lauantai 13. elokuuta 2016

Raameissa: Finlayson Art Area

 Petri Ala-Maunuksen The Great Deluge (2016).

Tampereelta löytyy taidenäyttelyä moneen makuun ja tunnelmaan. Elokuun loppuun asti esillä oleva Finlayson Art Area esittelee taidetta teemalla Veistoksellinen, vihreä ja värikäs Finlayson rouheassa tehdasympäristössä. Kaiken lisäksi tapahtuma on ilmainen, joten teoksia pääsee katsomaan matalalla harkintakynnyksellä.

Kuusvooninkisen tiloissa on esillä teoksia usealta eri taiteilijalta. Ensimmäisessä kerroksessa pääsee näkemään Petri Ala-Maunuksen massiivisia maalauksia ja Tanya Akhmetgalievan tekstiilitaideteoksia. Erityisesti Ala-Maunuksen fantasiaan päin kallistuvat ja valuvat maisemat sykähdyttivät ja kutsuivat tarkastelemaan lähemmin. Jonkun teoksista olisin huolinut vaikka kotiin, jos meillä sellaista seinätilaa vielä olisi.

Samuli Heimosen susitöitä.

Kolmannessa kerroksessa on esillä neljän taitelijan töitä. Antti Tantun synkkäsävyisissä töissä kiinnostavinta oli niiden valmistustekniikka eli töiden veistäminen puupinnalle ja painaminen sen jälkeen. Kaisa-Leena Halisen puutyöt olivat mustuudessaan sympaattisia, karvaista puuta olisi tehnyt mieli silittää.

Samuli Heimosen susimuotokuvat olivat melkoisia katseenvangitsijoita. Näissä töissä muotokuva oli yhdistynyt mielikuvitukselliseen maailmaan ja luovaan värien käyttöön. Myös kultasilmäisen suden olisin voinut ottaa kotiin. Samassa salissa esillä oleva Minna Suoniemen videoinstallaatio Toinen valssi kannattaa ehdottomasti käydä myös katsomassa. Unenomainen tunnelma hylätyssä kartanossa, musiikki ja rauhaisa valssi olivat miellyttävää katsottavaa, mieleen tuli Kilttien ihmisten Jotakinkuin Grey Gardens.


Taidekierroksen kruunasi Tapahtumien Yönä Väinö Linnan aukiolla elokuvamusiikkia esittänyt jousikvartetti ja trumpetisti. Moon River, Third Manin teema, My Favourite Things ja moni muu tuttu sävelmä kaikui Pekka Jylhän Kukkataivas-teoksen ympärillä eikä pieni sadekaan haitannut.

2 kommenttia:

  1. Kotipaikkakuntani museossa oli pari vuotta sitten Samuli Heimosen näyttely, ja rakastuin hänen tauluihinsa silloin aivan täysin. Tämänkin näyttelyn kävin katsomassa viime viikolla, ja aivan yhtä ihania olivat taulut tälläkin kertaa :) Voisin ottaa niistä kyllä melkein jokaisen seinälleni, jos vaan tilaa olisi. Täytyy varmaan piipahtaa siellä vielä uusiksi ennen tapahtuman loppumista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos Tampereelle sattuisin niin varmasti kävisin tuolla vielä uudelleen, Kirsi. Heimosen susilla oli lumoavat katseet, pidin töistä kovin kovin paljon.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...