sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Sunnuntaihuveja

Tänään oli hyvä päivä. Rauhallinen, aurinkoinen, iloinen, vaikka vähän unettikin. Tapahtumarikas. Rauhoittava.

Kuvassa Kalle-herra. Taitaa olla Tuomaksen ottama kuva.

Kävimme aamulla kahden ihanan kaksivuotiaan syntymäpäiväkutsuilla, söimme kakkua ja tietysti leikittiinkin. Tuomaksen ja veljensä, joka ei siis ole se toinen kaksivuotias, koordinaatio ei ihan riittänyt ja Angry Birds-pehmo lensi kakkuun mutta onneksi vähäisin vahingoin. Kivaa oli.


Juhlien jälkeen lähdimme kaappaamaan äitiä matkaan Måns Gårdista, Inkoosta, jossa oli lähiruokapäivät. Onneksi ei ollut kiire; sain nolostua siitä, että kävelin korkonilkkureilla pellolla, näin ihania alpakoita, hankimme päivällistarvikkeet ja saimme tietysti myös ihania vohveleita tuoreella hillolla.

Päivän paras juttu oli kuitenkin melkein tällainen itkettävä asia, hyvällä tavalla. Tänään uskaltaa taas olla vähän varmempi siitä, että se keltainen mansardikattoinen talo on ensi kesänä meidän oma. Onni.

Siis nimenomaan tämä katto..

ja tämä nyt vähän villiintynyt puutarha.

Yritän ensi viikolla kirjoittaa jotain kirjallistakin, mutta mennään tänään kuvallisesti. Ihanaa alkavaa syysviikkoa kaikille!

14 kommenttia:

  1. Aivan ihanalta näyttää tuo talo ja sen puutarha! Toivottavasti unelmistanne tulee totta ensi kesänä♥

    VastaaPoista
  2. Aivan lumoava paikka, peukut pystyssä odotan että unelmistanne tulee totta!

    VastaaPoista
  3. Ihanaa Linnea! Minä niin näen sinut jo emännöimässä tuota kaunistaa puutaloa puutarhoineen. Halaus <3

    VastaaPoista
  4. Sanna ja Erja, kiitos peukuista, niitä arvostetaan! <3

    Ja voi Elli, sinä ihana, kiitos. Halaus <3

    VastaaPoista
  5. Linnea, jos ja kun saatte tuollaisen talo- ja puutarhaunelman, vieläpä noin nuorina, olette todella onnekkaita! <3

    VastaaPoista
  6. Pelkkä kattokin ihastuttaa! Mansardikatoissa on Sitä Jotakin. Peukut pystyssä :)

    VastaaPoista
  7. Mansardikattoinen talo ja sopivan villiintynyt puutarha ♥ Unelma, jonka minäkin toivoisin kohdallani joskus toteutuvan. Kovasti siis hengessä mukana peukut pystyssä :)

    VastaaPoista
  8. Maria, kiitos. Joka päivä tähän jaksaa uskoa vähän enempi..

    Villasukka kirjahyllyssä, sanopa muuta. Mansardikatot ovat vain niin sympaattisia. Ja kiitos. :>

    Susa, suurkiitos myös sinulle. Piha on vähän miten sattuu kun ruohonleikkuri hajosi ja näin päin pois mutta eipä siitä taida kovin organisoitunut koskaan tulla vaikka leikkuri hyrräisikin. :)

    VastaaPoista
  9. Sinulla on sunnuntai ollut ihanuuksia täynnä ja hyvä niin. :)

    Tuollainen talo olisi oikea unelma: persoonallinen, kaunis, sellainen talo jolla on oma henki.

    VastaaPoista
  10. Katja, kiitos, niin olikin. :> Rento sunnuntai oli kiva piristys tähän oravanpyörään. Tuossa talossa on ihan mieletön fiilis, siellä on kotoinen olo.

    VastaaPoista
  11. Oi, hyvällä tavalla kateellisena täällä. <3 Ihanan näköiset talo sekä puutarha! Toivotan kovasti onnea hankkeelle!

    VastaaPoista
  12. Kiitos Karoliina! Pikku hiljaa edistytään ja mietitään ja ehkä jo vuoden alussa päästään laittamaankin!

    VastaaPoista
  13. Taloasia on siis edennyt noin pitkälle, puhut jo alkuvuodesta? Onnea. :) Ainakin onnea matkaan ja toivottavasti onnea uuteen kotiin pian. ;)

    VastaaPoista
  14. Jenni, taloasia möyrii omalla painollaan ja alustavasti vaikuttaa siltä että muutto saattaisi olla jo alkuvuodesta mutta osto kuitenkin vasta kesällä (kun eihän tällaiselle paperittomalle mitään lainoja..) Mutta kiitos oikein paljon <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...