lauantai 3. lokakuuta 2015

Antti Holma: Kauheimmat runot


Alkusyksyn runotapauksia lienee tämä Antti Holman kirjoittama toimittama runokokoelma Kauheimmat runot (Otava, 2015), jossa maamme takarivin runoilijat Reino Leino, Sirsi Sunnas, Edith Södermalm ja Karin Toisiks-Paraske kynäilevät sulosäkeitään tilanteeseen jos toiseenkin. Eli pitihän se sieltä bestseller-hyllystä mukaan kaapaista, kun kohdalle osui.

Kokoelmasta voi löytää täydennystä värssykokoelmiinsa, aiheina kun ovat muun muassa kodin juhlahetket ja vastaanottaja voi olla ystävä, rakas tai sitten elämän kolhima. Reino Leino luotaa kansan syviä tuntoja draamakuningasmaisin elkein, Sunnas loruttelee minkä kerkeältä kieleltään ehtii, Toisiks-Paraske yrittää luovia lounaismurteen viidakossa ja Södermalm kuvittaa sanoillaan kolmikymppisen ryhmäliikuntaohjaajan sielunmaisemaa.

Parhaimmillaan nämä runot olivat meillä ehkä aamiaspöydässä muutama kerrallaan ääneen luettuna. Aamu voi olla aurinkoinen tai harmaa, kumpikin kelpaa, yksi tai kaksi muhevaa runoa jaksaa hymyilyttää. Nimikin kun lupaa, että nyt ei olla siellä korttiin kirjoitettavien kauniiden runojen maailmassa vaan ryömitään satiaisten, jätösten ja kyl vaan niin pahan elämäntuskan parissa. Vaikka toisaalta sieltä saattaa yhtäkkiä yllättää tuo Toisiks-Paraske oikeasti aika koskettavalla runollaan rakkaus. Seuraavassa runossa tosin raikaa taas pieru, että eipä siinä kauaa ehtinyt hempeillä.

Massa-annoksena Kauheimmat runot käy vähän puuduttavaksi, siis esimerkiksi silloin jos odottaa lettujen paistumista ja sinä aikana lukee kaksi kolmasosaa runoista yhteen putkeen. Silloin menevät Leinot ja Sunnakset sekaisin ja hymy vähän hyytyy, ei mahda mitään. Vaikea laji tämä huumori. Silti samaistuin ehkä eniten Södermalmin runoihin lehtikaaleineen sun muineen, ehkä siksi että lähdemateriaali on näistä eniten tuttua viime vuosilta.

Myöntää täytyy kuitenkin, että kyllä tuo Holma osaa runoillatoimittaa. Inspiraation lähde löytyy ja on selvä, mutta kopion mustemaista makua ei tunnu. Että hauska ja sympaattinen, etenkin niinä pieninä annoksina, aina laina-ajan puitteissa käy että päädyn ahmimaan ja sitten vähän harmittaa.

Siina ihastui kokoelmaan ja kirjoittaa siitä lämpimästi, käyhän lukemassa. Ja kuittaanpa tällä nyt kuulkaas HelMetin lukuhaasteen kohdan runokirja.

Antti Holma: Kauheimmat runot
Otava, 2015. 192 s.
Kansi: Elina Warsta

4 kommenttia:

  1. Vai ei kolahtanut! nyt potuttaa. Itse olen fanittanut kirjaa ihan kymppi plussan edestä. No mutta, ei voi mitään, elämä jatkuu. Olet kyllä oikeassa tuossa, että huumori on vaikea laji. Mutta senhän Antti Holma nimenomaan osaa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Tuija, siis kolahtamattomuus johtui lähinnä siitä että oli pakko laina-ajan puitteissa lukea putkeen ja sitten väsyi. Tykkäsin kyllä ja ääneen luettuna nämä olivat loistavia!

      Poista
  2. Putkessa luettavaksi tässä voi tosiaan olla liikaa, mutta paloina toimi ainakin minulle vallan hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmittaa kyllä Jonna, että en ehtinyt lukea hiljalleen. Aamiaispöydässä ääneen luettuna olivat aika hulvattomia.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...