sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Lavalta: Martin Alvarado & Mikko Helenius (Mathildedal)

Ruukkialue löytyy Ruukinrannantieltä, tämä on uimarannan osoite.

Eilen matkasimme siipan kanssa Mathildedalin Ruukkialueelle Salon liepeille kuulemaan argentiinalaista tangoa Martin Alvaradon esittämänä Mikko Heleniuksen säestäessä. Konsertti järjestettiin Ruukin Kankirautavarastossa, eräänlaisessa kokoustilassa, jonne oli rennosti aseteltu pitkiä pöytiä joissa istuttiin luovassa sekajärjestyksessä.

Konserttiin kuului kaksi settiä, yhteispituus taukoineen oli hieman yli kaksi tuntia. Musiikki oli pääasiassa espanjaksi, mutta muutamia pätkiä kuultiin - kuulijoiden riemastukseksi - myös suomeksi. Laulujen sanoista en ymmärtänyt juuri mitään ja englanninkielisistä selostuksistakin vain vähän, mutta tunnelma oli joka tapauksessa kohdallaan. Tunnelma oli tangon ja muutamien muidenkin musiikkilajien pyörteissä pääosin surullinen tai intohimoinen, oikein sopivaa kyytipoikaa hämärään iltaan.

Alvarado itse oli varsin sympaattinen persoonallisine lauluäänineen ja hauskahkoine välispiikkeineen. Show'n tosin varasti Mikko Helenius lakonisella olemuksellaan ja upealla soitollaan. Enpä ole aiemmin nähnyt kenenkään soittavan yhtä aikaa koskettimia sekä bandoneonia. Oli melkoisen hienon kuuloista, kelpasi ihastella.

Lipun hintaan kuuluivat myös glögi sekä pöytiin tuodut pikkusuolaiset eli oliivit, foccacciat sekä hummus. Kyllä kelpasi nauttia musiikista ja ruoasta! Vapaamuotoinen tilaisuus oli myös siinä mielessä, että halutessaan paikalle sai tuoda omia viinipulloja ja nauttia pikkujoulutunnelmasta.

Samalla reissulla yövyimme Ruukkialueelle kesällä avatussa Ruukin majatalossa. Hotellina erittäin viehättävä, sänky pohjattoman mukava ja lähiruoasta koostuva aamiainen erinomainen. Suosittelen myös sitä lämpimästi.

(Kiitos äidille konserttilipuista ja hotellista!)

3 kommenttia:

  1. Mikko Helenius on Suomen paras bandoneonisti ja upea persoona, joka minun on kunnia tuntea. Harmittaa, etten ole kuullut tätä duoa, sillä uskon sen toimivan aivan satasella. Sain kuullakseni pari viikkoa sitten Alvaradon levyn, ja siinä alkoi jossain välissä korveta taustojen särmättömyys ja sovituksettomuus. On sangen sydäntälämmittävää, että lyyrisen tanguero-koulukunnan Alvarado on nyttemmin saanut ansaitsemansa taustat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Janne! Mikko Helenius on kyllä huikea, aikaisemmin olen kuullut hänen soittoaan vain Temppeliaukion kirkossa. Bandoneonin soittoa puolestaan en ollut kuullut tietääkseni (livenä) koskaan aikaisemmin. Alvaradon ja Heleniuksen duo toimi mainiosti yhteen, erilaiset lavapersoonallisuudet täydensivät toisiaan. Oli hieno konsertti.

      Poista
  2. Kiitos! :-) See you in Mathildedal on next 23.2.2019 presenting my new album made with extraordinary pianist and composer Matti Laukkanen!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...