Kauhu on minulle verrattain vieras fantasian alalaji, mutta tutun kirjailijan kanssa uskaltaa lähteä kokeilemaan. Katri Alatalon Älä riko pintaa (Vaskikirjat, 2016) kuljettaa lukijan Talvilaakson ja Kesäsaarten maahan. Novelleissa hahmot lähtevät matkalle tai kohti kuolemaa, aikuistuvat ja joutuvat kohtaamaan mielen synkimpiä puolia. Tarinoita on kymmenen, osa niistä on julkaistu aiemmin esimerkiksi Portti- ja Usva-lehdissä.
Kauhun sävyt kulkevat mukana novelleissa, toisissa lähempänä pintaa ja toisissa synkissä syvyyksissä. Kaltaiselleni kauhunvierastajalle tarinat olivat sopivan pelottavia, joten suurkuluttajille novellit eivät välttämättä tuo suurta jännitystä. Luin tarinoita hitaasti yhden illassa, pitemmät useammissa pätkissä. Nukkumaan uskalsi mennä, mutta välillä tarinat hiipivät uniin ja jäivät myös ajatuksiin pitemmäksi aikaa.
Alatalo kirjoittaa laadukkaasti ja monipuolisesti. Tarinat ovat erilaisia, puutumaan ei pääse. Pidin Alatalon luomista henkilöhahmoista ja tavasta antaa lukijalle aikaa pohtia itse. Omia suosikeitani olivat Talviyön tarina ja Tee minulle syksy, niistä ovat jääneet vahvimmat tunnemuistot. Erityisesti Talviyön tarina hiipi luihin ja ytimiin kylmyydellään ja näyttämällä ihmisluonnon itsekkyyden.
Kiitokset arvostelukappaleesta kirjailijalle.
Katri Alatalo: Älä riko pintaa
Vaskikirjat, 2016. 302 s.
Kansi: Jarno Kantelinen
Minä sain kokoelman loppuun vuoden ensimmäisen lukumaratonin yhteydessä ja pidin myös. Mielenkiintoista, että sinuun vetosi eniten eri novellit kuin minuun. Omat suosikit ovat Susiveli ja Unien puutarhat.
VastaaPoistaKiinnostavaa tosiaan Raija! Pidin kyllä kovasti sinunkin suosikeistasi, etenkin Unien puutarhat onnistui yllättämään ja Susiveli jäi myös mieleen.
Poista