maanantai 4. heinäkuuta 2016

Lavalta: Saapasjalkakissa (Puotilan kesäteatteri)

Kuva: Ingemar Raukola

Perinteitä on hyvä olla ja yhdeksi kesän parhaimmista on muodostunut reissu Puotilan kesäteatterin suojiin. Jo kolmatta vuotta teatterissa on tuunattu satuja uuteen uskoon ja tänä vuonna käsittelyyn pääsi Saapasjalkakissa. Samu Loijaksen ohjauksessa näytelmästä on pyyhitty pölyt pois ja tuloksena on raikas ja kompakti esitys, joka viihdyttää erinomaisesti myös aikuiskatsojaa.

Myllärin poika Markku on kolmantena perimysjärjestyksessä ja vanhempien veljien saadessa huostaansa myllyn ja pellot jäi Markulle vain kissa. Kissa ei kuitenkaan ole mikä tahansa katti, vaan osaa puhua ja kaiken lisäksi tekee tarjouksen josta ei voi kieltäytyä. Viiksekäs toveri nimittäin lupaa, että jos hänelle hankitaan saappaat, pussi ja hattu jossa on komea sulka tulee hän johdattamaan Markun rikkauksien ja onnen äärelle. Tuumasta toimeen siis, kissalle saappaat ja kohti seikkailuja.

Aikaisempien vuosien tapaan näytelmä esitetään kahden näyttelijän voimin. Kissan roolissa nähdään Karo Lauronen ja myllärin poikaa sekä kyläläisiä, kuningasta, velhoa ja keitä vielä esittää Mikko Lauronen. Roolihahmot ovat hauskoja ja rekvisiitta kekseliästä. Meininki on kotikutoinen sellaisella konstailemattomalla tavalla, mieleen nousevat lasten roolileikit. Tällä tarkoitan sitä, että mielikuvitusta käyttämällä pienilläkin kikoilla lavalle saadaan tuotua niin kuninkaan komeat vaunut, parvekkeella vilkuttava prinsessa ja hurjia taikoja loitsiva velho linnoineen. Lavasteista ja puvuista on kiittäminen Mari Hannia.

Puotilan meiningissä arvostan aina vain enemmän sitä vilpittömyyttä ja hyvää fiilistä, joilla esitykset on tehty. Lapsikatsojat päästetään mukaan esityksen maailmaan ja osallistua saa, neljäs seinä on kutakuinkin heitetty romukoppaan ja satunnaiset huudahdukset otetaan saumattomasti mukaan vuorosanoihin. Esityksen jälkeen mieli on hyvä.

Jos jonkin kesäteatterin aiotte Helsingissä mennä katsomaan, niin lähtekää Puotilaan. Esitys on sallittu 3-vuotiaasta ylöspäin, kestää noin 40 minuuttia ja sen ehtii nähdä elokuun alkupuolelle asti.

8 kommenttia:

  1. Kiitos taas oikein hyvastä kesäteatterivinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli muuten vielä mieleen, että onko teatteri katettu? Tuntuu, että säät ovat sen verran sateisia (ainakin nyt), että olisi mukava tietää pysyvänsä suht kuivana, jos varaa liput. Entä onko ko. teatteriin helppo löytää ja mennä vaikka autolla?

      Poista
    2. Katsomo on katettu ja jos ottaa kohteeksi Puotilan kartanon (teatteri siinä pihalla) niin kyllä löytää. Kartanolla on myös oma parkkis, jossa yleensä hyvin tilaa.

      Poista
  2. Jes! Kuinkahan helposti tuonne löytää... Sain jo yhdet ohjeet, mutta aina vähän jänskättää löydänkö perille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos löydät kartanolle niin löydät myös teatterin, ei huolta Talle! :)

      Poista
  3. Kuulostaa kivalta esitykseltä. En ole käynyt vielä tänä vuonna kertaakaan kesäteatterissa, mutta huomenna asia korjaantuu Krapilla Viirun ja Pesosen parissa. Jos perheen pienin innostuu siitä, niin seuraavaksi voisi olla Saapasjalkakissan vuoro:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä, Lilli, toivottavasti pienimmäinen löysi sisäisen teatterikävijänsä!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...