lauantai 16. helmikuuta 2013

Lavalta: Arenan aarteet -musikaalikonsertti (HKT)



Kaikki jutun kuvat : Mirka Klemola / Jani Forsberg / Imagenary Oy

Perjantai-illan kruunasi eilen Helsingin Kaupunginteatterin Arenan aarteet -musikaalikonsertti. Minun oma rakkauteni musikaaleihin on nimittäin melko suurelta osin Kaupunginteatterin (ja äitini) syytä. 12-vuotislahjaksi pääsin katsomaan silloin HKT:ssa pyörivää Les Misérablesia ja olin myyty. Musikaalit olivat sydämessäni siitä asti.

Tässä musikaalikonsertissa joukko HKT:n musikaalinäyttelijöitä esittää sekä kappaleita teatterissa pyörineistä musikaaleista että omia suosikkejaan. Illan aloitti Pertti Koivula lämmitellen yleisön ja päästäen sitten illan tähdet ottamaan lavan haltuunsa. Tähdet sekä lauloivat että kertoivat anekdootteja uransa varrelta.


Jokainen näyttelijä pääsi esittämään lavalla kahdesta kolmeen kappaletta. Illassa kuultiin sekä mieleenjääneitä kappaleita HKT:n esityksistä että näyttelijöiden omia suosikkeja kuten Vuokko Hovatan Barbaran laulu Kerjäläisoopperasta tai Emilia Nymanin vahva And I Am Telling You I'm Not Going Dreamgirlsistä. Enpä myöskään olisi uskonut kuulevani kappaletta Monty Python-tähtien musikaalista Spamalot, mutta niinpä sain kuitenkin nauraa Antti Timosen ja Marika Westerlingin upealle ja hauskalle The Song That Goes Like This-kappaleella.


Toisaalta pääsin myös palaamaan näkemieni musikaalien maailmaan. Vuonna 2010 kantaesityksensä saaneesta Next to Normalista esitti Tuukka Leppänen kappaleen Eloon jäin. Kiitos siitä. Lisäksi Sara Welling sai hymyn huulilleni mainiolla versiollaan Wickedin Suosio-kappaleella.

Arena-teatteri oli kaunis tila konsertille ja valoilla saatiin paljon tunnelmaa aikaiseksi. Välillä tosin oli pakko vain sulkea silmät ja nauttia musiikista, kuunnella itselle rakkaita kappaleita tai yksinkertaisesti vain nauttia taitavien laulajien ja orkesterin yhteistyöstä.



Lisäksi esitys toi taas mieleen sen, että miksi ihmeessä minä en käynyt silloin katsomassa Kaunotarta ja Hirviötä tai Maija Poppasta tai Hairsprayta. Onneksi on tällainen konsertti, joka muuten pyörii vain maaliskuun puoliväliin.

ps. Vaikka näin yleisesti ottaen yritän olla teksteissäni asiallisen oloinen, sanon tämän nyt kuitenkin. Te ihanat Tuukka Leppänen, Vuokko Hovatta, Sara Welling, Antti Timonen, Emilia Nyman, Mikko Vihma ja Marika Westerling, kiitos kun laulatte ja teette ainakin tämän yhden kuuntelijan hyvin onnelliseksi.

Lämmin kiitos Kaupunginteatterille kutsusta esitykseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...