perjantai 5. kesäkuuta 2015

Jane Green: Avioliittoallergia


Minulla on tapana kaappailla kirjaston kierrätyshyllystä mukaani chick lit -kirjoja, koska ajattelen optimisesti että välillä olisi kiva lukea jotain todella kevyttä. Usein muut kirjat ajavat armotta näiden ohi, mutta kiitos HelMet-haasteen ajattelin että tässä Jane Greenin Avioliittoallergiassa (Loisto, 2005) olisi potentiaalia kirja, jonka lukeminen hieman nolottaa sinua -kategoriaan. Valitettavasti olin oikeassa.

Libby on lontoolainen PR-tiedottaja, joka haikailee rikkaamman elämän perään. Lyhyemmät suhteet saavat siis riittää ja sitoutumista vauhdittaa tavattu rikas pankkiiri, joka (tietysti) rakastuu Libbyyn silmittömästi. Harmillisesti jokin hurmaavassa Edissä tökkii ja Libby ei taida olla aivan päässyt yli myöskään entisestä poikaystävästään, boheemista ja ihanasta mutta toki varsin rahattomasta Nickistä, joka ei ollut valmis vakiintuneeseen suhteeseen.

Nickin ei koskaan pitänyt olla Se Oikea, herran tähden. Sen verran minäkin ymmärsin. Niinpä niin, kyllähän onnellisesti naimisissa olevat usein sanovat, ettei sitä voi heti tietää, mutta tietysti minä tiesin. Ei hän kuulostanut mitenkään väärältä -- Nick puhui äidinkieltämme hiukan paremmin kuin minä itse, mutta mikään muu ei ollut kohdallaan, mikään muu ei sopinut.

Voin rehellisesti sanoa, että arvasin jokikisen tulevan käänteen siinä vaiheessa kun olin aloittanut kirjan. Jokikisen. Olen siis ehkä katsonut ja lukenut liikaa genren viihdettä tai sitten omaperäisyys oli heitetty roskakoriin ja tyydytty toistamaan toimivia kaavoja yksi toisensa jälkeen. Lisäksi kirjassa käytetyt kielikuvat, henkilöiden luonteenpiirteet ja kliseiset käytöskuviot aiheuttivat alun hymistelyn jälkeen lähinnä ärsytystä. En siis ollut kovin vaikuttunut ja siksi tämän pikkupokkarin lukeminen saattoikin ihan vahingossa venyä helmikuulta kesäkuulle. Kiitosta pitää kuitenkin antaa siitä, että suomennos oli varsin mukiinmenevä, lähdemateriaali ei vain se kiitollisin.

Hyvän tiivistyksen tästä kirjasta löysin GoodReadsista ja jaanpa teillekin tämän kuvakaappauksen:


Että näin. En siis osaa suositella tätä kryptisesti suomennettua Avioliittoallergiaa (englanniksi Mr. Maybe) kellekään, mutta saanpahan kuitattua sen haastekohdan. Ja nyt palautan kirjan takaisin kirjaston kierrätyshyllyyn.

Jane Green: Avioliittoallergia (Mr. Maybe, 1999)
Karisto, 2001. (Loisto-pokkari, 2005) 396 s.
Suomentanut: Auli Hurme-Keränen
Kansi: Suomen Kuvapalvelu Oy

9 kommenttia:

  1. Olen joskus yrittänyt lukea Greeniltä jotain, en muista mitä, mutta ei oikein napannut. Parempaakin chic litiä on tarjolla.

    Tuo nolokirja puuttuu minulta vielä. Kovin ehdokas siihen on tällä hetkellä Fifty Shades of Grey, mutta lukeminen ei kyllä vielä ole houkutellut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä takaisin kiertohyllyyn kotouttaessani siellä olisi ollut toinenkin Green, mutta jätin sen suosiolla sinne. Parempaa on tosiaan tarjolla, Kuutar.

      Fifte Shades voisi olla hyvä nolokirja, mutta tarttumiskynnys on kyllä suuri!

      Poista
  2. Ihan paras tuo Goodreads-kommentti! =D

    Olen lukenut yhden Greenin muutama vuosi sitten, ja se oli supertylsä ja kliseinen, vaikka kuinka avoimin mielin lähdin sitä lukemaan. Onneksi hyvää ja laadukasta mimmikirjallisuutta on kuitenkin olemassa! Ei vain taida löytyä Greenin apajilta, ainakaan minulle. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö, Irene, nauroin sille monta kertaa tätä lukiessani! Ja tosiaan, onneksi tämä oli omassa chick lit -historiassani niitä huonoja poikkeuksia, hyvää ja laadukasta on paljon.

      Poista
  3. Minä luin tuon aikoinaan. Seuraa pidempi tarina: Pääsin syksyllä 2008 opiikelemaan arkeologiaa Ouluun ja muuttaessani sanoin äidille, että otan mukaani vain paleoofiktiiviset kirjani (ne kun liittyivät kuitenkin opiskelmaani alaan). Tein itselleni säännön, etten saisi lukea romaaneja opiskeluiden aikaan. Eka vuosi meni hyvin - siis opintopisteiden mittarilla. Uusi paikkakunta ja uudet ihmiset varmistivat, ettei tylsää ollut ja en kirjoja ehtinyt koko ajan menossa ollessani kaipaamaankaan. Kunnes sain vuodenvaihteessa (2009 kevät talvella) vesirokon siskonpojalta. Makasin sängyssä kämppiksen ollessa omalla kotipaikkakunnallaan ja olo oli yksinäinen kissakaverista huolimatta. Kyläänkään ei voinut ketään kutsua tartuntavaaran vuoksi. Kutisevien näppyjen takia mikään ei kiinnostanut. Luin lahjaksi syksyllä saamani Diana Setterfielsin kirjan Kolmastoista kertomus, joka oli hieman kehno - mitään mielikuvia ei palaneen talon lisäksi ole jäänyt. Parannuttuani hieman kävin pyykkäämässä ja pyykkituvan yhteydessä olevassa yhteishuoneessa oli Saa ottaa-hylly. Bongasin sieltä Valittujen Palojen Kirjavaliolden vierestä Avioliittoahdostuksen ja kun pyykit pyörivät ajattelin huvikseni lukaista teosta. Eihän se mikään palkinnon arvoinen opus ollut, mutta sai minut taas kiinnostumaan kirjoista. Hyvistä kirjosta. Etsinkin sen jälkeen lähimmän kirjaston ja hankin kirjastokortin. Lainasin ja luin kesän 2009 aikana valtavan pinon kirjoja. Elämä hymyili taas. En nyt vuonna 2015 käsitä, kuinka pystyin olemaan niin pitkän aikaa erossa romaaneista, kurssikirjojen tarjotessa ainoaa tekstuaalista läsnäoloaan. Ei onnistuisi enää. Avioliittoahdistuksen tulen siis muistamaan aina tuona sysäävänä voimana, en itse lukukokemuksena. Omistan kyseisen pokkarin edelleen muistutuksena, että aina löytyy aikaa lukea, jos vain on motivoitunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ps. Tuo kuvasi näyttää siltä, että heitit kirjan raivostuneena puskaan. :D

      Poista
    2. Mahtava tarina Niina, kiitos! Juuri tuollaisena hetkenä kirja on varmasti ollut juuri se mitä kaivattiin. Annan tämän vuoksi kirjalle nyt ihan pikkiriikkisen anteeksi.

      (Kuva-analyysisi osui oikeaan, tätä vaikutelmaa hain vaikka veinkin kirjan kiltisti takaisin kierrätyshyllyyn ;)

      Poista
  4. Itse luen chick liteistä lähinnä Sophie Kinsellaa ja Helen Fieldingiä, mutta olen kyllä miettinyt aina välillä, josko pitäisi kokeilla muitakin kirjailijoita. Jostain syystä nyt tuntuu, ettei Jane Green ole ainakaan kärkipäässä siellä uusien tuttavuuksien listalla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kinsellasta ja Fieldingistä olen tykännyt itsekin, Tiina! Green ei juu välttämättä ole se, minne kannattaa syrjähypätä. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...