maanantai 31. lokakuuta 2011

Erlend Loe: Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa

Erlend Loe on yksi suosikkejani kirjallisuuden huumorimiehistä. Täten hänen uusin suomennettu teoksensa, Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa (Johnny Kniga, 201; Stille dager i Mixing Part, 2009), oli tietysti haalittava ja luettava. Ennakko-odotukset eivät tosin olleet mitenkään korkealla lukemieni arvostelujen perusteella.

Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa kertoo Telemannien viisihenkisestä perheestä, jotka vuokraavat talon lomansa ajaksi Garmisch-Partenkirchenistä. Tai oikeastaan opus kertoo Bror Telemannista, perheen isästä, joka haluaa epätoivoisesti kirjoittaa näytelmän. Kaikki on teatteria, tai Telemann ainakin toivoisi kaiken olevan. Kirjoittaminen ei tosin oikein ota luonnistuakseen, sillä luomisen sijaan Telemann päätykin useimmiten haaveilemaan tv-kokki Nigella Lawsonista (ja hänen ohuesta sinisestä puserostaan).

Bror Telemann. 42 vuotta. Työskentelee dramaturgina kansallisteatterissa. Haaveilee omasta näytelmästä. Helvetin hienosta mestariteoksesta. Joka vastaa kaikkiin kysymyksiin. Näkö erinomainen. Ongelmia alkoholinkäytössä? Eeeei. Ei varsinaisesti.

Pääosa kirjan sisällöstä on dialogia Telemannin ja hänen vaimonsa Ninan välillä. Dialogimuotoinen teksti ei sinänsä häirinnyt, mutta se kyllä, että jouduin useamman kerran lukemaan keskustelunpätkiä uudelleen saadakseni pääteltyä kumpi puhuu. Teatteriteemaan olisi voinut sopia jopa se, että ns. repliikkien edessä olisi ollut puhujien nimi. Käsikirjoitusta tässä nimittäin tunsi yleensä lukevansa.

Loe on edustanut, ja edustaa edelleen minulle sellaista nokkelan mieskirjailijan lajityyppiä. Hiljaiset päivät sisältää potentiaalia olla hauska kirja, mutta minulle tuli enemmän ehkä vaivaantunut olo Telemannin ponnisteluja ja toisinaan hankalaa perhe-elämää seuratessani. (ehkä se oli tarkoituskin?) Huvittavinta antia opuksessa lienevät alussa olevat google translatorilla käännetyt sähköpostit talon omistavalta Baderin perheeltä ja Telemannin lähes täydellinen saksan osaamattomuus hänen käydessään kävelyllä herra Baderin kanssa.

Kaiken kaikkiaan Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa oli leppoisa välipalakirja. Naurahdin pari kertaa ja kirjan jaksoi lukea oikein hyvin, sillä se on todella väljästi taitettu vaikka sivuja onkin 203 kappaletta. Mutta ei tämä kyllä kivunnut minun Loe-suosikkieni joukkoon. Sellainen, sanoisinko keskinkertainen, ihan ok lukukokemus.

Mitä sinä sitten ajattelet?
En ole varma. Teatteria, ehkä.
Höpö höpö. Et sinä ajattele teatteria. 
Ok.
Haluatko puhua siitä mitä ajattelet oikeasti?
En.
Et milloinkaan, niinkö?
En.

En siis suosittelisi tätä ensimmäiseksi Loeksi; aloittaa kannattaisi pikemmin monien ihailemasta sympaattisesta Supernaiivista tai omasta suosikistani, L:stä, joka on erikoinen kertomus miesjoukon matkasta autiosaarelle.

Luomisen tuskasta Telemannin kanssa ovat kärsineet ainakin JoriKaroliina ja Mari A.

ps. Lahopää täällä taas täydentään tekstiään. Uskaltaisin suositella vielä Loen Kurt-sarjan lastenkirjoja, ainakin Kala oli muistaakseni aika symppis.

11 kommenttia:

  1. En ole Loeta lukenut, mutta tätä tuntuu nyt moni vähän moittivan.

    Heh, sanavahvistuksena on "paskin". :D

    VastaaPoista
  2. Hanna, itseäni ainakin risoi se että Loe minun mielestäni pystyisi parempaakin. Nyt huumori oli jotenkin todella laiskaa eikä yli puolet ajasta oikein purrut minuun. Mutta edelleen pidän Loeta arvossa sillä ainakin L ja Supernaiivi ovat aika ihania. Ja :D

    VastaaPoista
  3. Niin, tämä oli tosiaan sellainen välipala, niin lukijalle kuin kirjoittajallekin. Loe ei tunnu yrittävän tässä tarpeeksi.

    VastaaPoista
  4. Samaa mieltä Jori. Seuraavaa odotellessa, ehkä siihen mennessä olisi lepäilty tarpeeksi.

    VastaaPoista
  5. Olin onnistunut kokonaan missaamaan, että Loelta on tullut tämmöinen. Pitää varmaan hankkia, vaikka olisikin "välityö". Oma Loe-suosikkini on ehdottomasti Doppler.

    VastaaPoista
  6. Maija, minä huomasin kirjan takaliepeestä että Loelta oli tullut myös Muleum-niminen kirja josta en ollut kuullutkaan! Doppler on kyllä myös hauska, löytyy minulta hyllystäkin. :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos linkityksestä! Ja juu, ei tämä suurta vaikutusta tehnyt, vaikka oli ihana lukea välillä jotakin niin väljästi taitettua (kuten sanoit) ja muutenkin ponnistelematonta tekstiä. Ihan semihuvittava tapaus. :)

    VastaaPoista
  8. Muleum minulla on hyllyssä. En tosin muista yhtään, mitä siinä tapahtuu, joten ei se kai niin ikimuistoinen voinut olla (tosin olen aina ollut tosi huono muistamaan kirjojen sisältöjä).

    VastaaPoista
  9. Minusta Muleum putoaa myös siihen välipalaosastoon. Päähenkilö tosin oli nuori nainen eikä Loen ikäinen mies, mutta ei se silti mikään mieleenpainuva teos ollut.

    VastaaPoista
  10. Olepa hyvä, Karoliina! Ja totta, olihan tätä todella helppo lukea (noita mainitsemiani repliikkisekavuuksia lukuunottamatta).

    Maija ja Jori, kiitos kommenteista. Pitää tsekata jossain vaiheessa että minkäslainen teos on kyseessä jos kaipaisi jotan kevyempää.

    VastaaPoista
  11. Supernaivista tykkäsin kovasti, joten melkein hävettää tunnustaa etten koskaan ole tullut sevittäneeksi, mitä muuta Loe on kirjoittanut... No, nyt korjataan tilanne, ja suuntaankin seuraavaksi kirjaston sivuja selailemaan!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...