lauantai 27. joulukuuta 2014

Helena Waris: Vuori


Joulun aika on sujunut onnellisten tähtien alla, sillä luettavaksi on valikoitunut varsin erinomaisia teoksia. Ensimmäinen näistä, joulua ennen aloitettu ja aattona loppuun luettu, oli Helena Wariksen romaani Vuori (Otava, 2014).

Kiroan hitauttani, toimettomuuttani ja epäilevää luonnettani. Olen tehnyt juuri sen, mistä O ja Heli ovat minua varoittaneet. Olen taivastellut monta päivää ja hukannut minulle annetun etumatkan olemattomiin, kun en ole uskonut. Jos olisin uskonut heti, olisin jo jossakin tuolla rinteellä.

Lifin elämä muuttuu, kun hän saa äkisti käskyn varustautua. Kaupungin keskellä nouseva vuori on paljastumassa vuosien jälkeen pilvipeitteestään ja tämä tulee vaikuttamaan ihmisten elämään radikaalisti. Lifin tehtävä on kiivetä vuorelle, mahdollisimman korkealle, muuta ei juuri kerrota. Ja Lifhän kiipeää. Oikein muuta kirjan juonesta ei sitten voikaan sanoa, tarina on pääasiassa sitä kiipeämistä, mutta voi millaista se sitten onkaan.

Waris on romaanissaan pyyhkäissyt pölyjä erään tunnetun mytologian päältä ja päivittänyt sen omaan teokseensa sopivaksi. Ratkaisu on raikas ja toimiva, jumalolennot tuntuvat asettuvat tarinaan mutkattomasti ja muutkin mytologian osaset naksahtelevat nätisti paikalleen. Kaikesta tästä on myös leivottu hyvä seikkailutarina mainioilla kuolevaisilla henkilöhahmoilla höystettynä. Lif on mainio kertoja, samaistuttava ja epäileväisyydessään kiinnostava. Pidin kovasti myös siitä toisesta, pitkätukkaisesta, saatte tutustua häneen kuitenkin itse.

Kun aloitin kirjan lukemisen, mies totesi pian että taitaa olla aika koukuttava kirja. Olihan se. Wariksen kerronta vei mukanaan ensimmäisistä sivuista alkaen ja vaikka idea on periaatteessa niinkin simppeli kuin vuorelle kiipeäminen, saa tarina ympärilleen sopivasti täytettä. Teosta ei ole myöskään turhaan pitkitetty, reilun 300 sivun aikana tarina saadaan nätisti pakettiin. Toki jos kirjassa esitetty tarusto ei ole tuttu saattaa kaivata taustoitusta (ja jonkinlainen vinkkipaketti tai vastaava kirjan loppuun ei ehkä olisi ollut pahitteeksi), mutta itselleni aihe oli ainakin jossain määrin tuttu ja pääsin hymistelemään vastaan astuville henkilöhahmoille.

Vuori oli kokonaisuudessaan mukanaan vievä ja ilahduttava nuorten aikuisten romaani. Tällaisia teoksia lukee ilokseen ja huolisin kirjan mielelläni myös oman hyllyn täytteeksi.

Morren kehut johdattivat minut kirjan pariin, Norkku puolestaan vakuuttui Wariksen kirjailijantaidoista.

Helena Waris: Vuori
Otava,  2014. 320 s.
Kansi: Ea Söderberg

8 kommenttia:

  1. Olen lukenut tästä useamman arvion, ja kaikki ovat tykänneet. Ja nyt sinäkin! Tämä on pakko lukea! :)

    VastaaPoista
  2. Hih, sitä pidetään sitten jännityksessä :D Ok, sopiihan se. Hesarin arviossa moitittiin, että Waris avaa mytologiaa liikaakin eikä jätä lukijalle oikein mitään oivallettavaa, mutta minä kyllä tykkäsin ja oivaltelin. Lisäksi kaivoin esiin Myytit & Legendat ensyklopediani...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tietysti, Kirsi! Minunkin mielestäni tässä oli riittävästi oivallettavaa, ei valittamista. Myytit ja legendat, meilläkin on mielestäni se, pitääkin etsiä...

      Poista
  3. Minäkin tykkäsin kovasti ja oivaltelin. Vaikka tiesinkin mytologiasta edes pääpiirteet, ei minusta kirjassa avattu sitä ollenkaan liikaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisitko Minna kaivannut lisää avausta? Vai tarkoititko että oli just passeli? Minun mielestäni Waris selitteli hommia omaan tahtiinsa ihan kivasti, nopeammat saivat hoksia itse aiemmin (osa meni kyllä meitsiltäkin ohi tai en tiennyt, hyvä että selitys tuli sitten jälkijunassa).

      Poista
  4. Oi oi oi, tämän(kin) haluaisin lukea... olen lukenut Savonia-ehdokkaista vasta yhden ja ensi viikolla jo julkistetaan voittaja. Waris kyllä teki vaikutuksen esiintymisellään Kirjakantissa ja tämä kirja kuulosti todella kiinnostavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskallan suositella tätä sinullekin, Amma! Ja ai niin, sekin jo jaetaan. Pitääkin olla kuulolla!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...