lauantai 23. helmikuuta 2013

Liikkuvaa kuvaa: Les Misérables (2012)


Olihan se nähtävä. Eilen virallisesti Suomessa ensi-iltaan tullutta Les Misérables -elokuvaa on sekä kiitelty että parjattu. Itselleni Les Mis on rakkaimpia musikaaleja, onhan se ensimmäinen jonka olen koskaan nähnyt lavalla ja avainasemassa siihen, että rakkauteni musikaaleihin roihahti liekkeihin.

Les Mis sijoittuu Ranskaan vuosiin 1815-1832 ja kuvaa sekä entisen vangin, Jean Valjeanin, elämäntarinaa että epäonnista opiskelijoiden vallankumousta Pariisissa vuonna 1832. En selosta elokuvan juonta tässä nyt tarkemmin, sillä siitä kirjoitin toissa vuonna nähdyn Åbo Svenska Teaternin version yhteydessä.

Tämä Tom Hooperin elokuvaversio on käytännössä suora filmatisointi musikaaliversiosta. Mikä siitä tekee erikoisen on se, että kaikki kappaleet on nauhoitettu kuvauspaikalla kohtausta tehdessä eli jälkiäänitystä ei ole tehty lainkaan. Tämä mahdollistaa sen, että musiikki elää näyttelijän rytmissä. Itse pidin ratkaisua kiehtovana, mutta se tuottaa myös ongelmia: kun kyseessä on käytännössä läpilaulettu musikaali, jossa suurin osa kappaleista on kaiken lisäksi yksinlaulettuja, on filmatisointi melko staattinen. Kuvakulmat vaihtelevat vähän ja näyttelijöitä kuvataan todella läheltä, jolloin kurjat todellakin ovat kurjia: kuvassa näkyy verta, hikeä, räkää ja kyyneleitä.

Puhtaasti elokuvana ajateltuna tämä Les Misin versio oli ihan hyvä. Musikaalifilmatisointina ajatellen se on parempi. Kurjien teemat ovat paljolti päänsisäisiä: on taistelua oman itsen kanssa, pohdintaa elämänvalinnoista. Ainoat tapahtumarikkaammaat kohtaukset lienevät taistelut barrikadeilla.

Itse pidin kovasti elokuvan roolituksesta. Hugh Jackmania taitaa olla moitittu hänen lauluäänestään eniten, minä pidin. Toki elokuvaa katsottaessa on mielestäni otettava huomioon tekniikka jolla se on tehty: lavalla musikaalin kappaleet yleensä ns. beltataan, lauletaan kovaa ja korkealta, Hooperin ohjauksessa kappaleet eletään ja näytellään. Se johtaa siihen, että ne kuulostavat vähän erilaiselta. Positiivisesti yllätyin Russell Crowen esittämästä Javertista ja Eddie Redmaynen Mariuksesta. Crowe lauloi yllättävän hyvin ja toi esille Javertin sisäisen piinan pienieleisesti mutta hienosti. Redmayne puolestaan on ensimmäinen Marius koskaan, joka ei ärsyttänyt minua suunnattomasti.

Vaikka Jean Valjean on kiistatta elokuvan kiinnostavimpia hahmoja minä pidän silti ehkä eniten Eponinesta (elokuvassa hienosti roolin vetävä Samantha Barks). Naiselle on jaettu harvinaisen huonot kortit, mutta silti hän yrittää tehdä parhaansa. Vaikka sattuu. Jos joskus saisin laulaa jonkin roolin tästä musikaalista haluaisin laulaa Eponinen roolin.

Jos laulut eivät innosta, lue Victor Hugon kirja. Siis se alkuperäinen Kurjat, sekin on hieno.

ps. Vaadin yli kaksi ja puoli tuntia pitkiin elokuviin väliaikaa. Kiitos.

12 kommenttia:

  1. Minä en ole nähnyt tätä lavalla, joten leffaversio paikkasi kivasti aukkoa sivistyksessä. Eddie Redmayne oli oikein yllättävän hyvä, Empty Chairs, Empty Tables tuntui aidon tuskaiselta.

    Mielenkiintoista nähdä kuinka elokuva pärjää huomenna Oscareissa, ehdokkuuksia on ainakin tullut Jackmanille ja Hathawaylle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, Norkku, Empty Chairs oli hieno. Oli ihana nähdä kerrankin versio, jossa Marius ei ole niin "limainen".

      Golden Globejahan tämä jo keräili, mutta vähän veikkaan että Oscareista ei ehkä niitä isoimpia palkintoja tule. Maskeerauksesta tms. voisi jopa tulla. Harmittelen, etten itse voi katsoa show'ta livenä, koska maanantaina on pitkä työpäivä.

      Poista
  2. Katsoin tämän torstaina Berliinissä alkuperäisversiona ilman teksitystä. En ole musikaalien ystävä, joten tämäkin versio on minusta aika keinotekoinen. Nuo lähikuvat, jotka sinäkin mainitset, olivat joskus tuskallista katsottavaa. Crowen Javertista pidin (tosin pidän yleensäkin kaikista Crowen rooleista). Eponinen rakkaus Mariukseen on minusta yksi kirjallisuuden järkyttävimpiä rakkaustarinoita. Varsinkin kirjan kuvaus siitä, miten hän pelastaa Mariuksen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Margit, lähikuvia oli tosiaan välillä jotenkin hankala katsoa, rajaukset olivat todella tiukkoja. Crowe oli kyllä oikein mainio. Ja totta tuo rakkaustarina, siitä keskusteltiin pitkään miehen kanssa kotimatkalla.

      Poista
  3. Ääh... Taidan tyytyä kirjaan, musikaalit eivät jotenkin ole mun juttu. Toisaalta Jackman... <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kirjaa, Annika K. Vaikka Jackman on ihana, ei tämä leffa ole näin niin kuin kuolattavuudessa mitattuna Jackmanin parhaita, osa ajasta kun ollaan vankilakunnossa ja sitten tosi vanhana. Mutta on se silti ihana. <3

      Poista
  4. Perjantaina itsekin eksyin katsomaan tätä elokuviin, ja täytyy sanoa, että oli odotuksen arvoinen elokuva. En ole kamalasti seurannut arvosteluja, mutta ymmärsin Crowen äänen olleen enemmän arvostelijoiden suurennuslasin alla kuin Jackmanin (eikös hänellä ole joku musikaalitaustakin). No en mene vannomaan.
    Eddie Redmayne on nyt muuten vaan omien suosikki näyttelijöiden listalla, joten täysi fanitus menossa, kun Empty Chairs and Empty Tables tuli.
    Yleisesti kuitenkin parhaita musikaalifilmatisointeja. Kummastelen ehkä hieman Anne Hathawayn Oscar ehdokkuutta, on tänä vuonna parempiakin naissivurooleja nähty....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Hanna! Ihan oikein muistit, Jackmanillehan on myönnetty Tony-palkintokin aikanaan. En itsekään ole lukenut hirveästi arvosteluja, mutta eniten olen kuullut Jackmanin laulusta kommentteja kuin Crowen. Redmayne veti kyllä roolinsa todella hyvin ja oli, kuten tuolla ylhäällä sanoin, ensimmäinen Marius jota en inhonnut.

      Poista
  5. Kyllähän tämä nähdä täytyy. Mutta koska en, noloa kyllä, ole lukenut alkuperäisteosta, odottelen ensin että saisin sen käsiini. Leffan vuoro tulee vasta sitten myöhemmin, sillä eihän elokuvaa voi katsoa ennen kuin kirja on luettu, ehei!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oona, onneksi elokuva on helppo katsoa sitten kotona dvd:n kautta. Kirjan lukeminen vaatii hieman istumalihaksia, mutta on sen arvoinen. :)

      Poista
  6. Olen joskus lapsena nähnyt tämän musikaalin Hartwallilla, joten täytyy varmasti käydä myös katsomassa leffana :) Varsinkin kun Hugh Jackman on pääosassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, Culturelle! Itse olen nähnyt produktion lavalla suomeksi ja ruotsiksi ja kyllä kiinnostaisi nähdä vielä jossain maailmallakin. Jakcman veti minun mielestäni hienosti, kannattaa!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...