tiistai 20. maaliskuuta 2018

Vauvan nukuttaminen kirjallisesti


Jos jostain asiasta olen tässä vanhemmuuden alkutaipaleella puhunut paljon muiden kanssa, niin unesta. Meillä ollaan päästy alkukaaoksen jälkeen aika helpolla, mutta tilanne voi tietysti muuttua hetkenä minä hyvänsä. Onneksi aiheesta on kirjoitettu kirjoja ja minä päädyin lukemaan kaksi suhteellisen tuoretta kotimaista opusta aiheesta.

Anna Keski-Rahkosen ja Minna Nalbantoglun Unihiekkaa etsimässä – ratkaisuja vauvan ja taaperon uniongelmiin (Duodecim, 2015) -teosta minulle suositteli eräs äitiytymässä oleva ystäväni ja hyvä suositus se olikin. Kotimaisessa teoksessa kerrotaan kattavasti lapsen unesta, nukuttamisesta ja univaikeuksista elämän ensipäivistä noin taaperoikäiseksi saakka. Oma osionsa on omistettu myös vanhempien nukkumiselle rentoutusharjoituksineen, mikä oli minusta mukavaa. Uni on tärkeää kaikille iästä riippumatta.

Kiitän kirjaa erityisesti selkeästä ilmaisusta ja kiihkottomuudesta. Erilaisia nukuttamisen helpottamiseksi kehitettyjä vaihtoehtoja esitellään kattava määrä ja mitään ei erityisesti nosteta mutulla toista paremmaksi. Kaikkien esimerkkien kohdalla viitataan perustelujen yhteydessä eri puolilla maailmaa tehtyihin tutkimuksiin. Selkeyttä lisää myös se, että jokaisen luvun ja myös kirjan lopussa on tiivistelmät esimerkiksi unikoulumenetelmien kulusta, joten niitä ei tarvitse väsyneillä silmillä etsiä muun tekstin joukosta.

Vauvan ja taaperon unipulmien lisäksi kirjassa esitellään myös erilaisia uneen vaikuttavien sairauksien hoitoa ja joitain uneen liittyviä erityisongelmia. Suurin osa näistä ei meitä vielä koske ja osa jutuista aiheutti vähän ahdistustakin, mutta toisaalta minusta on mukavampi tietää asioista, jolloin ne mahdollisesti kohdatessa osannee suhtautua vähän järkevämmin.

Plussaa annan myös ymmärtäväisestä, muttei paapovasta kirjoitustyylistä. Tietorikasta tekstiä tasapainottavat vanhempien kertomukset nukahtamisvaikeuksista ja unikouluista. Osa pätkistä on aika hurjaa luettavaa, mutta toisaalta ehkä helpottaa siinä, että tajuaa ongelmia olevan muillakin ja että niistä voi selvitä eri tavoin. Yhtä oikeaa tietä ei ole ja sekä lapset että perheet ovat aina omansalaisia.

Kaiken kaikkiaan oikein hyvä tietoteos, suosittelen. Kirjan selkeyttä on kehuttu myös esimerkiksi Sininen keskitie -blogissa.

Luetaanko tämä? -blogin jutun perusteella päädyin vielä lainaamaan kirjastosta Laura Anderssonin Voit nukkua – Kuinka opetin vauvani nukkumaan ja miten se muualla tehdään (Atena, 2016). Myönnetään heti alkuun, että lähdin lukemaan hieman skeptisenä, sillä jo kirjan jossain määrin provosoiva nimi nosti karvoja vähän pystyyn.

Andersson kertoo kirjassaan, kuinka lähti tutkimaan vauvojen nukahtamista ja soveltamaan oppeja kuopuksensa nukkumaan opettamisessa. Kirja ei ole tietokirja, kuten Andersson itsekin toteaa, vaan pikemmin jonkinlainen tapaustutkimus, jonka oheen on koottu vinkkejä ja vertaistukea. Kirjaa varten Andersson on lukenut monia erilaisia unioppaita sekä haastatellut asiantuntijoita ja muissa maissa asuvia vanhempia lasten nukuttamisesta ja unitiedosta.

Voit nukkua -teoksen fokuksessa on tavoite opettaa vauvalle hyviä unitapoja jo pienestä pitäen niin, että koko perhe saisi lopulta riittävästi lepoa ja että tilanne ei pääsisi kriisiytymään. Andersson on jakanut vinkit aihealueittain seitsemään lukuun ja jokaisen luvun lopussa on koottu aiheen tiivistävät Tee näin - ja Älä tee näin -listat. Moni jutuista, kuten esimerkiksi rutiinit ja "huonojen" uniassosiaatioiden välttäminen, olivat tuttuja jo Unihiekkaa etsimässä -teoksesta.

Minä koin Anderssonin teoksen lukemisen hieman vaikeana, mikä johtunee siitä että kyseessä oli tosiaan ennemmin kertomus yhden perheen unitapojen opettelusta. Andersson kirjoittaa kylläkin oikein selkeästi ja kirjaa oli helppo lukea, mutta paikoin koin teoksen hieman kapeakatseiseksi. Teoksessa ei suoranaisesti tuomita mitään muita menetelmiä, mutta itselleni tuli hieman sellainen tunne että olen suorastaan hölmö jos en nyt heti ryhdy noudattamaan näitä oppeja juuri näin.

Samaa mieltä olen Anderssonin kanssa joka tapauksessa siitä, että unitietoisuutta olisi hyvä jakaa vanhemmille jo esimerkiksi ennen synnytystä. Osa asioista lienee ihan maalaisjärjellä pääteltävissä ja "oikeisiin" ratkaisuihin voi päätyä vahingossakin, mutta esimerkiksi hyvien unitapojen käyttöönotosta jo pienille vauvoille voisi puhua enemmänkin. Lisäksi kirja muistutti siitä, miten onnekasta on että Suomessa saa olla äitiysvapaalla näinkin pitkään.

Kirjasta on oikein hyvä bloggaus myös Taikasaappaat-blogissa, jonka kirjoittaja Heli muun muassa pitää uniluentoa vanhemmille.

Jos näistä kirjoista pitäisi valita toinen, suosittelisin Keski-Rahkosen ja Nalbantoglun teosta. Pidin kirjassa siitä, että sen väitteille ja opeille oli annettu lähdeviitteet ja ilmaisu oli verrattain tiivistä ja kiihkotonta. Anderssonin teos oli tyyliltään enemmän kaunokirjallinen tai populaaritieteellinen ja antoi kiinnostavia esimerkkejä siitä, miten vauvojen nukkumiseen suhtaudutaan ympäri maailmaa ja esitteli yhden tavan siitä, miten asiaa voi perheessä lähestyä.

Anna Keski-Rahkonen ja Minna Nalbantoglu: Unihiekkaa etsimässä – ratkaisuja vauvan ja taaperon uniongelmiin
Duodecim, 2015 (alkup. 2011). 240 s.









Laura Andersson: Voit nukkua – Kuinka opetin vauvani nukkumaan ja miten se muualla tehdään
Atena, 2016. 233 s.

4 kommenttia:

  1. Olen lukenut myös kummankin kirjan. Tuon ekan jo ensimmäisen lapsen synnyttyä. Se on tosiaan monipuolinen ja hyvä perusteos vauvan nukkumisesta. Kuten niin moni muukin, ensimmäisen vauvan kohdalla oli aikaa pitää häntä paljon sylissä myös nukkumisen ollessa ajankohtainen ja usein hän nukahtikin syliin. Ei aina oikein edes malttanut laskea häntä sänkyyn. Ja siinähän vauva sitten oppi nukkumaan parhaiten, sylissä. Vasta kolmannen lapsen kohdalla tietoisesti veimme häntä hereillä sänkyyn jo muistaakseni viimeistään 3 kk:n iästä, siis ainakin lähes aina. Eikä vauvaa menty katsomaan heti ensimmäisestä inahduksesta. Hän oppi hyvin nukahtamaan yksikseen sänkyynsä ilman isompia ongelmia. Luin tuon Anderssonin kirjan, kun kuopuksemme oli ehkä puolivuotias. Tykkäsin kirjasta kovasti ja suosittelen sitä jokaiselle jo ensimmäisestä lapsesta. Kun lapsen opettaa nukahtamaan jo hyvin pienestä itsekseen, koko perhe nukkuu paremmin. Toki lapset ovat erilaisia, mutta vähän yleistäen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmat kirjat olivat tosiaan kiinnostavia ja niissä oli hyviä ohjeita. Olen kanssasi samaa mieltä, että koko perheen hyvin nukkuminen on tärkeää ja sitä myöten hyvien unitapojen opettaminen pienestä pitäen on ihan paikallaan, mutta kukin tosiaan tavallaan. :)

      Poista
  2. Minulla on oikeastaan hyvin samanlaisia kokemuksia näistä kahdesta kirjasta (ja kolmesta erilailla nukkuvast lapsesta) kuin anonyymilla kommentoijalla. Luin tuon Unihiekkaa etsimässä kirjan vuonna 2013 (olisiko siitä kirjoitettu niihin aikoihin ensimmäinen veriso?), kun esikoinen oli 9 kuukauden ikäinen. Olin aivan loppu yöherätyksiin ja -imetyksiin kahden tunnin välein. Tuon kirjan avulla pidimme lempeän tassutteluyökoulun ja vieroitimme vauvan yömaidosta. Myös iltanukahtamiset olivat hänelle hankalia, ja niihinkin saimme kirjasta apua. Kuopuksen kohdalla tilanne oli tosiaan toinen, kun kotona oli kaksi muutakin pientä lasta, ja kuopus kärsi allergioista. Hän nukkui kahdeksankuiseksi meidän sängyssämme. Sitten allergiaoireet alkoivat helpottaa, ja luin Voit nukka -kirjan. Minäkin koin sen hieman ärsyttävänä (juuri tuo mainitsemasi yleistäminen ja hienoinen besserwisseröinti häiritsivät). Se antoi minulle kuitenkin tervetulleen herätyksen (hah), ja aloin systemaattisesti opettaa vauvaa nukkumaan omassa sängyssään. Se sujui niin kitkattomasti, että mietin, olisinko kuitenkin voinut tehdä ensimmäisenkin lapsen kanssa jotain toisin. Luultavasti en, kaikki lapset ja elämäntilanteet ovat kuitenkin niin erilaisia...

    VastaaPoista
  3. En ole kumpaakaan näistä kirjoista lukenut, mutta etenkin tuo ensimmäinen vaikuttaa hyvältä. Tosiaan, olisi hyvä että nukkumisjutuistakin saisi jo äitiysneuvolan aikana jotain tietoa ja ehkä jopa jonkin sortin vinkkejä.

    Lapsethan on totta kai kaikki omanlaisiaan. Esikoinen on aina ollut hyvä nukkuja, vaikka nukkuikin meidän vieressä tosi pitkään. Keskimmäinen taas ei ole koskaan osannut nukkua. Jo parin kuukauden iässä hän saattoi jättää päiväunet kokonaan nukkumatta, ellei saanut nukkua sylissä. Yöunet jäivät nekin järkyttävän katkonaisiksi. Kun on tarpeeksi pitkään nukkunut itsekin pienissä pätkissä vain muutaman tunnin vuorokaudessa, sitä on niin väsynyt, ettei kotiunikoulusta tullut yhtään mitään. Ensimmäinen kodin ulkopuolinen unikoulu alkoi lupaavasti, mutta sitten sairastuttiin noroon ja luonnollisesti unikoulu piti jättää kesken. Toisella yrittämällä ei saavutettu yhtään mitään tuloksia. (Olen edelleen vähän katkera siitä, että vaikka haimme apua ja avuntarve myönnettiin, mitään konkreettista apua ei kuitenkaan ollut mahdollista saada.) Edelleen tuo pian 10-vuotta täyttävä poika on järkyttävän aamuvirkku, mutta sentään hän nukkuu ihan kunnolliset yöunet.
    Kuopus on mukamas jonkin sortin iltatähti ja häntä ei raaskittu paljoa sylistä laskea, kun tiedettiin että tässä on meidän viimeinen vauva. :) Nukkumisen suhteen hän on onneksi ollut lähes yhtä vaivaton tapaus kuin esikoinen.

    Nukuttaminen on ajoittain ollut ihan järkyttävän pitkäkestoinen prosessi! Ihailen aidosti kaikkia niitä perheitä, joissa lapset ovat pienesti asti menneet yöunille ilman mitään aikaa vieviä rituaaleja.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...