lauantai 15. lokakuuta 2016

Dan Brown: Inferno (kirjana ja elokuvana)


Dan Brown, mies itsessään on jo käsite. Vuonna 2003 julkaistu Da Vinci -koodi räjäytti pankin ja nimi oli yhtäkkiä kaikkien tiedossa. Nyt vuonna 2016 symboleja tutkivasta professori Robert Langdonista on kirjoitettu jo neljä kirjaa ja niistä viimeisimmästä, vuonna 2013 julkaistusta Infernosta, on nyt tehty elokuva. Vertailun vuoksi päätin tutustua molempiin tuotteisiin hieman ennakkoluuloisin ja matalin odotuksin.

Langdon herää tokkuraisena sairaalasta ja huomaa olevansa yllättäen Firenzessä. Äkillisten käänteiden myötä murjottu professori päätyy pakenemaan sairasvuoteelta äärimmäisen fiksun mutta jokseenkin salaperäisen Sienna Brooksin kanssa ja selvittämään Danten Jumalaisen näytelmän ympärille kiedottua arvoitusta. Pulmat on kaiken lisäksi ratkottava pian, sillä käsissä on koko maapallon ihmisten tulevaisuus kuten tavallista. Niinpä älykäs kaksikko reissaa pitkin museoita ja mukulakivikatua käyttäen salakäytäviä ja pieniä harmaita aivosolujaan ratkoakseen johtolangat ja jättääkseen taakseen useammankin heistä kiinnostuneen tahon jäljittäjät.

Jollain tavalla Inferno tuntuu järkeenkäyvältä. Sen niin sanotun pääpahiksen huoli on todellinen, sillä maapallon liikakansoitus on oikea haaste, joka ihmiskunnan tulisi ratkaista mahdollisimman pian. Lisäksi johtolankojen ratkaisulle on relevantti syy ja Danten maailmaan tutustuminen oli kiinnostavaa.

Kirjallisessa ilmaisussa Brown ei valitettavasti ole vahvimmillaan. Ellipsiksen liiallinen käyttö, yksityiskohtainen juonen kuljetukseen liittymätön arkkitehtuurin ja taiteen kuvailu ja tuskastuttavaksi käyvä toisto turhauttivat. On toisaalta myönnettävä, että Brown onnistui muutamaan kertaan vetämään minua nenästä ja paikoin olin tarinan lumoissa, joten täysin kelvoton teos tämä ei ollut.

Uudenkarheaa elokuvaa pääsin katsomaan Bonnierin kutsuvierasesityksessä torstaina päivää ennen virallista ensi-iltaa. Kirjaa oli minulla tässä vaiheessa lukematta noin 100 sivua. Tavallaan se oli ihan hauskaa, sillä näin varsinainen loppuratkaisu oli vielä selvittämättä ja jotain yllätystä jäi elokuvaankin.

Ron Howardin ohjaaman elokuvan pääosaa näyttelee jälleen kerran viehättävä Tom Hanks ja Siennan rooliin on saatu oikein säpäkkä Felicity Jones. Muissa olennaisissa rooleissa nähdään muun muassa Sidse Babett Knudsen, Omar Sy ja Irrfan Khan. Näyttelijät tekevät tasaista työtä läpi elokuvan ja siinä mielessä moitittavaa ei ole. Erityisesti Khanin kuivakka Provost-hahmo oli kiinnostava ja kirjaversioonsa verrattuna kehitetty ja elävä.

Suurimmat kiitokset on silti annettava David Koeppille, joka on kynäillyt kasaan elokuvan käsikirjoituksen. Turhaan moniaalle venyvästä kirjasta on raakattu ulos monia hahmoja ja sivujuonteita ja keitelty kasaan varsin loogisesti ja nopeaan tahtiin etenevä toimintaelokuva. Tämä osoittautuu myös elokuvan ongelmaksi, sillä mutkia on vedetty suoriksi rankalla kädellä, loppu on käytännössä täysin erilainen kuin kirjassa ja ehkä kiinnostavin osio eli arvoitusten ratkominen sujuu lähes silmänräpäyksessä.

Viihdetuotteina sekä kirja että elokuva ovat mukiinmeneviä. Jos jompikumpi olisi valittava, valitsisin elokuvan Tom Hanksin vuoksi. Kirjassa oli hetkensä, mutta se olisi kaivannut reilusti editointia ollakseen todella se huikean jännittävä ja loputtoman kiinnostava teos, joka se voisi periaatteessa olla. Sääli sinänsä. Langdonin hahmo on todella sympaattinen ja miehen kanssa totesimmekin, että olisi ilo nähdä elokuva tai jopa pitkä tv-sarja hänestä, tosin jonkun muun kuin Dan Brownin kirjoittamana.

Dan Brown: Inferno (Robert Langdon #4)
Bantam Press, 2013. 522 s.
Kansi: Henry Steadman

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...