sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Kirjallisia kohtaamisia ja WLH:n Soiva Kortteli

Vietin viime lauantaina 15.9. kulttuuripitoista päivää kirjojen ja musiikin merkeissä. Päivä alkoi klo 11 Tammen järjestämällä Marmeladia ja proosaa -tapahtumalla Helsingin Akateemisessa kirjakaupassa. Sillanpää-kabinettiin oli kutsuttu kirjabloggaajia sekä Akateemisen lukupiiriläisiä ja ideana oli aamupalan ohessa tutustua Anna Kortelaisen uuteen romaaniin Ei kenenkään maassa.


Minun suhteeni Kortelaiseen on varsin lämmin, sillä ihastuin aikanaan kovasti hänen Virginie!-tietokirjaansa. Teini-ikäisen minun mielestä oli jotenkin kovin radikaalia ostaa itselleen joululahjaksi tietokirja, vielä vähän tällaisesta kohahduttavasta aiheesta kertova.

Noin puolitoistatuntia kestänyt tapaaminen oli eläväinen ja kiinnostava. Kortelainen puhui värikkäästi ja häntä kuunteli ilokseen, kuin olisi teatterissa ollut. Tunnelma ei ollut lainkaan pönöttävä ja sekä Tammen edustaja että muutamat yleisöstä esittivät kiinnostavia kysymyksiä, joihin Kortelainen vastasi sujuvasti ja hauskasti.

Ei kenenkään maassa on palasista koottu kertomus Kortelaisen äidinisästä, Reino Peltosesta. Vain pieniä osia salaperäisen miehen menneisyydestä on säilynyt ja Peltonen kuoli samana vuonna, jona Kortelainen syntyi. Kirjassaan Kortelainen on koonnut Peltosesta kertovia fragmentteja ja sepittänyt niiden ympärille eheän tarinan. Odotan kirjan lukemista kiinnostuksella. Tapahtumasta kertoo laveammin Liisa.

Kirjallisen aamiaisen jälkeen oli hyvä suunnata lounaalle Factoryyn ja siitä Torikortteleihin, jossa We Love Helsinki ja Radio Helsinki järjestivät toista kertaa Soiva Kortteli -tapahtuman. Tapahtumaan oli ilmoittautunut 33 artistia tai yhtyettä ja nämä muusikot soittivat eri paikoissa Torikortteleita: Kiseleffin ja Bockin talossa, kaduilla, sisällä liikkeissä. Itse ehdin käydä kahden tunnin aikana kuuntelemassa noin kymmentä artistia, tässä muutamia tunnelmapaloja ja linkkejä musiikkinäytteisiin. Osaan palannen uudessa musiikkisarjassa tarkemmin.

Elisa Husu (yhtyeensä Greymouth)


Suosikkini uusista tuttavuuksista, upea Café De Abejas

Tuomas Peurakoski soitti uusia kappaleita, tsekkaa TPE:n levy täällä


Illan päätteeksi pistäydyin vielä Bar Loosessa onnittelemassa Kirjavan Kammarin Karoliina Timosta hänen esikoisensa julkaisun kunniaksi. En ole vielä ehtinyt lukea Aika mennyt palaa -teosta, mutta Karoliinan blogista löytyy linkkejä jo julkaistuihin arvioihin.


Näiden kuvien siivin toivotan oikein mukavaa alkavaa viikkoa ja kuulaita kauniita syyspäiviä teille kaikille!

3 kommenttia:

  1. Sinulla on ollut ihana kulttuurilauantai.

    Nauratti ajatus radikaalista teini-Linneasta ostamassa tietokirjaa :D

    VastaaPoista
  2. En muista kenelle jo kommentoin, että kuulosti aika ihanalta aamupäivältä!

    Ja hei, blogissani on sinulle jotain!

    VastaaPoista
  3. Voi, miten kiva päivä sulla on selvästi ollut! Ihana, että jaksoit vielä juhliini sen jälkeen. <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...