maanantai 7. huhtikuuta 2014

Salla Simukka: Valkea kuin lumi (Lumikki Andersson #2)


Salla Simukan Lumikki-trilogia alkoi sen verran päräyttävästi, että kakkososa Valkea kuin lumi (Tammi, 2013) lähti kirjastosta mukaan siihen törmätessäni. Vauhdikkaita tyttösankareita ei mielestäni voi olla koskaan liikaa, ja ainakin ensimmäisessä osassa pidin kovasti Lumikin päättäväisyydestä.

Talvinen Tampere on vaihtunut kesäloman koittaessa kesäiseen Prahaan. Leppoisa lomamatka muuttuu tietysti pian astetta jännittävämmäksi, kun Lumikki tapaa Zelenkan, nuoren naisen joka kertoo olevansa hänen siskonsa. Menneisyys tuntuu olevan täynnä salaisuuksia ja tutustuessaan Zelenkaan Lumikki sotkeutuu myös omituisen Valkean Perheen toimintaan.

Kun tyttö avasi suunsa, Lumikki mietti jo valmiiksi, miten torjuisi lähestymisen lyhyesti, kohteliaasti ja sopivan kylmästi. Kylmyys tehosi aina.
Kun tyttö pääsi virkkeenä loppuun, kylmä oli hiipinyt helteestä välittämättä Lumikin selkärankaa pitkin niskaan saakka ja saanut ihokarvat nousemaan pystyyn.
- Jag tror att jag är din syster.

Prahan seikkailujen ohella Simukka raottaa lisää salaisuuksien verhoa, jota ensimmäisessä kirjassa vain hipelöitiin. Lumikin rakkaustarina saa selvyyttä ja samalla sorkitaan myös perheen menneisyyttä. Rakkauden kohde oli itse asiassa mielestäni yksi parhaita juttuja tässä kirjassa, sillä teema on ajankohtainen ja pidän sen läsnäoloa nuortenkirjassa hyvänä asiana.

Harmikseni kirja ei kuitenkaan kolahtanut yhtä kovaa kuin ensimmäinen osa. Kirjan teemat olivat kyllä kiinnostavia, samoin mysteeri johon Lumikki auttamattomasti sotkeutuu. Jännittävien takaa-ajakohtausten kuvasto tuntui liian toimintaelokuvamaiselta tuttujen kohtausmallien kautta. Vähemmälläkin ryminällä olisi ehkä selvinnyt tai sitten olisin kaivannut jotain uutta ja yllättävää.

Toisaalta on todettava, että siihen minuun joka ahmi muun muassa Anthory Horowitzin käsittämättömän övereitä Alex Rider -kirjoja, olisi tämä kirja varmasti kolahtanut. Nyt tunsin itseni hippasen turhan vanhaksi tälle. Kirja oli kuitenkin sen verran nopealukuinen, että en viitsinyt sitä keskenkään jättää.

Simukka onnistui joka tapauksessa virittämään sellaiset täkyt, että luen varmasti myös kolmannen osan kunhan se sattuu vastaan. Menevien ja toimintaa tihkuvien nuorten romaanien ystäville suosittelen tätä lämpimästi.

Salla Simukka: Valkea kuin lumi (Lumikki Anderson #2)
Tammi, 2013. 237 s.
Kansi: Laura Lyytinen

7 kommenttia:

  1. Olen lukenut kaikki kolme ja tykkäsin eniten kolmannesta kirjasta...kyllä näin vauhdikkaita nuoria naisia saa ja pitää olla kirjallisuudessa. Kympit Sallalle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla, Mai, kolmatta siis odotellessa. Ja kyllä tosiaan pitää, nuoria miehiä on niin paljon siellä että kyllä sinne naisiakin mahtuu, vielä lisääkin.

      Poista
  2. Tykkäsin Lumikki-sarjasta, mutta Toisaalla ja Jäljellä oli vielä parempia. Lumikin kaikki kolme osaa olivat sopivasti erilaisia, ei saman asian pyörittelyä kirjasta toiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sonja muistutuksesta, nuo kaksi on pitänytkin lukea. Ja se tässä kyllä, että ei jäänyt toistelemaan ekaa osaa!

      Poista
  3. Ääh! Oiskohan Simukka ja Lumikki mun kesälomaseura. Ihastuin Literary Death Matchissa Simukan persoonaan viime vuonna, mutta siltikään en ole saanut luetuksi.. Höh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesälomalle sopinee kuin nenä päähän, HeidiBee! Ant mennä vaan!

      Poista
  4. Oih, hyvä kun muistutit tästäkin sarjasta. Luin viime vuoden puolella ensimmäisen osan ja tykkäsin kovasti sen kielestä sekä päähenkilöstä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...