perjantai 15. helmikuuta 2013

Lavalta: Häiriötekijä (Q-teatteri)

Kuva: Pate Pesonius / Q-teatteri

Viimeiset kaksi näytelmää Q-teatterissa ovat sekä vaikuttaneet että saaneet minut aivan pihalle, joten vähän jännitti että mitä tällä kertaa. Esiintyjäkaarti oli kuitenkin sen verran vakuuttava, että painuin paikalle sopivin odotuksin. Vuorossa oli siis Q-teatterin uusi kantaesitys, Häiriötekijä, joka pyörii teatterin suurella lavalla toukokuun puoliväliin asti.

Häiriötekijä toimii hieman samalla idealla kuin sketsisarjat. Näytelmä koostuu lyhyistä episodeista, jotka eivät suurimmaksi osaksi liity toisiinsa mitenkään. Pätkiä nähdään niin lavalla kuin videoesityksinäkin. Ensimmäisellä puoliajalla suurin osa jutuista on hauskoja, vaikka välillä miettiikin että saako tälle nyt nauraa? Siis oikeasti. Toisella puoliajalla tunnelma on huomattavasti synkempi, jutut enemmän häiriintyneen ahdistavia. Näytelmän tagline pitää kutinsa:


Pirullinen. Synkkä. Hyvän maun vastainen. Ei palautusoikeutta.



Näyttelijäkaartiin kuuluvat Lotta Kaihua, Elina Knihtilä, Tommi Korpela, Elena Leeve, Pirjo Lonka sekä Eero Ritala. Kaikki vetivät esityksen ammattitaidolla vuorotellen naurattaen ja saaden yleisön täysin hiljaiseksi. Samalla huomasi heillä olevan hauskaa lavalla, se on aina positiivista. Näytelmän on ohjannut Jani Volanen ja käsikirjoitus on koko työryhmän yhteinen. Esitys kesti väliaikoineen rapiat kaksi tuntia ja jaksoi pitää kiinnostuksen yllä loppuun asti.

Kuva: Pate Pesonius / Q-teatteri

Häiriötekijä jätti olon hieman hämmentyneeksi, mutta samalla varsin riemukkaaksi. Tällaista teatteria en muista aikaisemmin nähneeni ja minusta on mukava yllättyä positiivisesti. Erityiskiitoksen saa tällä kertaa Eero Ritala, jonka hahmoja Marko ja Leo symppasin tosissani ja joka osasi myös olla pelottavan maaninen. Lisäksi näin jälkeenpäin päässä soi edelleen mainio pätkä, jossa kopiokonetta käytettiin hienosti instrumenttina.

Lisäsyrämmiä Q-teatterille siitä, että väliaikapullat eivät ole mitään pakastekamaa ja teevalikoimasta löytyi perusliptonien sijaan Clipperin teelaatuja.

Lyhyesti sanottuna: Suosittelen Q-teatterin Häiriötekijää erittäin lämpimästi vinksahtaneen ja synkän huumorin ystäville. Toivottavasti tämä poikkeuksellinen synkkä iltama saa paljon ilahtuneita katsojia.

Lämmin kiitos Q-teatterille kutsusta ensi-iltaan.

Marko vittu!

4 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...