Kuva: Aki Loponen
Kauhua ja musiikkiteatteria lavalla on vastustamaton yhdistelmä myös ihmiselle, joka ei uskalla mennä edes kummitusjunaan. Niinpä otettiin sitten suunta kohti Riihimäen teatteria ja kantaesityksensä nyt kevätkaudella saanutta The Grimm Book of Horrorsia. Mukaan saimme myös satuadaptaatioista kiinnostuneen ystäväpariskunnan.
The Grimm Book of Horrors ponnistaa Grimmin veljesten satuperinteestä. Moninaisissa yhteyksissä vesitetyt sadut pääsevät Riihimäen lavalla olemaan niin kammottavia ja absurdeja kuin ne ovat aikoinaan olleet. Jos näitä juttuja olisi pienenä joutunut kuulemaan olisi yöllä saattanut nähdä painajaisia, näin aikuisiällä kammottavuudet herättivät lähinnä epäuskoista hilpeyttä. Esimerkiksi Satu omenapuusta ilkeine äitipuolineen ja Uppiniskainen lapsi häiritsevine hautauskuvauksineen olivat aikamoista hc-kamaa.
Vähän pääsi tämä esitys kuitenkin yllättämään taiteellisuudellaan tai oikeastaan sillä erilaisten esitystapojen yhdistelyllä. Perinteisestä sadunkerronnasta hypähdellään nykytanssiin ja hämyiseen kuvakerrontaan ja takaisin. Eipä siinä, ei haitannut, viihdyttävää oli. Pääasiallisesti esiintymisestä huolehtivat Diana Tenkorang, Mikko Nuopponen, Ninu Lindfors ja Katja Peacock tukenaan seitsenpäinen kuoro ja kaksi muusikkoa.
Kuorosta pidin todella paljon. Nuoret laulavat kauniisti ja myös puhe on selkeää ja kuuluvaa. Japanilaiseen kauhuelokuvameininkiin viittaavat asut olivat tosin mielestäni hieman hassut suhteessa eurooppalaiseen satuperinteeseen, mutta hyvin ne yhtenäisenä kokonaisuutena toimivat kuitenkin. Visuaalisesti tämä oli muutenkin miellyttävä, näyttämölle tuotiin paljon kiinnostavia ja häiriintyneitä kuvia.
Kuva: Aki Loponen
Esityksessä käytettiin pätkiä yhteensä kuudesta Grimmin veljesten tarinasta ja otteita Mikko Koivusalon Prinsessaooppera-libretosta. Paikoin moniaalle kurottelu tuntui rikkovan esityksen rytmiä, eniten pidin itse niistä saduista jotka esitettiin käytännössä kokonaisuudessaan. Mies totesi, että tämä oli vähän kuin esitystaidetta aloittelijoille, sopivan tunnistettavaa outouksilla maustettuna ja miksipä ei.
Seurueemme lähti lopulta teatterista melko hulvattomissa tunnelmissa, vähän jo mietimme heitetäänkö meidät kenties ulos lähistöltä löytämästämme ravintolasta. Kanaa syövät välttyivät kuitenkin rupikonnilta kasvoillaan ja illasta jäi hyvä tunnelma. Kiitos Riihimäki, kannatti taas tulla!
Esityksen ehtii nähdä vielä huhtikuun alussa!
Kiitokset Riihimäen teatterille kutsusta esitykseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.