lauantai 21. maaliskuuta 2015

Lavalta: Päiväkirjaklubi (Korjaamo)

Kuva: Päiväkirjaklubi / Korjaamo

Päiväkirjaklubin jälkeen poskiin sattuu ja kurkkua kuristaa. Kuusi esiintyjää luki lavalla otoksia omista nuoruuden päiväkirjoistaan, kirjoitelmistaan ja runoistaan ja se oli aivan huikeaa. En lainkaan ihmettele, että illat myyvät loppuun, sillä tällaisia kokemuksia on harvoin tarjolla. Konseptin ovat tuoneet Korjaamolle myös lavalle kiivenneet Eeva Vekki ja Risto Koo Järvinen.

Illan esiintyjät olivat tavattoman ihania ja rohkeita. Päiväkirjamerkintöjään lukivat tänä maaliskuisena klubi-iltana Järvisen lisäksi Anni Kemppainen, Leila Luumi, Kerttu Raitala ja Sari Harju, Vekki jakoi yleisölle teininä kirjoittamiaan aineita.

Lavalla olijoille on pakko nostaa hattua. Päiväkirjoista luetaan hyvinkin yksityisiä merkintöjä, jotka toisaalta resonoivat selvästi monen yleisön edustajan päässä oman teini-iän kanssa. Lukijat edustivat myös paikoin eri ikäluokkia, mutta teini-iän kokemukset olivat silti samankaltaisia. Poika- ja tyttöystävien perään haikailtiin, vanhemmat aiheuttivat päänvaivaa ja mitä vielä. (voi hyvänen aika että olen onnellinen siitä ettei tarvitse olla enää koskaan 14!)

Meininki oli myös jotenkin todella yhteisöllinen, enemmän naurettiin sille yhteiselle kokemusmaailmalle joka siellä taustalla vilkkui. Olihan siinä siitä myötähäpeääkin, mutta lempeää sellaista. Ja toisaalta ihan paljasta riemua sitä kohtaan, miten hienosti ja aidosti sitä voi itseään päiväkirjan sivuilla ilmaista. Mieleen jäivät etenkin teini-ihastus Kari-Pekka Kyröön doping-skandaalin aikaan ja limailut Lohjan Tanhuhovilla. Aijai.

Viimeisenä päähän jää pyörimään runobattlen voittanut Kerttu Raitalan Semmoista se elämä on -runo. Siinä oli jotain tavattoman sielukasta ja synkkää, menisi ihan nykyrunosta. Jopa niin synkkää, että oli pakko nauraa. Ansaittu voitto, vaikka Sari Harjun rakkausrunot ja Eeva Vekin monikulttuuriset lyriikat olivat tavattoman mainioita nekin.

Kiitos Päiväkirjaklubi, tämä oli samalla rentouttava ja ahdistava kokemus eli juuri passeli. Kiitos.

Tiketin mukaan huhti- ja toukokuun iltoihin saa vielä lippuja, joten menkäähän ihmiset ostoksille niin ei tarvitse katua!

5 kommenttia:

  1. Tämä voisi olla mielenkiintoinen kokemus, ja vielä sen takia, että minä olen edelleen sen neljätoista ;) Itse kirjoitan aktiivisesti päiväkirjaa, ja olen useastikin miettinyt, että miltäköhän tuntuu lukea noita kun on kasvanut 20 tai 30 vuotta. Ja nekin runoni, joihin olen nyt niin ylpeä, tuntuvat silloin ehkä ajanhaaskaukselta. Saa nähdä. Ensin pitäisi vain odottaa se 20 vuotta ja kirjoittaa teiniangstiaan päiväkirjaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillista Ellen, että tapahtuma on tuolla klubin puolella eli ikärajallinen. Toisaalta itse olisin ehkä saanut hermoromahduksen sinun ikäisenäsi tuollaisessa tapahtumassa :D Mutta kannattaa ehdottomasti kirjoittaa ja kirjoittaa, se on just hyvä!

      Poista
  2. Linnealle: Tuo kuulostaa juuri sellaiselta tapahtumalta, josta mäkin nauttisin! Tai nauttisin ja nauttisin, ainakin saisin jotain irti. Olen itsekin kirjoittanut päiväkirjaa niin teininä kuin myöhemminkin, enkä kyllä olisi valmis lukemaan niitä merkintöjä varmaan kellekään. Rohkeita esiintyjiä! Jaan myös kokemuksesi siitä, että on ihan mukavaa, ettei tarvitse enää olla teini. Ainutlaatuista mutta rankkaa aikaa se.

    Ellenille sellaista kommenttia, että kirjoita ihmeessä jatkossakin! Unohda kaikki itsesensuuri, ei päiväkirjatekstillä tai muullakaan itselle kirjoitetulla tekstillä tarvitse olla mitään suodattimia. 20 vuoden päästä saatat hyvinkin ihastella, että jopas olet ollut luova jo niin nuorena tai vähintäänkin suhtautua lempeydellä teiniajan kirjoituksiisi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi, Meri! Tänä keväänä on vielä tosiaan kaksi klubia ja syksyllä jatkuu. Aion mennä vielä ainakin toisen kerran, mies ilmoittautui jo lukemaan päiväkirjaansa ja pitäähän se mennä kuulemaan!

      Poista
  3. Heippa, jos ysäri ja teininostalgia kiinnostaa, tervetuloa lukemaan päiväkirjablogiani Yx tyttö '81. Voi olla, että vierailen tulevaisuudessa Päiväkirjaklubillakin ;) www.lily.fi/blogit/yx-tytto-81

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...