torstai 4. tammikuuta 2018
Satu Taskinen: Lapset
Ajatusten virrassa koko elämä
Satu Taskisen Lapset on pyörryttävä lukukokemus. Tekstimassa iskee silmille tasaisena mattona, kappalejakoja ei ole kuin muutama, alussa tuntuu että sanojen virtaan hukkuu eikä sieltä oikein löydä mitään. Vähitellen siellä kuitenkin oppii kellumaan ja uimaan, sukeltamaan merkityksiä esiin vaikka ne yrittävät piilotella jossain pilkkujen ja pisteiden takana.
On mies, jonka pitäisi mennä tyttärensä lasten syntymäpäiville. Hakea lahja, vaihtaa vaatteet, saapua ajoissa paikalle, selittää se asia johon hän ei vielä itsekään oikein osaa suhatutua. Fokus siirtyy jatkuvasti epäolennaisuuksiin, jotka oikeastaan ovat tärkeitä asioita elämästä, ihmissuhteista, vanhemmuudesta. Ihan hyvin voi pysähtyä ottamaan hotellihuoneen, syömään grillattua kalaa. Ja on yritettävä ymmärtää, miksei yhtäkkiä pääsekään maasta ylös, vaikka eihän sen pitäisi olla mitenkään vaikeaa. Nostatte vain, kyllä tämä tästä.
Teksti on sellaista vyörytystä, että parhaimmillaan lukukokemus oli kun teokseen ehti keskittyä pidemmän ajan kerrallaan. Jos lukuhetki pirstaloitui, joutui aina hetken hengittelemään ja ihmettelemään että pääsi tajunnanvirtamaiseen rytmiin mukaan. Teksti on kuitenkin helppolukuista ja jotenkin loogisesti etenevää, näin sitä voisi kuvitella itsekin sanoittavansa ajatuksiaan. Jne. ja ns. lyhenteiden käyttäminen tosin vähän tökki, joutui pysähtymään lukuflow'ssa, avaamaan lyhenteen ja sitten jatkamaan, mutta ei tämäkään nyt mikään iso juttu ollut.
Hieno romaani, jonkinlainen elämän kuvaus yhden päivän otteella. Oli miellyttävää rakentaa itse kuvaa tapahtumista, tulla huijatuksi, korjata olettamia. Suosittelen.
Lapset oli viimeinen viime vuoden Helmet-lukuhaasteeseen lukemani kirja kohtaan yhdenpäivänromaani. Lukeminen kesti uuden vuoden puolelle, mutta se ei haittaa.
Satu Taskinen: Lapset
Teos, 2017. 285 s.
Ulkoasu: Jenni Saari
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.