torstai 11. kesäkuuta 2015

Christoffer Carlsson: Varjot (Dekkariviikko)


Tenttiin lukeminen meinasi sabotoida osallistumistani dekkariviikkoon, mutta ehdinpä lukemaan ainakin tämän yhden. Kiinnostuin Christoffer Carlssonin palkitusta Varjot-teoksesta (Johnny Kniga, 2014) Kansallisteatterin bloggaajaillassa ja tähän viikkoon teos sopi siis paremmin kuin hyvin.

Elämme aikaa, jona tunnemme olomme turvattomaksi vieraiden ihmisten keskellä. --- [A]jattelen kuollutta naista sängyssä numero seitsemän, pientä kiiltävää esinettä naisen kädessä, aiemmin päivällä näkemiäni sanoja tunnelin suulla. Jonkun mielestä Ruotsin on kuoltava ja ajattelen, että kuka kirjoittaja onkin, mies tai nainen, hän on oikeassa.

Poliisi Leo Junker herää yöllä ulkona välkkyviin valoihin ja saa tietää, että kolme kerrosta alempana on tapahtunut murha. Virkavapaalla olevan poliisin ei tulisi sotkeutua asiaan, mutta hommassa tuntuu olevan jotain pielessä ja Junker huomaa pian liittyvänsä tapahtumiin liiankin tiiviisti. Samaan aikaan mieleen palaavat 20 vuoden takaiset Tukholman Salemissa eikä Junker voi enää jättää menneisyyttään huomioimatta.

Varjot edustaa oman näkemykseni mukaan hyvin nykyaikaista (ruotsalaista) dekkarikirjallisuutta. Päähenkilö ei ole ehkä se kovaksikeitetyin kaveri, mutta rosoa kyllä löytyy synkeän menneisyyden ja lääkeriippuvuuden kautta. Ihmissuhteidenkin suhteen on niin ja näin. Tapahtumat ovat myös raakoja ja jossain määrin myös verisiä, vaikka julmuuksilla ei varsinaisesti mässäilläkään. Rikosselvittelyn rinnalla nousee tarina ystävyydestä, pettymyksistä ja koston kierteestä.

Vähän siinä lukiessa mietin, että nautinko oikeastaan teoksen lukemisesta ollenkaan. Tarina on silti ehdottomasti kiinnostava ja jännite pysyi läpi kirjan. Lisäksi taustalla piilevät teemat kiinnostavat, mutta samalla oli vähän huono olo. Pahan olon siirtyminen henkilöltä toiselle ja traagisten tapahtumien toistuminen eivät ole varsinaisesti sitä miellyttävintä luettavaa. Joutunen siis toteamaan, että en millään tavalla nauttinut kirjasta mutta olin siitä hyvin kiinnostunut (ja loppu oli toki myös saatava selville).

Saa nähdä, tuoko lukulistalla seuraavana oleva Ann Rosmanin uusin tähän tilaan mitään helpotusta. Pahoin pelkään että ei. Vähän myös luulen, että tästä epämukavuustilastani huolimatta saatan päätyä lukemaan myös Leo Junker -sarjan toisen osan Ääret.

Kuitattakoon tällä samalla HelMetin lukuhaasteesta vaikkapa teos, jonka tapahtumat sijoittuvat Suomen ulkopuolelle.

Christoffer Carlsson: Varjot (Den osynlige mannen från Salem, 2013)
Johnny Kniga, 2014. 327 s.
Suomentanut: Tarja Lipponen
Päällys: Martti Ruokonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...