perjantai 21. syyskuuta 2012

Stephen King: Liseyn tarina


Minähän en siis lue kauhukirjallisuutta. Ennakkoasenteisesti ajattelen, että minua kuitenkin pelottaa liikaa, näen painajaisia ja ahdistun. Että pitihän siinä sitten käydä niin, että Morre haastoi minut Ota riski ja rakastu kirjaan -haasteessa lukemaan Stephen Kingiä. Kahdesta vaihtoehdosta luettavaksi valikoitui Liseyn tarina (Tammi, 2008; Lisey's Story 2006) koska sitä näin jonkun jossain kehuvan Kingin parhaaksi teokseksi.

RKAKSOA, babyluv.

Liseyn tarina kertoo nimensä mukaisesti Lisey Landonin, kauhukirjailija Scott Landonin lesken, tarinan. Lisey alkaa kaksi vuotta miehensä kuoleman jälkeen tutkia hänen työhuoneensa sisältöä, eikä homma ole aivan niin yksinkertainen. Pidetyn kirjailijan jäämistöstä haaveilee moni suhteellisen harmiton akateeminen henkilö, mutta joukosta löytyy myös niitä joilla eivät ole kaikki ruuvit aivan kireällä.

Psykopaattisten ahdistelujen lisäksi perehdytään Scottin omituisuuksiin ja hänen lapsuuteensa. Lisey joutuu selviytyäkseen nostamaan esiin asioita purppuraverhon takaa, eivätkä nämä asiat ole niitä turvallisempia. Jännittävyyttä tarjoavat muun muassa veri-lummet ja se, jolla on pitkä papurikko kuve. Toisaalta kirjassa puhutaan myös paljon rakkaudesta, sisaruudesta, perhesiteiden tärkeydestä. Kaikki teemoja, jotka nivotaan hienosti kirjan omituiseen maailmaan.

Hän ajatteli: Minä menen sinne takaisin.
Ja se Scott, jota hän säilytti päässään (ainakin hän luuli sitä samaksi Scottiksi, mutta kuka saattoi olla varma?), sanoi: Mihin sinä menet Lisey? Mihin nyt, babyluv?
Lisey ajatteli: Takaisin preesensiin.
Ja Scott sanoi: Sen elokuvan nimi oli Paluu tulevaisuuteen. Me katsoimme sen yhdessä.
Lisey ajatteli: Tämä ei ollut elokuva. Tämä oli meidän elämämme.
Ja Scott sanoi: Baby, onko sinulla remmi kireällä?
Lisey ajatteli: Miksi minä rakastan sellaista

Hankala tästä on oikeastaan mitään kirjoittaa paljastamatta liikoja ja sitä en suinkaan halua tehdä. Lyhyesti sanottuna Liseyn tarina pureutuu ihmismielen omituisuuksiin hämmentämällä sekaan kauhun ja maagisrealismin piirteitä. King kirjoittaa hyvin, jotenkin kuivakkaan vetävästi. Jonkin verran jäin tosin miettimään käännöstä, kirjassa kun on niin paljon "keksittyjä" sanoja ja välillä ne kääntyivät suomeksi hieman kömpelösti. Toisaalta kirjassa on myös jännittävä rakenne, luvut loppuvat ikään kuin kesken jatkuakseen samoina mutta silti erilaisina.

Kuin tämän ratifioidakseen Scott sanoo: "Se on hyvin lähellä, muru. Minä en näe sitä, mutta minä..." Taas pitkä, ujeltava sisäänhengitys. "Minä kuulen kun se syö. Ja röhkii." Sen sanoessaan hän hymyilee veristä klovninhymyä.

Mieleni on ehkä hieman kieroutunut, kun olin ihan pikkiriikkisen pettynyt siitä etten nähnytkään painajaisia (tosin toisaalta myös helpottunut). Toki Liseyn tarina oli paikoin oikeasti jännittävä ja toisinaan ällöttävä, mutta mentiin vielä kuitenkin mukavuusrajojeni sisäpuolella. Sain samanlaisia pelottaa muttei liikaa -fiiliksiä kuin lukemalla selkäpiitä kutkuttavaa maagista realismia. Sen verran kuitenkin traumatisoiduin, että en koskaan hanki sähköistä purkinavaajaa. Ikinä.

(hys)

Ulkokirjallisista seikoista sen verran, että minulla oli lainassa kirjan pokkariversio ja lukeminen oli todella hidasta. Kun pokkarissa on sivuja 541 ja präntti pientä, ei etenemistä vaikuttanut tapahtuman ja meinasin turhautua alkumetreillä kun en vielä ollut päässyt tarinan imuun. Toisaalta opus oli kuitenkin sen kokoinen, että sen kehtasi ottaa mukaan työmatkoille luettavaksi.

Liseyn tarina oli melko kivuton hyppäys mukavuusalueen ulkopuolelle, kiitokset siis Morrelle siitä. En kuitenkaan lupaa ihan heti tarttua mihinkään pelottavampaan Kingiin (Hohdon olen sentään nähnyt elokuvana). Tajusinpa muuten, että kirja taitaa myös sopia aiheensa puolesta TwAKin Mieleni on rajaton -haasteen puitteissa luettavaksi. Ja saa tällä vähän pojoja So Americaniinkin!

Liseyn on lukenut myös Mikko (joka riemukseni vertaa tätä opusta Jonathan Carrollin kirjoihin, positiivisessa mielessä).

Stephen King: Liseyn tarina (Lisey's Story, 2006)
Tammi, 2008. (pokkaripainos 2010) 541 s.
Suomentaja: Ilkka Rekiaro
Kannen copyright: Simon & Schuster Inc.

9 kommenttia:

  1. Ihana, kun pidit tästä kumminkin näinkin paljon :)

    King käyttää useinkin noita omia sanojaan, ja ne taatusti tuottavat päänvaivaa suomentajille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidin, eli kiitos Morre. :) Näin vähän ajattelinkin että lienee herralle tyypillistä, hatunnostot siis suomentajille.

      Poista
  2. King-fanina minulla on mm. tämä vielä lukematta, mutta odottaa jo hyllyssä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostuksella sitten odottelen että mitä sinä Susa tästä sanot, fanitaustan kanssa. :)

      Poista
    2. Samat sanat kuin Susalla, on vielä lukematta mutta odottaa hyllyssä (pokkariversiona) vuoroaan :) Kiva, että pidit ja aivan mahtava kuva :D

      Poista
  3. Kovin paljon en kauhua lue minäkään mutta tämä on teos johon aion tutustua - jossain vaiheessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika K, jossain vaiheessa on hyvä. :) Onneksi kirjat jaksavat odottaa.

      Poista
  4. Liseyn tarina lähtee hieman hitaasti käyntiin, mutta sitten kun se lähtee, matka on aika kutkuttavaa. Luin tämän pari vuotta sitten, tykkäsin, mutta tämä ei ole aivan suosikki-Kingejäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Irene K. Alku takkusi minulla jonkin verran mutta ei tätä sitten loppuvaiheessa kesken olisi voinut jättää. Saa nyt nähdä uskaltaudunko lukemaan jossain vaiheessa lisää Kingiä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...