lauantai 29. syyskuuta 2012

Gaétan Soucy: Tulitikkutyttö


Nimensä perusteella Gaétan Soucyn Tulitikkutyttö (Gummerus, 2001; La petite fille qui aimait trop les allumettes, 1998)) vie ajatukset H.C.Andersenin samannimiseen satuun ja jotain samaa niissä onkin. Tulitikkutytössä ei tosin ole isoäitejä, mutta niiden maailmoissa on jotain samaa, vahvaa epäoikeudenmukaisuutta ja toisaalta kummallista onnellisuutta.

Lyhyestä mitastaan huolimatta Tulitikkutytön tarina on suuri. Se on myös niitä kirjoja, joita lukiessa paras tilanne on se, että juonesta ei tiedä etukäteen mitään. Kirjan takakansikaan ei paljasta mitään olennaista, vaan jättää yllätykset sisäsivuille. Ja niitä on paljon. Juuri kun luuli tämän asian olevan se juttu, heittää Soucy lukijan verkkokalvoille uusia sanoja ja kuvia, ehei, ette pääse niin helpolla.

Alkuasetelman voinee silti kertoa. Tai oikeastaan annan kirjan tehdä sen, tässä ensimmäisen sivun ensimmäinen kappale:

Meidän, veljeni ja minun, oli ryhdyttävä huolehtimaan maailmasta, sillä eräänä aamuna vähän ennen sarastusta isä jätti sen varoittamatta. Hänen tuskan vääristämä maallinen majansa, enää pelkkä kuori, hänen käskynsä, äkkiä tomuksi murenneet, lepäsivät yläkerrassa siinä huoneessa, josta käsin hän vielä illalla oli määrännyt kaikesta mitä teimme. Minä ja veljeni tarvitsimme käskyjä, jottemme olisi hajonneet palasiksi, ne olivat meidän laastimme. Ilman isää emme osanneet tehdä mitään. Hyvä jos kykenimme omin päin empimään, elämään, pelkäämään, kärsimään.

Kertojana toimii toinen sisaruksista, hän kirjaa tapahtumia hairahtuen välillä sivupoluille testamenttinsa sivuilla. Sisarukset ovat omillaan isän kuoleman jälkeen ja haasteena on muun maailman kohtaaminen, mikä ei olekaan ihan helppoa kun on tottunut elämään vain isän kanssa suuressa kartanossa seuranaan sanakirjat ja toisinaan myös Synnin Palkka.

Huiminta on ehkä kertojan epäluotettavuus, tai lähinnä hänen omaperäinen maailmankuvansa. Vihjeitä asioiden todellisesta laidasta lukija saa vain, kun kertoja kuvaa ulkopuolisten lähimmäisten reaktioita. Tarina on kiertynyt kerälle kuin käärme ja avautuu vähitellen sihisten ovelasti. Oman mausteensa tähän antaa se, että kertoja ei ole se kaunokielisin: hän harhailee ja keksii omia sanojaan, unohtelee, lähes puhuu itsekseen.

En tiedä miten kauan mahdoin kirjoittaa kiireellä ja sydän sykkyrässä, sillä kuu oli poissa ja taivas hämäryyden peitossa, mutta täytin varmaan kymmenkunta lehteä yhtä menoa, syöksyin läpi lauseitten ja sanojen kuin luoti raamatun sivujen lävitse.

Tulitikkutyttö ei ole iloinen kirja. Paitsi on tavallaan. Lisäksi se on karmea kirja, julma ja säälimätön. En vielä tiedä, mikä päällimmäinen tunteeni on, koska Soucy on kirjoittanut jotain niin kumman kiehtovan järkyttävää. Ei tätä kevein mielin lue, mutta ei tahdo jättää keskenkään. Ei kovin helposti ahdistuville tämä, tai sitten jälkiruoaksi jotain paljon kevyempää.

Tämä(kin) kirja saapui lukulistalleni Ota riski ja rakastu kirjaan -haasteen kautta, kirjan lukulistalleni lykkäsi Suketus.

Hannan lukupäiväkirjassa kirja tiivistetään inhottavan loistavaksi ja Mimun kirjoissa kuvataan teosta hienosti paljastamatta siitä käytännössä mitään.

Gaétan Soucy: Tulitikkutyttö (La petite fille qui aimait trop les allumettes, 1998)
Gummerus, 2001. 195 s.
Suomentanut: Anna-Maija Viitanen.
Kannen suunnittelu: Pirjo Toroskainen.

9 kommenttia:

  1. "Tarina on kiertynyt kerälle kuin käärme ja avautuu vähitellen sihisten ovelasti."

    Kuulostaa houkuttelevalta. Varsinkin kun en tästä jutusta saanut oikein mitään kuvaa siitä, millainen kirja on kyseessä. Ja tarkoitan tuota nimenomaan positiivisessa mielessä :)

    Menee loputtomalle kiinnostavien kirjojen listalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa, onnistuin siis olemaan paljastamatta mitään :) Tämä on siinä mielessä mainio listalle laitettava kirja että on niin lyhyt - jos inspiraatio iskee niin tämän kanssa ei ole välttämätöntä tuhrata montaa viikkoa.

      Poista
  2. Voi, vaikuttaa hienolta. Onnistuit tosiaan herättämään kiinnostuksen vaikka kovin ahdistavia kirjoja vähän kartankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno on ja osa ahdistavuuksista on esitetty jotenkin niin viattoman optimistisesti, että tämän voisi osittain lukea jopa häiriintymättä. Kiitos, Elma Ilona.

      Poista
  3. Kiva, että lukukokemus oli mieleenpainuva. Tekisi itsekin mieli lukea tämä uudestaan, olen unohtanut jo paljon. Mutta kirjan tunnelma on jäänyt voimakkaasti mieleen.

    VastaaPoista
  4. Suketus suositteli minullekin tätä kirjaa, kun olimme teinityttöjä. Ja tykkäsin! Tämä on jäänyt vahvana lukukokemuksena mieleeni ja minäkin aion vielä joskus lukea kirjan uudelleen. Hauskaa, että Tulitikkutyttö vilahtaa välillä blogeissakin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kyllä muistelen sen olleen toisin päin, sillä sain sulta tuon kirjan synttärilahjaksi joskus muinoin. Hmmm, muistomme ovat selvästi ristiriitaiset... ;)

      Poista
    2. Jahas, jännittävää. Kiva kuulla, että sinäkin Sonja olet pitänyt, suosittelen uudelleen lukemista lämpimästi.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...