torstai 28. heinäkuuta 2016

J.K. Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio


Oli juhannus ja mökkimatka ja minä, joka unohdin Harry Potter ja salaisuuksien kammion (Tammi, 2002) kotiin. Onneksi on myös mies, joka suostutteli piipahtamaan Myrskylän kirjastossa, hankkimaan kortin ja lainaamaan kirjan ja niinpä sain viettää taas laatuaikaa Tylypahkan käytävillä.

Sarjan toisessa osassa kotitonttu Dobby yrittää kuumeisesti estää Harrya palaamasta Tylypahkaan, sillä siellä tulee kuuleman mukaan tapahtumaan seuraavana lukuvuonna jotain kamalaa. Harry ei kuitenkaan suostu neuvoa noudattamaan saati eteen pölähtävistä esteistä välittämään, vaan kirjaimellisesti kaahaa koululle Ronin kanssa. Pian alkaakin tapahtua, sillä Harry kuulee murhanhimoisia ääniä koulun seinien sisältä ja lopulta sairaalasiipeen kiikutetaan niin oppilaita kuin kummituksiakin. Koulun väkeä kauhistuttaa, uusi pimeyden voimilta suojautumisen opettaja Gilderoy Lockhart ei tunnu säkenöivän hymynsä takana olevan aivan tehtäviensä tasalla ja koulu uhataan sulkea, jos syyllistä hyökkäyksiin ei löydetä.

Minulla on monta vuotta ollut päässäni sellainen ajatus, että Salaisuuksien kammio olisi jotenkin kehno ja hieman tylsä osa sarjassaan. Tämä uudelleenlukukerta kuitenkin pölytti tätä käsitystä, sillä tarinahan oli tavattoman mainio eikä lainkaan tylsä. Koulun käytävillä kuiskaileva uhka, käsittämättömän ärsyttävä ja ihastuttava Lockhart, Ginnyn saapuminen Tylypahkaan ja jännittävä loppunäytös tekevät tästä oikein oivan teoksen. Ehkä oli hyväkin, että edellisestä lukukerrasta on jo aikaa ja toisaalta se, että tietää jo mitä jatkossa tulee tapahtumaan?

Täytyy tosin myöntää, että olin todella yllättynyt siitä että a) kirjassa on niin vähän Hermionea ja b) teoksessa käsitellään koulunkäyntiä Tylypahkassa verrattain vähän. Voi olla, että nämä seikat johtuvat siitä että ne ovat seuraavissa osissa eri tavalla ja velhomaailmaa niin pitkään hengittäneenä tuntuu hassulta, että siitä tuntuu tietävän enemmän kuin mitä luvun alla olevassa kirjassa kerrotaan.

Nyt odotan innolla Azkabanin vangin kimppuun pääsemistä, tavataanhan siinä vihdoin muutamia suosikkihahmojani ja päästään kumartamaan Hiinokalle.

J.K. Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio (Harry Potter and the Chamber of Secrets, 1998)
Tammi, 1999. 365 s.
Suomentanut: Jaana Kapari-Jatta
Kansi: Mika Launis

4 kommenttia:

  1. Tämä on koko kirjasarjan kannalta varsin kiinnostava teos, esim. tässä on yksi hirnyrkeistä Valedron päiväkirja. Hauskakin on paikoittain (Gilderoin Lockhart). Lisäksi Hagridin maine puhdistui. Minä en ole koskaan pitänyt tästä ns. tonttuilusta, eli sillä tavalla hyvinkin rasittava teos ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, Jokke! Olen itse jotenkin pitänyt tätä valjuna, mutta luulo ei ollut tiedon väärti. Dobby oli kyllä välillä hieman rasittava, mutta toisaalta sitten kun tietää jatkon niin...

      Poista
  2. Tykkäsin tästä kirjasta kovasti :) Dobby oli erikoinen hahmo ja samoin Lockhart. Hagridistakin oli mukava tietää hieman enemmän.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...