Michael Ende: Mielinkielinliemi

Oli miehen vuoro lukea ääneen ja ehdoton valinta olisi kuulemma Michael Enden Mielinkielinliemi (WSOY, 1991; Der Wunschpunsch 1989). Kirja ehdittiin lainaamaan kerran jo kirjastostakin, mutta onni oli myötä kun löysimme kirjasta aivan uudenveroisen kappaleen kesäiseltä kirpputorilta. Koska Mielinkielinliemen tapahtumat sijoittuvat uudenvuodenaatolle, luimme kirjan sopivasti loppuun aattopäivänä ennen iltajuhlinnan aloittamista.

Pelsepuupi Pönttöpää juoksi aamutakki liehuen pitkin käytäviä ja huoneita etsiessään epätoivoisesti keinoa pelastuksekseen. Itse hän tiesi liiankin hyvin, että kaikki oli jo myöhäistä. Hän voihki ja huokaili kuin rauhaton aave ja mutisi itsekseen. Hänen askeleensa kajahtelivat talon hiljaisuudessa.

Kähmäneuvos Pelsepuupi Pönttöpäätä ei vuodenvaihde ilahduta; Pönttöpää on täyttänyt pirulle velkaa olevansa velvollisuudet tänä vuonna vain puolittain eikä puolitiehen suoritettuja ilkeyksiä katsota hyvällä vaan edessä on pantin lunastaminen Manalassa. Samassa sopassa on myös Pönttöpään täti, rahanoita Tyyranna Vampyrra. Viivästykset ilkitöissä johtuvat siitä, että molempien pahantekijöiden luokse Eläinten Ylin Neuvosto on asettanut vakoojat tutkimaan noitujien toimia.

"Ahaa!" Maurizio sanoi. "Tämä siis tarkoittaa että maailman tulevaisuus on nyt meidän käpälissämme."
"Sinnepäin", vastasi korppi toikkaroidessaan paperikasassa, "vaikken minä kyllä käpälistä puhuisi."

Nämä vakoojat ovat myös tarinan sankarit, eli noitumisen lomassa seurataan vähän hidasjärkisen mutta urhean kollikissa Maurizio de Mauron ja älykkään sekä hieman, hm, kevytmielisen korppi Jaakoppi Korpinvarpaan toimia. Loitsijakaksikko on nimittäin löytänyt käärön, jossa on ohjeet juomaan jonka avulla sekä Pönttöpää että Tyyra saisivat vuoden pahantekonsa suoritettua ja tämähän on estettävä tai koko maapallo on vaarassa. Tuo juoma on tietysti Mielinkielinliemi, joka toteuttaa kaikki juojansa toiveet, mutta päinvastoin. Juoma tosin on juotava kokonaan ennen keskiyötä ja jo ensimmäinen kellojen kumaus kumoaa juoman käänteisvaikutuksen.

Michael Ende kirjoittaa lennokkaasti eikä juurikaan sievistele sanojaan. Välillä kirotaan ja loitsitaan, toisinaan ollaan vähän juovuksissa vahvan juoman vuoksi. Ei tässä kuitenkaan huolestua kannata, esimerkiksi Astrid Lindgrenin Ronja, ryövärintyttärestä taitaa löytyä aivan samantasoista manailua (paitsi että Ronjassa ei taideta mainita perversiohiukkasia, jotka olivat olennainen juoman ainesosa). Kirjan seikkailut on mahdutettu tasan seitsemään tuntiin, joten vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää: välillä tehdään liemiastiaa kylmästä tulesta ja toisaalla kiivetään aivan liian korkeaan kellotorniin.

Kirjassa on myös hauska mustavalkoinen kuvitus. Kuvat on aseteltu tekstin lomaan luonnollisesti, lukemisessa oli helppo vaikka pitää paussi ja näyttää että "no niin, tässä ne nyt tekevät sitä liemimaljaa!"

Oman osansa kirjan viehätykseen antoi tietysti mies, joka ansiokkaasti loi jokaiselle hahmolle oman persoonan. Välillä hekotimme molemmat niin kovaa, että lukeminen oli pakko keskeyttää hetkeksi; kyseessä on siis varsin hauska kirja ihan täysi-ikäisillekin. Viimeisistä luvuista ei meinannut saada selvää kumpikaan meistä, loitsijat olivat juomastaan nimittäin sen verran hiprakasha ja teksti sen mukaista.

Mies ei nyt tällä kertaa kirjoittanut omaa mielipidettään tästä erikseen, koska ei kuulemma pystyisi olemaan objektiivinen yhden lapsuuden lempikirjan äärellä. Sanonpa nyt kuitenkin lukijan puolesta, että selvästi kirja maistui edelleen ja se ei kuulemma aliarvioi lapsilukijaa.

Lyhyesti Michael Enden Mielinkielinliemi on nopealukuinen (sivuja 215), hauska, vauhdikas ja suunnattoman sympaattinen uudenvuodentarina, jota kyllä kelpaa lukea vuoden muinakin päivinä.

Suositellaan luettavaksi porukalla huumorilla ja heittäytymisellä. Jos seuraa ei löydy, otetaan kirjan kanssa jotain hupaisaa juotavaa oman maun mukaan.