailu, vaikka olikin tuhkan takia, kuulostaa ihanalta! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...