sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Lavalta: Takkutukkakeiju (Teatteri FAQ)

Krokantti vanhempineen. Kuva: Sahin Cengiz

Kirjoitapa tässä nyt sitten esityksestä, kun edelleen itkettää ja hymyilyttää. Teatteri FAQ:n Takkutukkakeiju ottaa urheasti niskalenkin sellaisista aiheista kuin sukupuoliroolit, erilaisuus ja itsensä hyväksyminen. Tällaisilla aiheilla voisi helposti mennä myös metsään ja kovaa, mutta tässä mennään onneksi oikeaan taikametsään ja saadaan ainakin meikäkatsoja vetistelemään kaiken sen lämminhenkisyyden edessä.

Krokantti-keiju tuskastelee olemisensa kanssa. Keijuvanhemmat yrittävät innostaa lastaan Hattarakarnevaaleista, tanssista ja laulamisesta, mutta Krokantti ei vain osaa ja kaiken lisäksi söisi mieluummin poppareita. Vanhemmilleen hän ei kuitenkaan halua tuottaa pettymystä, joten Krokantti lähtee rohkeasti seikkailuun oppiakseen olemaan parempi keiju. Matkallaan hän kohtaa supersankarina toimivan prinsessan, tanssijoita, puhuvan puun ja jopa jännittäviä peikkoja.

Esiintyjäkaarti on mahtava. Veera Herranen on mitä sympaattisin Krokantti velmuine liikkeineen ja puujalkavitseineen. Sonja Halla-aho, Henry Pöyhiä ja Arttu Soilumo esittävät kaikki useita rooleja, hahmojen kirjo on suuri ja niin pitääkin. Erityissuosikkini oli ehdottomasti Halla-ahon sympaattinen prinsessa-supersankari Salli pompuloineen ja feikkihuokailuineen, sydän läpätti myös Pöyhiän ja Soilumon yhdessä kauniisti vanhenneelle tanssiparille Ronald ja Harold. Loistavia hahmoja, sopivan samaistuttavia ja hassuja kaikki tyynni. Mies taisi arvostaa erityisesti vitsejä vääntäviä peikkoja ja puuvanhusta, joiden huumoria ei aina ihan ymmärretty. Joka tapauksessa osaamista ja yhteispeliä löytyy ja näin kompaktissa työryhmässä se yhteen hiilen puhaltaminen vielä korostuu.

Takkutukkakeijun maailma ei aliarvioi lasta, se on mielestäni lastenteatterissa tärkeimpiä elementtejä. Tilaa omalle hoksaamiselle jätetään, annetaan tilaa ihmetellä ja kokea. Tarvetta ei ole ottaa omaa kohtaustaan sille että selitetään jotain, mennään vain ja siinä se asia tulee samalla (tai no, puu ehkä yritti mutta itsekin jäin katsomaan sitä Krokantin touhuamista). Hahmot ovat kaikki omansalaisia ja hyviä sellaisinaan, vaikka ulkopuolelta tulevat paineet välillä muuta väittävätkin.

Supersankari Salli. Kuva: Sahin Cengiz

Hyvän esityksen tunnistan usein siitä, että siitä kirjoittaminen on ihan tavattoman vaikeaa ja kaiken lisäksi edelleen vähän itkettää, Miten voikin olla noin vilpitöntä, lämminhenkistä ja tärkeää? Kiitos Takkutukkakeijun työryhmä, olette kaikki supersankareita ja ylimääräinen hatunnosto vielä käsikirjoittajille Sahin Cengiz ja Sonja Halla-aho! Ja kiitos bloggarikollegoille Tallelle ja Katrille, jotka hehkuttivat esitystä niin tarmokkaasti että se oli runnottava kalenteriin.

Helsingin esitykset on nyt taputeltu, mutta Takkutukkakeijun ehtii nähdä vielä Tampereella 24.7. asti. Suosittelen niin lapsille kuin aikuisillekin (ja ehkä paikoin jopa enemmän meille aikuisille, lapset ovat usein niin kovin paljon fiksumpia).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...