tiistai 16. kesäkuuta 2015

Ellen DeGeneres: Seriously... I'm Kidding


Ostin tämän pokkarin ihan vain siksi, että takakannen blurbissa kerrottiin

"That is a beautiful blouse you're wearing. It goes so nicely with this book." - Ellen DeGeneres

seuranaan muita mairittelevia kommentteja kirjan pitelijästä. Olen siis mainonnan uhri, mutta ilahtunut sellainen. Tuli nimittäin niin hyvä mieli, että eihän tätä kirjaa voinut sinne hyllyyn jättää.

Tässä teoksessa Ellen (saanen sinutella) kertoo, no, vähän kaikesta. Seriously... I'm Kidding on kokoelma lyhyitä humoristisia juttuja, joissa pohditaan muun muassa mallin ammattia, kerrotaan talk show'n pitämisestä, rehellisyydestä ja milloin mistäkin. Ei mikään yhtenäinen kokonaisuus siis, mutta tavattoman hauska. Tai itse ainakin hihittelin milloin millein jutulle lukiessani tätä ennen nukkumaanmenoa sopivasti väsyneenä.

Totta puhuen tätä kirjoittaessani kirjan lukemisesta on jo sen verran aikaa (kaksi kuukautta), että en oikeastaan osaa sanoa tästä mitään hirveän tarkkaa ja syvällistä. Sen kuitenkin muistan että

a) tätä lukiessa oli hauskaa
b) pieniksi hetkiksi vakavoituessaan Ellen DeGeneres sanoo ihan tavattoman fiksuja asioita
c) kirja on söpön pieni

Että kokeilkaahan ite!

Ellen DeGeneres: Seriously... I'm Kidding
Grand Central Publishing, 2012. 256 s.
Kansi: Elizabeth Connor/Michael Rozman

3 kommenttia:

  1. Minustakin tämä oli ilahduttava ja hauska ja tykkäsin niistä takakannen imarteluista tosi paljon :)

    VastaaPoista
  2. Ellen on jotenkin hurjan valloittava persoona, ainakin hänen tv-ohjelmansa perusteella arvioituna. Olen aikonut lukea tämän kirjan, mutta niin vain olen unohtanut, kiitos siis muistutuksesta :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...