tiistai 3. toukokuuta 2016

Supernova - uusien kirjoittajien antogia


Novelleja tulee luettua turhan harvoin ja etenkin kokoelmat ovat minulle vähän haastavia. Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien Supernova-antologiaa (2015) lähestyin kuitenkin vaihteeksi eri tavalla. En ottanut stressiä lukemistahdista, luin yhden novellin silloin kun ehdin (tai muistin). Täten lyhyen kokoelman lukemiseen meni monta kuukautta, mutta koin että sain kerrankin novelleista paljon irti yksittäisinä tarinoina kun niitä ehti haudutella.

Kokoelman aloittaa Marko Järvisen Tuuleton taivas, seisovat vedet. Maailma on mystisesti alkanut haipua Niklaksen ympäriltä, onneksi autioituneesta kaupungista löytyy myös Salla. Yhdessä he yrittävät selvittää oudoksi muuttuneen maailman lainalaisuuksia. Järvisen kirjoitustyyli on vetävä ja teksti rullaa hyvin, mutta etenkin novellin loppupuolella tapahtuu melkoisia hyppyjä ja tuntuu että tarina olisi tarvinnut enemmän tilaa. Kiinnostavia juttuja kuitenkin ja pysähtyneellä Tampereella oli jännittävää hiippailla.

Liisa Näsin Koiratalo lähtee humoristisempaan suuntaan, mutta on hieman hupsun kuoren alla oikeasti aika kuumottava tarina. Jere tapaa Iinan koiranäyttelyssä ja he laittavat välittömästi hynttyyt yhteen Jeren roudatessa tavaransa Iinan ja tämän coton de tuléarien kanssa samaan taloon. Novellimuoto toimii tarinassa hyvin ja vinkkejä tulevaan pudotellaan omaan makuuni sopivasti.

Limiaika-novelli oli yksi omia suosikeitani tästä kokoelmasta. Santeri Lanér on kehittänyt mainion idean ihmisten jaottelusta aamu- ja iltavirkkuihin ihmisiin. Novellipituus toimii tässä tarinassa erinomaisesti, sillä aihe on hyvin rajattu ja tilannetta selitetään sopivasti, mutta lopussa jätetään myös tilaa omalle ajattelulle.

Rami Helosmaan novelli Huomaaton kohtaaminen toi mieleen Italo Calvinon teoksen Kosmokomiikkaa. Rinnakkainen havainnointi avaruudesta ja maanpäältä toimi hyvin, mutta novelli olisi mielestäni kaivannut hieman tiviistämistä. Nyt tuntui, että sama asia selitettiin useaan kertaan, vähemmälläkin olisi selvinnyt sillä idea oli hyvä.

Yksi kokoelman kuumottavimpia novelleja oli Pyry Palermon Kuolemantanssi. Lappiin sijoittuva tarina kertoo erikoisesta taitelijasta Launis Variksesta, hänen uudesta taideluomuksestaan ja avustaja-xstä, joka saa selville asioita joiden olisi pitänyt pysyä salassa. Pidin kovasti taiteen ja spefin yhdistämisestä ja novellin jännittävyydestä.

Mikko Rauhalan Höyryväki-novellissa oli miellyttäävä Downton Abbey -meininkiä vanhassa kartanomiljöössä, tässä yläluokan vallan murtumisen sijaan palveluskuntaa vain oltiin vaihtamassa ihmisistä höyrykoneisiin ja uusi kotitonttukin haluaa puuron sijaan moottoriöljyä. Jännite kuitenkin jää kuplimaan pinnan alle eikä oikein pääse purkautumaan, itse olisin kaivannut jonkinlaista loppuhuipennusta. Toisaalta pidättyväisyys ehkä myös sopii novellin tunnelmaan,

Kuolleena syntynyt toimisi hyvin prologina tai lähtöasetelmana pidemmällekin tarinalle. Hanna Hohenthal kirjoittaa salaperäisesti pudotellen vain pieniä vihjeitä siitä mitä tarinan ulkopuolella tapahtuu. Tunnelma on jopa pelottava, mikä aikaansaadaan oivasti sillä että kerrotaan vain vähän ja annetaan oman mielikuvituksen täyttää aukot välistä.

Aino-Kaisa Koistisen Tullivirkailija-novellissa on paljon tuttuja dystooppisia elementtejä auringon korventamasta maapallosta tiukasti kastijakautuneeseen yhteiskuntaan. Novelli on yksi antologian pisimpiä, mutta tässä mitta kuitenkin toimii eikä tarina vanu tarpeettomasti vaan jännite pysyy kasassa. Taitavaa kerrontaa ja muutamia yllätyksiäkin.

Anna Salosen kirjoittamaa Kahdeksanjalkaisia-novellia en suosittele yhdellekään hämähäkkikammoiselle. Itsekään en näistä kahdeksanjalkaisista otuksista erityisemmin pidä ja jos kammoaisin niitä, en ehkä uskaltaisi tämän lukemisen jälkeen mennä nukkumaan. Novellimitta toimii tarinassa oivallisesti ja juttu on sopivasti kiinni arkipäivässä lähtien siitä sitten aivan omiin sfääreihinsä.

Viimeisenä novellina antologiassa on Mia Myllymäen Talven lapset. Tunnelmaltaan Lappiin sijoittuva novelli on surullinen ja aiheeltaan kiinnostava. Kyllä jumaluuksia Lapin metsiin mahtuu, toivottavasti tällaisia lempeitä ainakin kuin tarinan Laphi ja hänen kansansa. Tarinaan olisin voinut jäädä pitemmäksikin aikaa, mutta toisaalta novellin pituus toimi hienosti kurkistusikkunana kiinnostavaan ideaan.

Kokonaisuutena antologia oli positiivinen lukukokemus. Toki novellien välillä oli pientä epätasaisuutta, toisilla kirjoituskokemusta oli selvästi enemmän kuin toisilla ja osa novelleista olisi voinut hyötyä vielä hiomisesta, mutta hyviä tarinoita olivat kaikki. Koska yhteistä teemaa ei genren lisäksi ollut, on novelleja hassua vertailla keskenään joten jätän sen nyt tekemättä. Joka tapauksessa toivon, että kirjoittajat jatkavat tarinoiden kertomista ja että heistä mahdollisimman monesta kuullaan vielä lisää.

Kiitokset arvostelukappaleesta Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittaja ry:lle.

Mia Myllymäki, Katri Alatalo, Leila Paananen ja Shimo Suntila (toim.): Supernova - uusien kirjoittajien antologia
Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry, 2015. 160 s.
Kansi: Arren Zherbin ja Venja Suntila

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...