maanantai 15. kesäkuuta 2015

Kaksin verroin pettymyksiä


Olen yrittänyt systemaattisesti kirjoittaa blogiin kaikista kirjoista, jotka olen lukenut. Tänä vuonna vastaan on kuitenkin tullut teoksia, joista en ole saanut kynäiltyä mitään, joten päätin toimittaa teokset yhteiselle tuomiolle samaan postaukseen.

Ensimmäisenä syytettyjen aitioon joutuu Stephen Fryn teos The Hippopotamus (Random House Audiobooks, 2010), jonka kuuntelin äänikirjana. Teoksessa seurataan lähtökohtaisesti juovuksissa olevaa potkut saanutta teatterikriitikkoa Edward Wallacea, joka kummityttönsä pyynnöstä matkaa norfolkilaiseen kartanoon ja raportoi sen tapahtumista kirjemuodossa. Erityisen tarkkailun kohtana on hänen kummipoikansa David, joka tuntuu omaavan erikoisia kykyjä.

Kirjan suurin viehätys minulle oli sen pompöösi kieli ja loppuratkaisu, joka onnistui vähän pelastamaan tilannetta. Suurimman osan ajasta olin kuitenkin jokseenkin pihalla ja ihmeissäni siitä että mitä ihmettä oikein tapahtuu. Samalla huomasin olevani myös hyvin tietoinen siitä, että Fry kirjoitti teoksen pahimman kokaiiniaddiktionsa aikana kuten hän kertoo teoksessaan More Fool Me. Tämä saattoi myös vaikuttaa kuuntelukokemukseen, sillä toki sitä siinä mietti että onkohan kirjailijan ajatuskulku toiminut hieman erikoisesti. Joka tapauksessa The Hippopotamus jäi jokseenkin vajavaiseksi kokemukseksi eikä mielestäni edusta Fryn terävintä kirjallista ilmaisua vaikka ihan viihdyttävä lopulta olikin.

Toisena aitioon saa kivuta Sophie Hannahin teos Nimikirjainmurhat (WSOY, 2014), jonka olen hankkinut itselleni e-kirjana muistaakseni jostain Elisa Kirjan tarjousmyynnistä. Huomiota dekkari on käsittääkseni saanut lähinnä siitä syystä, että se tarjoilee luettavaksi aivan uuden Hercule Poirot -tarinan enkä sitten itsekään voinut sitä belgialaisen herrasmiehen ystävänä vastustaa. Kännykän näytöltä luettuna teoksen läpikahlaaminen kesti kuitenkin kolmisen kuukautta, eikä syynä valitettavasti ollut käyttöliittymä.

Nimikirjainmurhat oli nimittäin, suoraan sanottuna, melkoisen tylsä. Hercule Poirot tuntui jatkuvasti olevan kiukkuinen, aivan kuin minä nälkäisenä, ja Bloxham-hotellin kolmoismurha ei saanut minua kovin kiinnostuneeksi. Toki tarinaan oli saatu keiteltyä kokoon varsinainen soppa kolmio- ja mikä lie -draamoineen ja loppuratkaisu paljastetaan dramaattisesti hotellin salissa, mutta yli kolmeensataan sivuun vanuva tarina tuntui turhan pitkitetyltä. Seuraavan kerran nautin Poirotini teoksesta, jonka kannessa kirjailijan kohdalla lukee vain Agatha Christie.

Nyt lievästi obsessiiviskompulsiivinen pääni saa viimein levätä, kun sain kirjoitetuksi näistäkin teoksista.

Stephen Fry: The Hippopotamus
Random House Audiobooks, 2010. 9 h 1 min.
Lukijana Stephen Fry.









Sophie Hannah: Nimikirjainmurhat (The Monogram Murders, 2011)
WSOY, 2014. 334 s.
Suomentanut: Terhi Vartia

13 kommenttia:

  1. Olen miettinyt tuon Nimikirjainmurhien lukemista, mutta kuitenkin vähän vierastanut koska Agatha on aina Agatha ;) Nyt tämän luettunia en todellakaan pidä kiirettä kirjan käsiin saamisen suhteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaisena sivusilmän lukemisena ruokatauoilla kirja oli ihan jees, Susa, mutta en laittaisi sitä kiilaamaan kiinnostavampia kirjoja lukujonoon. :)

      Poista
  2. Ah, samoilla linjoilla olemme Nimikirjainmurhien suhteen :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu, että valitettavan moni on ollut kirjan kanssa samoilla linjoilla, Kirsi. Harmillista.

      Poista
  3. Harmittaa sun puolesta, ettei The Hippopotamus vastannut odotuksia :/
    Minä pidin siitä (vaikka kaikista kohtauksista en tykännytkään) ja kuuntelinkin melko tiiviiseen tahtiin. Mulle tuo kirjoittamisajankohta suhteessa kokaiinin käyttöön selvisi vasta jälkeen päin, joten se ei häirinnyt. Minusta More Fool Me:ssä paljastettiin liikaakin Virtahevon juonesta - ehkä sun pettymys johtui osittain niistä, kun et päässyt yllättymään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, piti vielä sanoa tuosta "pakko blogata kaikesta" -periaatteesta, että sama vaiva on mulla. Nyt olen lukenut muutaman vähemmän puhuttelevan kirjan, joista on vaikea keksiä mitään erityistä sanomista. Millään ei viitsisi parin sanan bloggauksia tehdä, joten koostetta on luvassa omassakin blogissa.

      Poista
    2. Tai en oikeastaan tiedä mitä Hipolta odotin, Maija, mutta jotenkin en pysynyt siinä Edwardin mölinässä mukana. Mutta loppu oli kyllä oikeasti aika hyvä. Juonesta en muistanut More Fool Men perusteella mitään, onneksi on huono lyhytmuisti. :D

      Kooste on hyvä tapa taputella omaa pakkomiellettä päähän ja sanoa että kyllä se siitä. :)

      Poista
  4. Minä kuuntelin Nimikirjainmurhat äänikirjana ja se menetteli kyllä, mutta olen samaa mieltä, että turhan venytetty kirja kyllä oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvänä tiivistyksenä toimisi varmaan juuri tuo että menetteli, Amma! :)

      Poista
  5. Stephen Fryn kokaiiniaddiktio? Hyvä tietää tästäkin, koska olen aikaisemmin kuullut "vain" Fryn maanis-depressiivisyydestä :D Mielestäni Christien dekkareissa on tylsyyden vaara, koska niissä korostuu liikaa juoni psykologian kustannuksella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kyllä, Tuija. Fry taisi tulla addiktionsa kanssa virallisesti kaapista ulos juurikin tuon kolmannen omaelämäkertansa (More Fool Me) myötä.

      Ja tuo tylsyysvaara Christienkin kanssa on kyllä ihan totta, mutta tajusinpa juuri että en ole aikoihin lukenut yhtään C:n kirjaa. Pitääkin päivittää niin osaa vertailla kunnolla. :)

      Poista
  6. Itse olen kanssa aikaisemmin yrittänyt kirjoittaa jokaisesta (kirjallisuusopintojen ulkopuolella) lukemastani kirjasta jotain blogiin. Alkuvuodesta luin kuitenkin muutaman sellaisen kirjan, joista minulla ei vain yksinkertaisesti ollut juuri mitään sanottavaa (kuten Katherine Pancolin Mimmit tai Haruki Murakamin The Strange Library), joten lopulta annoin niiden vain olla.

    Kumpaankin noista mainitsemistasi kirjoista olen muuten aikonut tutustua. :D Virtahepo minulla olikin jo erään lukumaratonin yhteydessä lainassa, mutta en silloin saanut aloitettua sitä. Saa nähdä, otanko joskus uuden yrityksen. Uudesta Poirotista olen kuullut paljon huonoa, mutta silti senkin lukeminen kutkuttaisi edelleen... Jos ei nyt muuten, niin ihan mielenkiinnosta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rohkeasti vain tutustumaan, Tiina! Kumpikaan kirjoista ei nimittäin ollut suoranaisesti huono, joten uskallan niihin kuitenkin kannustaa tarttumaan.

      Kirjoista, joista ei ole sitten mitään sanottavaa, on kyllä tavattoman hankala kirjoittaa. Itse yleensä väännän kokoon jotain mukamas vitsikästä ja kuittaan homman sillä. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...