keskiviikko 24. elokuuta 2016

Katri Lipson: Jäätelokauppias


Helsinki Litin myötävaikutuksella tuli varattua kirjastosta monta kotimaista teosta, Katri Lipsonin Jäätelökauppias (Tammi, 2012) oli niistä yksi ja ensimmäinen luetuksi tullut. Kirjaan tarttumista vauhditti sen elokuvateemaisuus ja perin viehättävä ja plyysituoleillaan vetoava kansi.

Teos alkaa elokuvan kuvauksista. Jäätelökauppias-filmiä kuvataan kronologisessa järjestyksessä, pääsosanäyttelijätär turhautuu mystisyyteen ja kemia vastanäyttelijän kanssa rykii paikoitellen. Ohjaaja on kummallinen. Tähän kuvioon ei kuitenkaan jäädä, vaan seurataan myös Estheriä ja Tomasta, jotka pakenevat ja esittävät olevansa aviopari. Ja vielä mennään Prahaan, naisen luo joka katsoo Jäätelökauppiasta kerta toisensa jälkeen, ja tämän pojan kanssa matkustetaan muualle.

Monisäikeinen ja moniaalle kurottava rakenne ei sovi väsyneelle lukijalle, jollainen itse tätä kahlatessani olin. Äkisti vaihtuvat maisemat ärsyttivät, en saanut jossain kulkevasta punaisesta langasta kiinni. Potentiaalia kyllä oli, paljon. Elokuvan kuvaaminen, kuvakulman vaihdot ja kaikkea verhoava mystisyys viehättivät, jaksaminen ei riittänyt. Harmittaa näin jälkeenpäin, kunpa osaisi jättää lupaavat kirjat odottamaan oikeaa lukuhetkeä.

Kirjoittaa Lipson joka tapauksessa osaa. Teksi on miellyttävää lukea ja rytmitys on kiinnostava. Ehkä palaan joskus Jäätelökauppiaan tarinaan, uusimman teoksen Detroitin aion ainakin lukea. Suosittelen haastavamman kerronnan ja hyvän nykykirjallisuuden ystäville.

Katri Lipson: Jäätelökauppias
Tammi, 2012. 300 s.
Kansi: Markko Taina

4 kommenttia:

  1. Tämä on mennyt minulta aikoinaan vallan ohi kun ei tunnu edes tutulta. Kiinnostaisi kyllä, Praha ja elokuvateema, mutta taitaa mennä sinne "jos joskus ehtisi kaiken mitä..." -osastolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos joskus ehtisi -lista on kyllä paha, Jane. Praha on ihana ihana.

      Poista
  2. Taisin ostaa tämän pokkarina nyt kesällä. Olen tässä viime aikoina suorastaan uinut haastavassa, joten tämän aika ei taida olla juuri nyt. Täytyy ottaa vähän vapaata kelluntaa välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vapaakellunta kuulostaa erinomaiselta, Omppu, harrastin sitä tässä itsekin.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...