torstai 13. lokakuuta 2011

Tunnustellen

Täällä on nyt yksi pieni iloinen bloggaaja, sillä täällä blogimaailmassa kuljeskellut tunnustus löysi tiensä minulle jopa neljästä eri blogista joten eihän tässä voi kuin punastellen kiittää tunnustuksen luonteen mukaisesti seuraavia ihania: Norkku, Luru, MariaSara ja Suketus. Kiitos teille kaikille, tasapuolisesti.



Tunnustuksen saajan tulee kiittää tunnustuksesta, jakaa tunnustus eteenpäin kahdeksalle blogille ja kertoa itsestään kahdeksan satunnaista asiaa. Kiittäminenhän tuli jo tehtyä, joten suunnataanpa suoraan tunnustelemaan. Mennään tällä kertaa syksyisissä tunnelmissa.

1. Minä pidän syksystä todella paljon. Syksyyn liittyvät olennaisesti huivit ja hatut, erityisesti baskerit. Hukkasin viime keväänä maailman ihanimman neulotun baskerin, mutta sain vihdoin oikeanväristä lankaa sekä hopeista efektilankaa, joten operaatio replikaatio alkakoon.

2. Minun kandissani on nyt kantta ja sisällysluetteloa mukaan laskematta 8 sivua kuvineen. Tarkoitus olisi, että koko homma olisi kauniisti kansissa jouluun mennessä ja siinä vaiheessa gradusta olisi valmiina ainakin se tutkimussuunnitelma.

3. Kirjoitushommia ja muita opiskelujuttuja siivittää ajatus matkasta Lontooseen joulukuun puolivälissä. Olisi jo.

4. Minulla on pian syntymäpäivät (kun olin pieni, äiti sanoi aina että synttärit ovat sitten kun lehdet tippuu puusta). Tänä vuonna olisi tarkoitus juhlistaa virstanpylvästä kakkubuffetilla ja musikaalimatkalla Turkuun katsomaan Les Miserablesia, jonka olen nähnyt viimeksi 12-vuotispäivänäni Helsingin Kaupunginteatterissa.

5. Ensimmäisinä kuura-aamuina minun tulee aina ikävä koiraani Meriä.

6. Vaikka pidänkin syksystä, palelen helposti ja minusta myös huomaa sen. Nenäni nimittäin muuttuu kirkkaan punaiseksi, kun pakkasta on edes vähän. Tai ei tarvita välttämättä edes sitä pakkasta.

7. Lämpimät sämpylät ja tee kuuluvat syksyyn. Samoin kakluuni kotonakotona.

8. Syksyllä on jotenkin hyväksyttävämpää käpertyä sohvalle ja uppoutua kirjaan useaksi tunniksi. 

Tämä on pyörinyt jo todella monessa blogissa eikä minulla suoraan sanottuna ole pienintäkään käsitystä siitä missä kaikkialla. Joten laitetaanpa nyt eteenpäin tällä tavalla symbolisesti että jos nyt et vielä tehnyt niin teepä ihmeessä. Haluaisin tässä kuitenkin sanoa, että kaikki te ihanat joiden blogejanne luen, ja tekin, joita en ole vielä ehtinyt löytää: tekstejänne on mahtavaa lukea ja minusta on upeaa, että täällä kirjablogistaniassa on niin paljon erilaisia ja omaa tietään yhteisöllisesti kulkevia bloggaajia.

Sara antoi edellisen lisäksi minulle vielä seuraavan tunnustuksen, lämmin kiitos myös siitä.


Tämä olisi tarkoitus jakaa kymmenelle blogille, joten valitaanpa tästä nyt vielä summanmutikassa seuraavat (tähän ei kai liittynyt mitään ihmeempiä velvollisuuksia?):


Kirpsakkaa syysviikon jatkoa!

8 kommenttia:

  1. Ihanan syksyinen tunnustelu. Mukava kun teillä on jo synttärisuunnitelmia ja ihailen lisäksi tuota sinun opiskelupäättäväisyyttäsi. Et ole vielä kandikaan ja haluat gradua tehdä yhtä aikaa. :)

    Heh, hauska hyväksymissana taas tässä: "sinäpylly".

    VastaaPoista
  2. Oooo, Lontoo! Ihanaa! (Itsellänikin on matkasuunnitelmia marras-joulukuulle, mutta aion pysytellä Itämeren piirissä.)

    Minulla on tällä hetkellä gradussa kaksi (2) sivua. Ihan kiva. :D

    VastaaPoista
  3. Ihania tunnustuksia, Linnea!

    Minäkin rakastan syksyä: kuuraisia aamuja, ruskaa ja tosiaan erilaisia hattuja ja huiveja. Olen nyt syyslomalla Savossa, mutta kunhan kotiudun, kaivan suosikkibaskerini esiin. Kakluuni olisi aivan ihana. Meillä on massiivinen vuolukivinen takka. Se ei ole kaunis, mutta lämmittää ihanasti.

    Lontoo on kyllä maailman ihanin kaupunki, ainakin minulle. Taisin joskus kertoakin, että kävimme siellä ensivisiitillä häämatkallamme ja sen jälkeen olemme vierailleet Lontoossa aina muutaman vuoden välein. Nytkin sinne on ikävä. :)

    Tsemppiä kandin kanssa!

    VastaaPoista
  4. Kiitos kovasti!:)

    Minullakin on kandin deadline jouluun mennessä mutta vielä ei ole sivuakaan kirjoitettuna...Meillä on eka semma 31.10 ja vasta sen jälkeen voi aloittaa kirjoittamisen. Tyhmää ja turhaa stressiä aiheuttavaa :(

    Eli tsemppiä kandin kanssa ja mukavaa teatterireissua!:)

    VastaaPoista
  5. Tsemppiä kandityön kanssa uurastamiseen!

    Ja Lontoo, voih ♥ Ihana, että pääset tekemään tuollaisen irtioton!

    VastaaPoista
  6. Oi, sinua odottaa ihana palkinto syksyn aherruksesta! Kirjotus- ja tutkimusintoa kandiin ja graduun.

    Kiitos tunnustuksesta <3

    VastaaPoista
  7. Hanna, tämä kirjoittaminen on ihan kamalaa :D Tai siis ihan kivaa ja kiinnostavaa mutta sitten välillä tulee niitä möhnäyspäiviä kun ei saa mitään aikaan ja kaikki kaatuu päälle! No, äsken lähti sentään kypsyysnäyte matkaan. :) Mutta kiitos, olet ihana!

    Katja, baskeri tai sen kaltaiset ovat kyllä ainoita oikeita hattuja. Paitsi että pulkkamäessä pitää olla pipo. Odotan Lontoota aivan pähkinöinä. :) Ja kiitos!

    Sanna, ai kamala, mikäs logiikka tuossa on? Onhan se toki niin että kandin suositustekoaika on noin 6 viikkoa mutta kyllähän tuollainen nyt stressaa! Mutta kiitoksia!

    Kiitos Susa, tässä krhöm parhaillaankin naputtelen. :D Lontoo mielessä ja sillai.

    Ja kiitos ja ole hyvä sinullekin, Maria! Into on onneksi vähintäänkin syklistä, toivottavasti keväällä sitten jatkuvampaa.. :)

    VastaaPoista
  8. Kivoja syysjuttuja sinulla.

    Tunnistan itseni tuosta punanenästä. Miten suomalaista voikin palella näin!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...