lauantai 20. heinäkuuta 2013

Lukumaraton 24.7. - mitäs sitä lukisi?

Hieman yli viikko sitten, 10.7., kirjablogistania tempaisi yhteisellä lukumaraton-tempauksella. Tapahtuma huomioitiin esimerkiksi Nyt-liitteessä ja vaikkapa Kirsin kirjanurkasta voi käydä lukemassa koontia maratonista. Itse en ole aiemmin osallistunut lukumaratoniin, mutta olen kiinnostuneena seuraillut kollegoiden itsenäisiä tempauksia ja Kesälukumaratonin ykkösosaa. Koska olen itse vielä ensi viikon lomalla, päätin vihdoin hypätä maratonin hurmaan.


Kokoilin pääosin omasta hyllystä alustavaa lukupinoa, joten jotain tällaista voisi olla luettavissa:

Carlos Maria Dominguez : Paperitalo
Gilbreth & Carey : Tusinoittain halvemmalla (joka unohtui kuvasta)
Saara Henriksson : Moby Doll
Tove Jansson : Kesäkirja
Katja Kallio : Elokuvamuisti
Tuomas Kyrö : Miniä
Jukka Parkkinen : Karhukirjeitä Karhumäestä 
Hella Wuolijoki : Enkä ollut vanki

Osallistun itse varmaankin niin, että kellotan lukuaikaa keskiyöstä keskiyöhön. Aloitan lukemisen siinö vaiheessa, kun koira herättää ja lopetan siinä vaiheessa kun nukuttaa. Päivän aikana joudun tosin käyttämään aikaa myös tuon pikkuisen kanssa puuhasteluun sekä kouluttamiseen, mutta otettakoon ne päänpuhdistustaukoina. Onneksi myös meidän pikkutyyppi pitää lukemisesta, tai ainakin siitä että saa löhötä vieressä kun minä luen.


Minihaasteena maratonin yhteydessä luetaan nk. kitalaenpuhdistusnovelleja. Siihen ajattelin lukea ehkäpä Miina Supista tai Raija Siekkistä.

Kurkatkaapa vaikka Lukutoukan kirjablogista ketkä muut ovat lähdössä keskiviikon maratoniin mukaan. Aurinkoista viikonloppua!

20 kommenttia:

  1. Jep jep, ei tässä malttaisi odottaa! Sinulla onkin ihana lukuseuralainen, itse joudun alkuosan maratonista hikoilemaan pendolinossa siinä seurassa, joka sinne sattuu osumaan. Toivottavasti ei kovaäänisiä puhujia ainakaan!

    Jännää, saa nähdä miten käy.

    Ps. Miniä toimi omalla viime kesän maratonilla erinomaisesti siihen väliin, kun ei mikään kiinnostanut ja lukeminen maistui puulta. Sitä kannattaa siis ehkä säästellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko huudella täältä sivusta: minulla on aina ihan hirveän huono tuuri kun matkustan junalla. Aina (!) se vaunun kovaäänisin tyyppi istuu edessäni, takanani tai vieressäni, ja koska olen kauhean huono keskittymään lukemiseen metelissä, jää ihana junalukeminen usein haaveeksi. :-/ Suketus, toivottavasti sulla on ensi viikolla parempi onni matkassa. :)

      Poista
    2. Juu, samaa on ollut havaittavissa meikäläiselläkin... Into maratonille on kumminkin sen verran kova, että luen vaikka läpi harmaan kiven ja kovaäänisenkin puhelinjuoruilun! :D

      Poista
    3. Minulla kävi viimeksi hyvä tuuri ja junassa viereen istui nuori mies joka myös luki koko matkan. <3

      Ja kiitos Miniä-vinkistä, pidän mielessä enkä hotkaise sitä ensimmäisenä!

      Poista
  2. Mäkin luin yhden novellin Siekkiseltä. Nimi oli muistaakseni... Novelli :) Tsemppiä ponnistukseen!

    VastaaPoista
  3. Voi että! Mainioita kirjoja sinulla valittuna maratonlukemiseksi. Komppaan Suketusta, Miniä on maratonkirjojen aatelia, nopealukuinen ja aika ihana (minä liikutuinkin vähän sitä lukiessani, mutta minä nyt olen muutenkin aikamoinen itkijänainen ja kestoliikuttuja :). Ja Kesäkirja, se kirja on puhdasta rakkautta. <3 Siekkiseltä olen lukenut yhden pienoisromaanin, josta pidin kovasti (vain jatkuva ylenpalttinen pilkutus ärsytti!), onkin mielenkiintoista kuulla mitä sinä pidät naisen novelleista. Ainakin Se tapahtui täällä -romaania lukiessa kävi selväksi kuka on ollut Joel Haahtelan kirjoittaja-esikuva, sama ihanan unenomainen tyyli kummallakin kirjailijalla. <3

    Ja vielä toinenkin Voi että! Tuo sinun kainalossa kyhnyttävä lukukaverisi on niin söpö etten melkein kestä! <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara! Minä olen lukenut Siekkiseltä vain Häiriö maisemassa, pidin siitä kyllä. Kiinnostuksella odotan novelleja.

      Kyhnyttelijä on mitä mainioin. Paitsi kun saa hepulin ja pureskelee niin kirjaa kuin lukijaakin, silloin joutuu lattialle jäähylle. Mutta on se ihana!

      Poista
  4. Minäkin komppaan; Miniä on loistovalinta lukumaratonille. Moby Doll on lukulistallani, mielenkiintoista nähdä mitä pidät, jos luet sen maratonilla (eli pysyykö lukulistallani vaiko ei) :) Makoisaa maratonia toivotellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Pihi nainen! Moby Doll kiinnostaa kovasti, saa nähdä miten sen kanssa käy. :)

      Poista
  5. Jeii sinäkin olet mukana! Ja minäkin uskon, että Miniä on hyvä valinta maratonille. Sen luki suht nopeasti ja kevyesti. Moby Doll on hitusen hidas, mutta sen verran hyvä, että miksei sekin menisi.

    Tsemppiä sinullekin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että meitä on näin monta, Katri! Tsemppiä myös sinne!

      Poista
  6. Mielenkiintoisia kirjoja, joista en tosin ole yhtään lukenut eli kiva sitten seurata kokemuksiasi niistä. Kannustusjoukoissa mukana siis tällä kertaa.

    Ihastuin nyt tuohon hauvaan, paijausvietti aktivoitui <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elegia! Itse valitsin nimenomaan sillä perusteella kirjoja, että ne olisivat lyhyitä, omasta hyllystä ja ne on pitänyt lukea jo pitemmän aikaa.

      Pöly kiittää myös. :)

      Poista
  7. Kiva pino. Mun on vasta huomenna valmis :) Kivaa tulla joukkoon mukaan ja maratoonata yhdessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helmi-Maaria! Pitääpä tulla kurkkaamaan sinunkin pinoasi!

      Poista
  8. Tsemppiä maratoniin! Kuumeisesti täällä pohdin omia kirjavalintojani. Gabaldonin taidan kuitenkin syrjäyttää. ;)

    VastaaPoista
  9. Tsemppiä maratoniin! Kuumeisesti täällä pohdin omia kirjavalintojani. Gabaldonin taidan kuitenkin syrjäyttää. ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...