lauantai 10. lokakuuta 2015

Lavalta: Murhaava illallinen (Gurmee Teatteri)

Ensi-illan tunnelmaa 8.10.2015. Kuva: Johannes Wilenius

Rautatientorille on noussut taas hetkeksi melkoisen mittavan kokoinen teltta. Mustan kankaan alla näytellään lokakuussa Gurmee Teatterin Murhaava illallinen fiinin ruokailun ohessa. Kolmen ruokalajin illallinen väliaikaisessa teltassa kuulostaa lähtökohtaisesti hieman hasardilta idealta, mutta epäilykset sai heittää heti romukoppaan. Jo eteistila on sisustettu komeasti punaisen ja mustan sävyillä ja musiikki soi. Itse ruokasali puolestaan huokuu klassista eleganssia modernein koristein. Itseäni viehättivät erityisesti jokaisen pöytäryhmän yllä olleet uniikit lamput, jotka on suunnitellut Latvian kansallisteatterin lavastaja Aigars Ozolinš.

Murhaavan illallisen idea on yksinkertaisen herkullinen. Illan aikana nautitaan kolmen ruokalajin illallinen, keittiömestarina Matti Jämsen, ja samalla päästään näkemään kolmen näytöksen verran teatteria. Mistään perinteisestä lavashow'sta ei kuitenkaan ole kyse, vaan Murhaava illallinen tapahtuu samaisessa ravintolasalissa vieraiden keskellä eivätkä kaikki pöydissä istuvatkaan taida olla aivan viattomia.

Juonellisesti illallisella päästään hyppäämään kyytiin suljetun huoneen mysteeriin. Tilaisuudessa ollaan paljastamassa salaperäisen taiteilijan Hermes Mansun uusinta veistosta. Silmäätekeviä on saapunut paikalle ja tunnelma on juhlava. Äkkiä valot kuitenkin sammuvat ja niiden taas syttyessä joudutaan huomaamaan murhan tapahtuneen. Tapaus on selvitettävä viipymättä ja syyllinen löydettävä. Juonta en tohdi avata sen kummemmin, mutta ainakin meidän pöytäseurueessamme veikkailtiin innokkaasti syyllistä ja motiiveja. Kokonaisuutena tarina ei ole päätähuimaavan originelli, mutta ruokailun kumppaniksi se sopi erittäin mainiosti ja oli taiten tehty.

Diana Leesalun käsikirjoittama esitys oli Seppo Honkosen ohjaama ja Gurmee Teatterin sivuilla Honkonen kertoo päässeensä valitsemaan itse rooleihin sopivat näyttelijät. Itse ainakin kehun valintoja kovasti, sillä pääsin itse asiassa näkemään montakin kovasti arvostamaani näyttelijää illallisella esiintymässä. Toki näyttelijöiden tunnistaminen yleisön joukosta antoi itselleni hieman osviittaa illan kulusta, mutta ei se haitannut kyllä laisinkaan. Koska esityksen sivustolla ei roolitusta mainita pysyn itsekin siitä nyt hiljaa, mutta sanottava on että oiva roolitus, kiitos.

Koko konseptin kattaakseni lienee paikallaan myös sanoa ruoasta sananen. Alkupalaksi tarjoiltiin kylmäsavustettua lohta osteri- ja pähkinävoimoussen kanssa ja pääruoaksi ylikypsää possunkylkeä, haudutettua selleriä ja persiljaselleripyreetä. Jälkiruoaksi oli uuniomenamoussea puolukkavaahdolla ja vaniljajäätelöllä ja se oli ehdottomasti suosikkini, jälkkäri-ihmisiä kun olen. Ei sillä, myös alkuruoka ja pääruoka olivat oikein maukkaita, ihan oikeaa laadukasta ravintolaruokaa vaikka "kenttäolosuhteissa" oltiinkin. Ainoan miinuksen annan alkupalan syvästä lautasesta, sillä onnistuin hutiloimaan osan moussesta lautasen reunoille ja sieltä sitä oli tavattoman vaikea pyydystää takaisin haarukkaan.

Matti Jämsenin herkuista pääsee nauttimaan Rautatientorin tiloissa enää lauantaina 10.10. kahden näytöksen verran. Koko tapahtuma ei kuitenkaan ole ohi, sillä Gurmee Teatteri siirtyy marraskuussa Suvilahteen ja silloin keittiömestarina toimii Jouni Toivanen. Liput Gurmee Teatteriin maksavat 69 euroa sisältäen sekä ruoan että kulttuurielämyksen.

Lämmin kiitos Gurmee Teatterille bloggarikutsusta tilaisuuteen!

Olin tilaisuudessa Ja kaikkea muuta -blogin Minnan kanssa, käyhän kurkkaamassa Minnan bloggausta täältä.

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...