keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Lavalta: Putkinotko (Teatteri Jurkka)

Kuva: Marko Mäkinen

Vielä kerran Putkinotkoon

Joel Lehtosen Putkinotko on kotimainen klassikkoteos, jota en ole vieläkään saanut luetuksi vaikka olen tammikuusta asti niin uhonnut. Seurasin Teatteri Jurkan Putkinotkon harjoituksia tammi-, helmi- ja maaliskuussa ja reilu viikko ensi-illan jälkeen pääsin viimein katsomaan valmista teosta. Tuomo Rämön ohjaama ja dramatisoima esitys vie vierailemaan kesäiseen Putkinotkoon, jossa ihmisten halut ja unelmat törmäävät todellisuuden kanssa välillä turhankin kovaa.

Esityksen alkaessa olen lamaantua. Kun on seurannut esityksen valmistumista kolme kuukautta ja ajatellut sitä todella paljon, tuntuu jopa vähän vaikealta nähdä se vihdoin edessään valmiina. Huomaan jopa vähän vastustelevani ja kestää jonkin aikaa että pääsen ylipäänsä esityksen imuun mukaan. Hahmot tuntuvat liian karrikoiduilta, huomaan tarkkailevani liikaa, miettiväni että mitä on jätetty ja mitä otettu pois. Onneksi tunne irrottaa pian otteensa ja pääsen esityksen maailmaan. Oikeastaan tuntuu, että esityksen alun tarkoitus oli huijata minua katsojana. Kaikki alkaa näennäisen kevyesti, koomisestikin, ja lopulta suunnataan yllättävän synkkiin syvyyksiin.

Tommi Eronen loihtii näyttämölle taiten kaikki esityksen hahmot. Katsojaa ohjaavat kullekin hahmolle kuuluvat esineet, esimerkiksi huivit ja hatut, jotka tarvittaessa myös toimittavat itsessään hahmon virkaa. Pidän erityisesti voimakastahtoisesta ja yhteiskunnan ylenkatsomasta Rosinasta, joka yrittää pitää elämänsä kantimissaan ja perheensä hengissä käyttäen tarpeen mukaan myös laittomia keinoja. Hirvittävän vaikuttava on myös vain muutaman kerran esiintyvä Saara ja erityisesti kohtaus sirkuksessa on hienosti toteutettu. Ovat näytelmän miehetkin kiinnostavia, etenkin Juutaksesta avautuu monia puolia, mutta jotenkin erityisesti nämä naiset sykähdyttivät.

Mielessäni en voi olla vertailematta Erosen ja esitykseen aiemmin kiinnitetyn Tiina Weckströmin luomia hahmoja. Roolitöitä ei voi luonnollisesti arvottaa suhteessa toisiinsa, onhan kyseessä kaksi aivan erilaista näyttelijää, mutta on kiinnostavaa miten hahmojen ydin on nähdäkseni kuitenkin säilynyt samankaltaisena läpi intensiivisen harjoitusprosessin. Eronen luo omat hahmonsa melko pienesti, kasvonilmeillä ja eleillä, ja se toimii hyvin.

Esitys etenee väläyksittäin jättäen paljon tapahtuvaksi myös kohtausten välisiin hetkiin. Minusta on miellyttävää, että niin paljon jätetään katsojan itse täydennettäväksi, luotetaan ja annetaan tilaa ajatella. Kontekstistaan irrotettuina kohtaukset voi käsittää koomisina, sketsimäisinäkin, mutta minulle ne näyttäytyivät loppupeleissä melko surullisena kokonaisuutena. Huonommassa asemassa olevaa on lupa nöyryyttää, mutta huolensa on huipullakin. Erityisesti kyvyttömyys todella sanoittaa omia halujaan ja päästää irti oravanpyörästä, hengähtää, tuntuu olevan hahmoille vaikeaa.

Saku Kaukiaisen valosuunnittelu ansaitsee erityiskehut, se saa Jurkan pienen esitystilan elämään ja muuttumaan kauniisti. Alun pehmeä tähtitaivas on mykistävä ja Putkinotko kylpee kesän kirkkaassa, pehmeässä valossa. Kaupunki on terävä, teollisesti valaistu, aivan oma maailmansa. Yhdessä Jani Orbinskin luomien äänimaisemien ja musiikin kanssa valot tekevät esityksestä jotain enemmän. Paljon voi näyttelijä tehdä ja välittää, mutta kyllä taiten tehdyt valot ja äänet nostavat tätä esitystä korkeampaan arvoon.

Lisäksi ilahdun esityksessä pienistä asioista. En tiedä, ovatko Erosen jalkapohjat tarkoituksella likaiset, mutta se sopii kesätunnelmaan oivallisesti. Muttisen venematka ja nerokkaasti käytetty hiustenkuivaaja hymyilyttävät. Viimeisistä harjoituksista muistan myös pulman, kun erinäiset asiat eivät tahdo pysyä halkoihin ripustettuina, nyt ne pysyvät.

Jurkan Putkinotko tuntuu ajattomalta, vaikka se sijoittuu jonnekin sisällissodan alkulaukausten tienoille. Teemat ovat hyvin tätä päivää: eriarvoisuus yhteiskunnassa on puhuttava aihe ja kommunikointi puolten välillä ja niiden sisälläkin on vaikeaa. Teos myös tarkentaa kiinnostavasti hahmoihinsa, esittää heidät kaikki inhimillisinä ja rikkinäisinä. Kaikki haluavat jotain, eivätkä osaa aivan välittää toiveitaan ympärilleen tai sitten ympäristö murskaa ne välittömästi. Toiset selviävät iskuista paremmin kuin toiset.

Putkinotko on Jurkan ohjelmistossa 24.5. asti.

Kiitokset Teatteri Jurkalle lipusta esitykseen ja koko yhteistyöprojektista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...